Onnelliset uuden sohvan omistajat

Tiedättekö sen tunteen kun on kököttänyt puoltoista vuotta kovalla penkillä ja kuvitellut istuvansa pehmeällä, unelmien sohvalla? Tai sen tunteen kun edelleen kököttää siinä kovalla penkillä ja tajuaa, että niitä unelmien sohvia on aika harvassa?

Se tunne on aika moninainen. Ensiksi takamushan siinä puutuu, vaikkei sitä puoltatoista vuotta ihan yhtä mittaan istuiskaan.. Toiseksi se ajatus mukavasta sohvasta tuntuu hyvin kaukaiselta siinä remontin keskellä eikä sitä uskalla edes alkaa etsimään sohvaa. Kurjuushan siinä tulis kun sitä ei vois heti kantaa sisälle. Ja kolmanneks se epätoivo kun niitä sohvia vihdoinkin saa tai oikeastaan on jo pakko alkaa katselemaan.. Nimittäin kokemuksesta voin sanoa, että edelleenkin sohvamarkkinoita vahvasti hallitsee sellaiset sohvat, jotka eivät miellytä meidän silmää tai eivät sovi meidän tyyliin tai niissä on jokin kokonaisuuden pilaava yksityiskohta. Erilaisia sohvia on paljon ja lähes yhtä paljon on syitä, miksi hylkäsimme ne kaikki muut, paitsi yhden.

Meidän sohvan metsästysoperaatio alkoi siitä kun listasimme muutamat ehdottomat kriteerit. Siro, puujalat, harmaa väri, mahdollisimman pitkälle kotimainen ja lapsiperheeseen sopivat kankaat olivat kriteerit, joilla lähdimme liikenteeseen. Googlettelimme jonkin aikaa ja kiersimme muutamia reissujen varsille osuneita liikeitä, mutta se oli aikamoista suossa tarpomista. Seuraavaksi varasimme kalenterista yhden lauantaipäivän Helsingin keskustassa kiertelyyn. Googlettelin sohvaliikkeitä edellisenä päivänä samalla kun tein ruokaa ja samalla kun viihdytin meidän huliviliä. Raapustin vihreään muistilappuun ensimmäiseksi Huonekaluliike Kuusilinna, sillä heidän sivuiltaan pomppasi heti pari kivan näköistä sohvaa, oikeastaan parhaimmat siihen mennessä. Seuraavana päivänä ajoimme Helsinkiin. Jostain syystä harkitsimme jo Kuusilinnan jättämistä pois listalta, mutta lopulta päätimme kuitenkin kävästä katsomassa, miltä siellä näyttää. Tämä käväisy johti siihen, että istun tässä ja nyt pehmeällä, unelmieni sohvalla.

Meidän kannalta tilanne ei ollut kovin houkutteleva sohvakaupoille. "Roudasimme" mukanamme uhmaikäistä huliviliä, jolta kiinnostus sohvia tai ylipäänsä shoppailua kohtaan jäi matkasta jo kauan sitten. Reissua ei yhtään helpottanut se, että meiltä jäi rattaat matkasta ja kun Helsinkiin tulee autolla, harvoin saa autoa parkkiin ihan sille nurkalle, mihin on menossa.. Hikeä pukkasi siis jo ennen kuin pääsimme sisään Kuusilinnaan. Kuusilinnassa tämä pikkuherra halusi tietenkin vähän testailla sohvia, välillä hienosti istuen, välillä kokeillen sohvien jousituksia hieman railakkaammin hyppien. Tässä vaiheessa meillä kaikilla hiki jo virtasi ja olimme luultavasti päivän äänekkäimmät asiakkaat. Kaikesta huolimatta saimme erittäin asiantuntevaa ja ystävällista palvelua. Erityisen tyytyväisiä olimme siihen, että meille kerrottiin suoraan mitkä kankaat ovat lapsiperheille parhaita, jonka vuoksi valikoima pieneni ja sitä kautta värin valinta helpottui huomattavasti.

Tämän Tuuli -nimisen sohvan nähtyