Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkumuru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkumuru. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Uimakoulussa 2 -vuotiaana

Meidän pikkumurulla on takana uimakoulua nyt 7 uimakertaa. Ilmoitin hänet meidän paikkakunnalla järjestettävään uimakouluun, joka on maauimalassa viisi päivää viikossa, puoli tuntia kerrallaan ja yhteensä kahden viikon ajan eli yhteensä 10 uimakertaa. Päätös uimakouluun laittamisesta on ollut ehdottoman hyvä päätös!
Mieheni sisko puheli alkukesästä, että hän on ilmoittanut lapsensa uimakouluun, myös meidän poikaa vuoden vanhemman pojan. Ensin ajattelin, että mahtava juttu, mutta ei ole vielä meille ajankohtainen. Myöhemmin puhuimme asiasta uudelleen ja pienen kannustuksen jälkeen uskaltauduin kuitenkin ilmoittamaan myös pikkumurun vesipeuhu -ryhmään. Ilmoittautumista seuraavana päivänä soitin vielä uimakoulun vetäjälle, että voiko todella vasta 2 -vuotias lapsi, joka ei oikeastaan koskaan ole käynyt uimassa, osallistua jo uimakouluun? Hän kertoi, että joka vuosi on ollut pari reilu 2 -vuotiastakin ja toivotti tervetulleeksi kokeilemaan. Niinpä minä suunnistin innosta puhkuen ostamaan uimavaippoja pikkumurulle. Hän pääsisi kohta uimakouluun!

Ensimmäisenä uimakoulupäivänä olimme hyvissä ajoin paikalla. Katselimme kun edellinen ryhmä polski vedessä ja pikkumurun innostus vain kasvoi uimaan menemisestä. Mutta kuten varmasti jo arvaatte, kun tuli hänen vuoronsa mennä altaaseen, hän takertui minuun kiinni ja alkoi itkeä. Ryhmän opettaja yritti jossain välissä saada poikaa altaaseen hänen sylissään, mutta sinä puol tuntisen aikana sinne ei menty. Leikkiminen renkailla ja palloilla kuitenkin kiinnosti, joten tutustuimme erilaisiin uimavälineisiin altaan reunalla. Uimakoulun jälkeen aloin miettiä, että onko meidän veteen tottumaton lapsi kuitenkin liian pieni tämmöiseen touhuun. Vielä seuraavana aamunakin mietin, lähdemmekö enää kokeilemaan vai kokeillaanko uudestaan vuoden päästä. Onneksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kokeillaan vielä kerta ja jos näyttää, että yhtään edistystä ei tapahdu, jatketaan vuoden päästä.

Toisella kerralla pikkumuru takertui jälleen minuun kiinni, kun oli hänen vuoronsa mennä altaaseen. Tällä kertaa hän kuitenkin suostui jo istumaan altaan reunalla niin, että jalat olivat vedessä. Vartin totuttelemisen jälkeen nostin hänet veteen ja yllätyksekseni hän jäi sinne! Pikkumuru otti siis heti toisella kerralla valtavan edistysaskeleen! Tätä samaa edistymistä on tapahtunut koko ajan huimaa vauhtia. Kolmannesta kerrasta lähtien hän on ollut vedessä koko puol tuntisen ajan. Vielä hän ei jaksa keskittyä koko aikaa muiden mukana leikkimiseen, mutta opettelee erinomaisesti omaan tahtiin. Miten ylpeä äiti voikaan olla omasta pienestä ja rohkeasta pojasta!


Minulle tämä on ollut yhtälailla koulua, mutta enemmänkin sitä henkistä koulua. Itse en ole koskaan ollut mikään vesipeto. Syy siihen on yksinkertainen. En osaa uida mitenkään ihmeellisesti ja lisäksi olen aina ollut arka veden kanssa. Lukiossa uin kyllä sen vaaditun kilometrin, mutta säälittävästi räpiköiden viimeisten joukossa. Lisäksi minulla on lapsuudesta muisto, jossa luokkakaverini painoi pääni veden alle eikä päästänyt sitä pois. Se oli hauska leikki, eikä hän ymmärtänyt, mikä vaaratilanne siitä aiheutui. Olin lähellä tukehtua. Siksi pelkään myös oman lapseni puolesta, erityisesti siis veden äärellä. Ja siksi haluan entistä enemmän, että oma lapseni oppii uimaan kunnolla!

Alkuun kauhistuin kun huomasin, että siinä lasten altaassa, missä tämäkin vesipeuhu -ryhmä on, on syvemmässä päässä puol metriä vettä ja matalammassa päässä 40 senttiä vettä. Eikä kenelläkään ole kellukkeita! Olin kuvitellut, että näin pienet lapset leikkivät ja opettelevat jossain kahluualtaassa. Nyt ymmärrän, että pakkohan sitä vettä on olla hieman enemmän, jotta lapsilla on mahdollisuus oppia uimaan. Se onkin ollut erityisen jännä katsella, miten nopeasti lapset kehittyvät taidoissaan. Ensimmäisen päivän jälkeen en olisi uskonut, että puolen välin jälkeen meidän poika pomppii vedessä, heittelee renkaita ja osaa nostaa ne jalalla poiskin sieltä! Äitikin on oppinut istumaan kiltisti muiden vanhempien kanssa penkillä, eikä kyykötä altaan reunalla valmiina ottamaan kiinni, jos vain pikkumuru sattuisi keikahtamaan. Se on sitä todellista koulua minulle!

En voi kun suositella uimakoulua, jos sellainen jostain lähettyviltä löytyy! Vaikka ette olisi käynyt vauvauinnissa (niin kuin emme mekään), vaikka ette olisi käyneet uimahallissa (niin kuin emme mekään) ja vaikka ette olisi käyneet järvessä/meressä uimassa (pikkumuru on käynyt kerran istumassa vähän aikaa järvessä isänsä kanssa), voi uimakoulun hyvin aloittaa jo 2 -vuotiaana! Uimakoulu on juuri sitä veteen tutustumista ja oppimista varten. Nyt taidan minäkin mennä ostamaan sen uimapuvun, jotta pääsemme jatkossakin harjoittelemaan uimista pikkumurun kanssa ja ens kesänä uimakoulu taas jatkuu! Niin ja olishan niitä uimakouluja aikuisillekin.. Mutta täytyy harkita vielä jokunen tovi, uskaltaako semmoiseen lähteä mukaan. ;)

Uimaintoa jokaiselle!

<3 Krisu


tiistai 17. toukokuuta 2016

2v. synttärit

Sunnuntaina juhlittiin meidän touhukkaan pikkumiehen 2v. synttäreitä remontin keskellä, joten kalustus oli hyvin minimalistista. Itse syntymäpäivä oli jo huhtikuun loppupuolella, mutta koska useampi kummi oli ulkomailla toukokuun alkuun asti niin päätimme vähän siirtää juhlimista. Se olikin todella mukava kun kaikki viisi kummia sekä mummut ja papat pääsi yhtä aikaa juhlimaan. Lisäksi mukana juhlimassa oli muutama täti ja eno, joten vieraita riitti oikein mukavasti! Pikkumuru oli vähän ihmeissään kun jokaisella tulijalla oli lahja mukanaan, mutta mukavahan hänestä oli niitä aukoa.




Alun perin olin ajatellut, että synttäreille olisi kiva löytää jotain mintun ja valkoisen väristä koristetta. No, satuin sitten löytämään nämä pilvi ilmapallot ja samaan sarjaan kuuluvat servietit, joten en voinut vastustaa pilvi teemaa. Lopulta myös kutsukorteissa ja täytekakussa oli pilviä. Onhan se kerran vuodessa kiva vähän panostaa ja kun pilvet vain on niin herkullisen näköisiä. Lapsena haaveilin lentäväni niiden päällä ja syöväni niitä kuin hattaraa (jota muuten maistoin ensimmäisen kerran muistaakseni vasta yläasteella, enkä erityisemmin pitänyt sen mausta! ;))




Tarjolla oli täytekakku, jonka sisälle tein itse mansikkahillon ja raparperikiisselin. Lisäksi sisällä oli kermavaahtoa. Päällä on hennon mintun väriseksi värjättyä kermavaahtoa ja sokerimassasta tehdyt pilvet sekä raastettua valkosuklaata. Täytekakku on aina se pienoinen stressin aihe ennen juhlia. Itse olen tehnyt elämäni aikana enintään 10 täytekakkua, joista tämä oli mielestäni ensimmäinen, joka maistui hyvälle. Harjoittelemista siis riittää vielä paljon! 

Lisäksi tarjolla oli:
  • mini pätkis kuppikakkuja
  • rocky roadii (joka sisälsi tummaa suklaata, maitosuklaata, piparmintun makusii vaahtokarkkeja, susu paloja, kuivattuja karpaloita ja jugurttirusinoita. Lisäksi päällä oli muutama sininen eläinkarkki ja valkosuklaa raitoja.)
  • coctail piirakoita ja munavoita
  • kanasalaattia
  • ruissipsejä
  • kasvisjuna ja dipit (Junan vaunut on tehty paprikoista ja renkaat tuorekurkku viipaleista. Renkaat vähän ehti kylmettyä kun tein vaunun valmiiksi jo edellisenä iltana, mutta täytin juuri ennen tarjoilua. Junan alla oleva junarata on tehty lakumaton paloista.)

Toinen niin tosissaan puhaltaa kynttilöitä, että silmätkään ei pysy auki


Viimeinen kuva on otettu synttärijuhlien jälkeisenä päivänä puolen päivän jälkeen. Tästä kuvasta näkee, kuinka paljon enemmän valoa tuo oviaukko tuo meidän olohuoneeseen, etenkin kun päivä on pidemmällä ja aurinko pääsee paistamaan suoraan ovista sisään. Kuvassa näkyy myös synttäreiden tarjoilupöytinä toimineet pöydät, jotka löytyivät ulkorakennuksesta. Etenkin tuohon pienempään aarteeseen ihastuin!

Tästä voit käydä vielä katsomassa miltä pikkumurun 1v. synttärit näyttivät vuosi sitten.

<3 Krisu


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Meidän talvi kuvina

Nyt on jo maaliskuu ja pääsiäinen lähestyy, joten on aika sanoa hei, hei talvelle ja toivottaa kevät tervetulleeksi! Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani, jolloin musta aina tuntuu, että herään horroksesta. Keväällä myös nauran kilpaa auringon kanssa enkä pysty sulkemaan silmiäni luonnon kauneudelta. Ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää joka kevät! Mutta ennen kuin aloitetaan kevät höpinät, muistellaan vielä mennyttä talvea kuvien muodossa.



Tammikuussa pakkaset oli kovia, jolloin tyydyttiin leikkimään sisällä!

Pakkasten jälkeen tuli vesisateet, jolloin päästiin tekemään ensimmäinen lumiukko! Joku tais myös ihastua lumiukon hattuun kun ei ois sitä halunnu lumiukolle ollenkaa luovuttaa!

Joskus voi käydä myös näin, että äiti nukkuu onnensa ohi, mutta onneksi on toimelias pikkupoika, joka osaa tehdä aamupalansa aivan itse! (Kuvan ulkopuolelle on jäänyt avattu libero öljypullo, jota poika oli juomassa kun äiti heräsi..)

Vesisateiden jälkeen sato uusi lumi, jossa oli taas kiva leikkiä yhdessä karvaisen kaverin kanssa!

Pikkumuru kovasti halus yks aamu hiihtämään, joten olihan mun sitten laitettava mielikuvitus valloilleen ja saatava pojalle sukset. Varastosta löytyi mummun aikaisemmin antamat sukset, joista vaan puuttu siteet.. Kengät naruilla suksiin kiinni, kepin pätkät käteen ja menoksi!

Mutta mites siinä sitten kävi? Siinä sitä sitten ihmeteltiin kun sukset jäi kyydistä ja kengissä oli pelkät narut. Ei tainnu musta keksijää tulla! :D

Aurinkoa kohti!



Aurinkoista kevään alkua kaikille! <3

<3 Krisu

lauantai 27. helmikuuta 2016

Muumimaailman taikatalvi

Miehelläni kun ei ollut hiihtolomaa niin lähdin pikkumurun kanssa meidän ahtaita neliöitä karkuun tänne Turun suunnalle "lapsuudenkotiini". (Lapsuudenkoti heittomerkeissä koska tämä talo ei oikeastaan ole lapsuudenkotini sillä vanhempani muuttivat tähän vasta kun olin jo lähtenyt kotoa pois.) Täällä me sitten olemme viettäneet lähes koko hiihtolomaviikon. Niinpä tästä oli helppo lähteä piipahtamaan muumimaailman taikatalvessa!

Muumithan nukkuvat yleensä talviunta, mutta näin hiihtolomalla muumilaakso herää reilun viikon ajaksi henkiin taikatalven ansioista. Me lähdimme pikkumurun ja siskoni kanssa muumimaailmaan ensimmäistä kertaa näin talvella, eikä tarvinnut kyllä pettyä! Puuhasteltavaa ja katseltavaa riitti talvellakin, mutta parastahan ovat tietenkin itse muumit! Lisäksi sää oli mitä parhain kun pakkasta oli pari astetta ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Voimme vain suositella teille muillekin!


Nipsu oli pikkumurun ehdoton lemppari hahmo!

Paikan päältä sai lainata liukureita, joten kaikki halukkaat pääsi laskemaan mäkeä. Se oli pikkumurustakin huisin hauskaa!

Liukurimäessä oli myös mäenlaskukilpailu, johon osallistuivat kaikki muumit ja halukkaat lapset.


Reippailija-Hemuli kävi ihmettelemässä ja torumassa kun pikkumuru oli joutunut vankilaan!

Niiskuneidin herkät piruetit sai kaikki huokailemaan ihastuneena 

Paikan päältä sai lainata myös suksia ja lumikenkiä. Pikkumuru oli ensimmäistä kertaa suksien päällä ja lähti äidin hämmästykseksi samantien sivakoimaan ihan omin avuin.

Muumitalosta löytyi muumipapan aarrearkku





Vielä huomenna ehtii tekemään vaikka ex tempore vierailun muumimaailmaan! Liput taikatalveen maksavat yli 2- vuotiailta 19€/hlö, kun ostaa etukäteen netistä. Paikan päältä ostettuna ne maksavat 20€/hlö. Alle 2 -vuotiaiden sisäänpääsy on maksuton ja ne myös syövät lounaan ilmaiseksi, aikuisen seurassa tietenkin. Lisäksi (ainakin arkipäivänä) ilmaisia parkkipaikkoja löytyi hyvin Naantalin vanhan kaupungin kupeesta eli kävelymatkan päästä muumimaailmasta.

<3 Krisu

perjantai 12. helmikuuta 2016

Haikeutta ilmassa

Nyt tuli kyllä haikeus! Mihin se meidän vauva on kadonnut? Ihanahan tuota touhukasta poikaa on katsella, mutta aika se senkun lentää, eikä meillä ole enää vauvaa. Ihan juurihan se mahtui syliini yhdelle käsivarrelle. Kyllähän poika vieläkin mahtuu syliini, mutta ei tahdo enää siinä pahemmin viihtyä ellei ole kipeä tai väsynyt. Touhuumista hänellä riittää!


Viime viikon lopulla otettiin "isolta" pojalta tutti pois ja tällä viikolla lähti syöttötuoli sitä enemmän tarvitsevan matkaan, pikkumuru kun ei siinä enää viihtynyt. Tästä talosta ei siis löydy enää syöttötuolia eikä tuttejakaan. On kyllä todella outo olo, mutta niin ne lapset kasvaa! Seuraavaksi pitäis hankkia pojalle joku korkeempi tuoli tuohon pöydän päähän. Tiedänkin jo minkälaisen haluan, kunhan joskus ehtis kaupoille.

Tutin pois ottaminen on mennyt paljon helpommin kuin osasin kuvitellakaan. Tutti alkoi olla jo todella tärkeä pikkumurulle ja tuntui, että sen olis pitänyt olla joka tilanteessa suussa. Mies sitten yks ilta vaan totesi, että nyt ei enää anneta tuttia, pelkkä uniharso vain. Mua vähän kauhistutti, että nyt jo? Me oltiin kyllä mietitty ja puhuttu asiasta moneen otteeseen, mutta monista syistä johtuen tutista luopumista lykättiin. Etenkään minä en pitänyt asian suhteen kiirettä, sillä pelkäsin, että poika itkisi yöt ja mua alkaisi niin paljon säälittää, että kävisin lykkäämässä tutin suuhun. Onneksi nukkumaan meneminen on sujunut helposti, mitä nyt ensimmäisinä iltoina itkeskeli vähän aikaa sängyssä. Lisäksi isi ja äiti on saanut laulaa aikaisempaa enemmän tuutilauluja. 

Toinen asia mitä pelkäsin, kun tutti otetaan pois, oli että päiväunet loppuvat kokonaan. Ensimmäisenä päivänä näin kävikin ja illalla täällä olikin miestä vastassa aikamoisen väsynyt ja kiukkuinen äiti. :D Nyt päiväunetkin on alkanut sujumaan, etenkin jos pikkumuru saa nukkua ulkona rattaissa. Tuttia pikkumuru vielä muistaa kyllä kysellä, mutta toteaa sitten perään, että "piiloon". Niin se tutti saattaa yllättäen mennä piiloon, eikä tuu sieltä enää takaisin.

Miten teillä muilla on sujunut tutista luopuminen? Mikä on mielestäsi helpoin ikä luopua tutista?

<3 Krisu

torstai 11. helmikuuta 2016

Ystävänpäiväyllätys

Kuten te lukijani jo tiedättekin, asumme remontin keskellä pienissä tiloissa. Ei varmaan ole mikään yllätys, että meidän pikkunen poika tahtoo menettää hermonsa aika nopeesti näissä pienissä ympyröissä, etenkin silloin kun hän on kipeänä eikä päästä ulkoilemaan eikä kyläilemään. Siksi minulta kysytäänkin pitkää pinnaa ja mielikuvitusta, jotta saan pojan viihtymään. Pinna kyllä katkee vähän liian usein, mutta mielikuvitustani olen yrittänyt käyttää mahdollisimman paljon.

Tämän hetken ehdoton suosikki ovat muumit, joten täytyyhän sitä olla piirrustuslehtiö, jossa muumit komeilevat kannessa! Nuo stabilot ostin itselleni, mutta niissä olikin sellainen paksumpi kärki, joten pikkumuru saa toisinaan vähän piirrellä niillä. Se onkin aina paras yllätys, jos otan nuo kynät esiin!

Pikkumuru pitää todella paljon piirtämisestä ja maalaamisesta, mutta tiedättehän, jossain vaiheessa se raja tulee vastaan, kuinka paljon piirrustuksia voi säästää ja ripustella seinille. Kaikkihan ne on ihania ja mielellään niitä säästelisi, mutta en kuitenkaan ole sitä äiti tyyppiä, joka vuoraa seinät lapsen piirrustuksilla ja maalauksilla. Vaikka sehän olisi kyllä helppo tapa tapetoida seinät.. Edullistakin. Pitääpä laittaa harkintaan! ;)

Pikkunen taiteilija touhuissaan.. Äiti kyllä taisi vähän auttaa noiden sydämien maalaamisessa.

Niin, koska pikkumurulle oli keksittävä ajanvietettä, joka ei täytä meidän kodin seiniä enempää, sain idean, että teemme pienet ystävänpäiväyllätykset hänen kummeilleen. Pikkumurulla on kolme sinkku kummia ja yksi pariskunta. Yksi kummeista asuu tällä hetkellä Ruotsissa, joten yllätyksiä piti alkaa touhuumaan sen verran varhain, että ne ehtivät hyvissä ajoin postiin. Piirrustuksia oli siis tehtävä neljä. Siitä saatiin loistavaa ajanvietettä neljälle illalle, sillä poika on kuitenkin sen verran pieni, että ei jaksa kovin kauan kerrallaan tehdä yhtä samaa asiaa. Lisäksi kävimme yhdessä ostamassa pienet suklaalevyt kummeille. Samalla tajusin, että pojan 1v. kuvat oli lähettämättä, joten ne sujahti kätevästi samoihin kirjekuoriin piirrustusten ja suklaiden kanssa. Olihan se aikakin saada jo ne kuvat liikkeelle, sillä poikahan on pian jo kaksi vuotta. Kuvistakin saatiin hyvää ajanvietettä vähäksi aikaa, koska tottahan pikkumurusta oli mukava katsella omia kuviaan. En kyllä tiedä ymmärsikö hän, että kuvissa on hän itse, sillä hän hoki "vauva" ja osoitti kuvia.



Vielä ehtii pienet ja isommatkin kätöset askartelemaan omat pienet yllätyspaketit kummeille, mummeille tai ystäville. (Posti ei enää välttämättä takuuvarmasti ehdi perille ystävänpäiväksi, mutta yllätykset on aina kivoja, vaikka tulisivatkin myöhässä.) Piirtäminen, maalailu tai askartelu ylipäänsä onkin loistavaa puuhaa näin sadepäivinä! Täällä aletaan pikkuhiljaa keksiä hieman haastavampia askarteluideoita tälle meidän vilpertille, joka kaipaa koko ajan erilaista puuhasteltavaa.

Viikonlopuksi olen lähdössä mökkeilemään yhdessä ala-aste aikaisten ystävieni kanssa. Nämä meidän mökki viikonloput on kyllä aina aivan mahtavia ja onhan se hyvin erityistä, että on 5 tyttöä tai nykyään jo naista, jotka ovat olleet ystäviä niin pitkän ajan! Mikä onkaan parempi tapa viettää ystävänpäivää kun mökkeillä vanhojen (mutta nuorien ;)) ystävien kanssa! <3 (Mieskin lähtee pikkumurun kanssa samaa matkaa pohjoseen, joten hekin pääsevät kyläilemään sukulaisilla. Toivotaan, että tuo vajaan 500km matka sujuu leppoisasti, sillä pikkumurusta on tullut iso poika, eikä hän omista enää tuttia..)

<3 Krisu

tiistai 9. helmikuuta 2016

Sairastelua ja laskiaisen viettoa

Me ollaan vietetty lähes koko helmikuun alku neljän seinän sisässä. Pikkumuru alkoi sairastaa viime viikon torstaina ja tänään hän oli vihdoinkin siinä kunnossa, että saatettiin astua jälleen ulos. Pikkumuru kokikin elämänsä tähän asti kovimman kuumeen kun oli kolme päivää 40 asteen kuumeessa. Parhaimmillaan tai oikeammin sanottuna huonoimmillaan kuume nousi 40,5 asteeseen. Lisäksi ripuli ja kova flunssa tuli kylään, joten siinäpä sitä yhtälöä olikin jo tarpeeksi. Aika katkonaisesti ollaan siis nukuttu itse kukin.

Vuoden 2016 aloitus on ollut pikkumurulle hiukka epäonninen, sillä tammikuun loppupuolella hän poltti kummatkin kämmenet kuumalla levyllä. Onneksi toiseen kämmeneen tuli vain pieniä jälkiä ja toinenkin kämmen parani nopeasti kun siihen laitettiin hopeasidos. Vielä kämmenien nahka uusiutuu ja lähes joka päivä pikkumuru esitteleekin kämmeniä, kuinka hän on "epiny" nahkaa pois, vaikka äiti on kyllä kieltänyt. Sellainen pieni sankari täällä asuu! :D


Täällä meilläpäin ei tänä laskiaisena laskettu mäkeä, koska ei ollut lunta. Sen sijaan me käytiin pikkumurun kans pienellä laskiaislenkillä, syötiin hernekeittoa (jota tein elämäni ensimmäisen kerran) ja syötiin myöskin laskiaispullia. Tänään laskiaispullat oli täytetty tuhdilla suklaisella täytteellä. Laskiaissunnuntaina söimme ihan perinteisiä hillolla ja kermalla täytettyjä pullia, joita syömme kyllä ensi vuonnakin! Suklaiset laskiaispullat olivat kyllä mielestäni hyviä, mutta todella makeita ja ehkä kuitenkin vähän liian tuhteja, ei ainakaan sellaisia raikkaita kuten vadelmahillolla ja kermalla täytetyt pullat. No, sitä kun on tämmöinen luonne, jonka täytyy kokeilla aina kaikkea uutta niin pitihän se testata suklaisiakin pullia, vaikka testikerta jää tälläkin kertaa ainoaksi. Mottoni kyllä voisi olla, että "kaavoihin kangistuminen on tylsää". ;)


Suklaatäytteisten laskiaispullien ohje löytyy k-ruoka -sivuilta. 

Täytyyhän sitä edes laskiaisena hernekeittoo syödä!

Viime aikoina on tuntunut, että tää teksti ei oikein solju ja on vaikee kirjoittaa mistään. Lisäksi aika ei tahdo riittää blogiin asti. Todella harmillista, mutta tällä hetkellä ei vain ole mahdollisuutta nipistää lisää aikaa tänne tai se olisi sitten perheeltä pois, jota en halua. Yritän kuitenkin ylläpitää nyt tämmöistä tasasen hidasta tahtia. Postaustoiveitakin otetaan ilomielin vastaan! :)

<3 Krisu

torstai 28. tammikuuta 2016

Läksiäislahja päiväkotiin

Eilen oli pikkumurun viimeinen päiväkotipäivä toistaiseksi. Pidimme päiväkodista, missä pikkumuru oli, todella paljon! Meillä oli tietyt ennakkoluulot päiväkoteja kohtaan, jonka vuoksi laitoimmekin aluksi pikkumurun yksityiselle perhepäivähoitajalle. Erinäisten sattumusten kautta pikkumuru päätyi lopulta päiväkotiin, josta ei kyllä ole moittimisen sanaa sanottavana, etenkään henkilökunnan puolelta. Tämän päiväkotikokemuksen jälkeen ennakkoluulot ja vähän huono asenne päiväkoteja kohtaan on kyllä karissut. Toki tiedostan sen, että kaikki päiväkodit eivät ole niin pieniä kuin se missä pikkumuru oli. Lisäksi isomissa päiväkodeissa on helpommin ongelmia, ainakin itse muistan kokeneeni lapsena päiväkodissa isossa ryhmässä sen, kuinka ei aina otettu leikkeihin mukaan, eikä sitä oikein kukaan huomannut, että jäin yksin. Aina ei myöskään henkilökunnan kanssa suju näin hyvin mitä meillä sujui.


Olimme siis hyvin tyytyväisiä tähän päiväkotiin, joten halusimme myös jotenkin muistaa päiväkotia pikkumurun viimeisenä hoitopäivänä. Itse en ihan täysin ymmärrä sitä päiväkodin hoitajien ja opettajien lahjomista aina jouluisin ja keväisin. Toki se on kiva antaa jotain muistoksi, jos ollaan oltu oikein tyytyväisiä yhteistyöhön, mutta silti. Hoitajat ja opettajat saavat kantaa koteihinsa kaikenlaista roinaa, joista osa päätyy varmasti kirppiksille tai roskiin. Niin ja tulee tässä samalla mieleen se kliseinen, että eihän muissakaan ammateissa työskenteleviä lahjota niin paljoa mitä esimerkiksi opettajia. Noh, tästä asiasta voisi vääntää varmaan aika paljonkin sillä siinä on niin monta vaikuttavaa seikkaa ja mielipidettä. Itse en ole täysin kumpaakaan mieltä, mutta palataanpas takaisin varsinaiseen aiheeseen.


Halusimme siis viedä jotain muistoksi päiväkotiin, koska pikkumuru lopetti siellä kokonaan. Selasin yks ilta netistä keskustelupalstoja, mitä muut olivat vieneet hoitajille kun lapsi lopettaa päiväkodissa. Leffaliput, kukat ja lahjakortit eivät jotenkin tuntuneet omalta ja sitä paitsi olisivat tulleet hyvinkin nopeasti kalliiksi. Päiväkodissa kun on se kuusi-seitsemän hoitajaa. Aikani selattuani, yhden keskustelupalstan viimeisen sivun viimeinen kommentti kuului suunnilleen näin: "veimme päiväkotiin lahjaksi lastenkirjoja". Siis, wau, mun mielestä ihan mahtava idea! Arvaattekin jo varmaan, että toteutin saman idean. Satuin vielä löytämään K-Citymarketin kirja-alesta pari hyvää lastenkirjaa edullisesti, joten siinä oli mielestäni oikein hyvä lahja koko päiväkodin käyttöön. Tästä lahjasta on iloa vieläkin vaikka hoitajat ja lapset vaihtuisivat. Ja niistä kirjoista jäi konkreettinen muisto pikkumurusta päiväkotikavereille ja hoitajille. Parasta tässä lahjassa on kuitenkin se, että niistä on iloa myös lapsille, eikä lahja päädy vain hoitajan pölyiseen kaappiin, missä on ne kaikki muutkin hoitolapsilta aikoinaan saadut lahjat!


Edellisenä iltana pikkumuru sai vielä maalata sormiväreillä kortin päiväkotiin. Äiti vähän auttoi tekemään kädenjäljet, mutta muuten kortti oli pikkumurun omaa käsialaa. Päiväkodissa oltiin todella tyytyväisiä lahjaan. He aikoivatkin aina muistella pikkumurua kun lukevat niitä kirjoja.

Mitäs mieltä te olette hoitajien tai opettajien lahjomisesta? Onko teillä muita hyviä lahjavinkkejä vastasuuden varalle?

<3 Krisu

tiistai 19. tammikuuta 2016

Lähteäkö töihin vai ollako kotona?

Kirjoitin eilen postauksen pikkumurun päivähoitohistoriasta, jonka voi käydä lukemassa täältä. Kirjoituksen on tarkoituksena toimia taustatietona tälle uudelle tekstille, jotta ymmärrätte paremmin tästä tekstistä huokuvaa helpotusta ja innostusta. 

Kirjoitin, että olen hakenut töitä hyvin vaihtelevissa tunnetiloissa. Palataan kuitenkin vähän taaksepäin, jotta tekin ymmärrätte paremmin tätä minun ajatuksenjuoksua. Valmistuin siis joulukuun loppupuolella ja jo joulun pyhien jälkeen aloin heti etsimään töitä kun ajatuksena oli, että on parempi saada heti valmistumisen jälkeen työkokemusta omalta alalta. Laittelin muutamia hakemuksia, mutta koko ajan päässä kyti ajatus, että haluanko minä nyt töihin? Haluanko viedä pikkumurua joka aamu päiväkotiin, vaikka hän viihtyisikin siellä? Haluanko, että hänen vauva-aika ja taaperoikä menee vähän kuin siinä koulun ja nyt töiden sivussa? Alkoi lievästi ahdistaa kun en tiennyt mitä tehdä, mistään ei tuntunut tulevan oikeaa vastausta. 


Treeniä mamman ja pappan luona

Sitten tuli se päivä kun puhelin soi ja ääni toisessa päässä kysyi, olisiko minulla hetki aikaa lyhyeen puhelintyöhaastatteluun. En ollut valmistautunut sellaiseen millään lailla. Olin tehnyt hakemuksia vähän vasemmalla kädellä, puoli tosissaan ja ajatellut, että parempi kun kukaan ei edes pyydä haastatteluun niin asia ratkeaa helposti ja jään kotiin pikkumurun kanssa. Änkytin ja hikoilin vastaukseni puhelimeen. Minulla ei ollut vielä puhelun päätyttyäkään hajuakaan mikä firma oli kyseessä. Silti he pyysivät jatkohaastatteluun. Lupasin mennä jo heti seuraavana päivänä. Bussissa päätin, että haetaan nyt sitten tätä paikkaa ihan tosissaan kerta tälle tielle ollaan lähdetty. Haastattelu kasvotusten tämän haastattelijan kanssa meni paljon paremmin kuin puhelinhaastattelu ja hän olikin siltä istumalta valmis laittamaan minut viimeiseen vaiheeseen eli tapaamaan itse firman omistajaa. Viimeiseen vaiheeseen pääsi max. 3 hakijaa, joten olin edennyt jo hyvin pitkälle. Kävin firman omistajan haastattelussa vielä samalla viikolla, joka meni mielestäni myös hyvin. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin vähän kaduttaa koko haastattelurumba. Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin sydämeni pohjasta, että en saisi töitä!

Remontin keskellä saa luvalla leikkiä äitin ja isin sängyllä

Onneksi tuli viikonloppu, jolloin sain rauhassa miettiä ratkaisuani. Heräilin jopa yöllä siihen, että aivot prosessoivat asiaa, se oli vaikea päätös. Lopulta sunnuntai-iltana päätin, että jään pikkumurun kanssa kotiin, vaikka saisin töitä. Tuntui vähän hullulta tehdä sellainen päätös, koska olen kuitenkin oppinut siihen, että jos töitä on tarjolla, niihin tartutaan. Päätökseeni vaikutti kuitenkin hyvin vahvasti se, että käydessäni työhaastattelussa firman omistajan luona, tuli hyvin epävarma tunne, haluanko hänen alaisekseen tänne töihin. Mulle ei oo koskaan tullu työhaastattelussa sellasta oloa, joten ihmettelen mistä se johtui, koska sinällään omistaja vaikutti ihan mukavalta, mutta jotain outoa hänessä oli. Lisäksi työmatka olisi ollut tunnin suuntaansa tai jopa enemmän ruuhkista riippuen, joten kokemuksesta voin sanoa, että se olisi ollut väsyttävää meille kaikille. Siinä ei iltasin ehdi pahemmin muuta tekemään kun ruuan laittamaan ja tiskaamaan ja taas pitää mennä nukkumaan.

Maanantaina puhelin jälleen soi ja numerosta jo näin, kuka soittaja oli. Valmistuin olemaan joko hieman teennäisen harmistunut, että en saanut työpaikkaa tai sitten ystävällisesti sepittelemään, että en ota työpaikkaa vastaan. Alkulöpinöiden jälkeen soittaja aloitti: "valitettavasti.." ja jo silloin minun teki mieli hyppiä innostuksesta. Omistaja oli vaikean valinnan jälkeen päätynyt meistä kahdesta hyvästä vaihtoehdosta juuri siihen toiseen. Tyydyin toteamaan puhelimeen ehkä vähän liian iloisella äänellä, että ei se mitään. Ei onneksi tarvinnut alkaa selittelemään miksi en ota työpaikkaa vastaan. Näin sen kuului mennä. Minä jään varsinaiseksi kotiäidiksi ensimmäistä kertaa, vaikka poikani on jo 1v. 9kk. Olen ihan innoissani ja pitihän se sen kunniaksi ostaa pikkumurulle sormiväritkin. Nyt meillä on aikaa vaikka askarella yhdessä.

Helmikuun 1. päivästä lähtien jää päiväkotireppu ja repun kantaja kotiin joka aamu

Onneksi minulla on mahdollisuus jäädä kotiin ja nyt kun on mahdollisuus niin tilaisuus on käytettävä hyväksi. Pikkumuru on pikkumuru vain kerran, ainakin kirjaimellisesti. Kiitokset vaan niille kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat kannustaneet jäämään kotiin! Töitä ehdin varmasti tehdä vielä kyllästymiseen asti ja jos minun työllistymiseni omalle alalle on siitä kiinni, että olen ollut kotiäitinä heti valmistumisen jälkeen niin sitten pitäkööt työpaikkansa! Uskon vahvasti, että kyllä minulle jotain löytyy kunhan töiden aika tulee. Työllistän vaikka itse itseni tai vaihdan alaa. Nyt onkin aikaa miettiä, mitä haluan oikeasti tehdä isona? Ja jotta en nyt aivan kokonaan aivojani heittäisi narikkaan niin täytyy alkaa kehittelemään jotain mulle sopivaa aivotyöskentelyä. Pitäisköhän alottaa uudelleen pianon soitto, jonka lopetin vuosia sitten tai vähintään aina englanninkieltä on varaa parantaa. Takuuvarmaa on ainakin se, että hikeä pukkaa vähintään kerran viikossa kun pikkumurun kanssa hikoillaan muskarissa. Se onkin todellinen urheilulaji energisen vajaan kaksi vuotiaan kanssa!

<3 Krisu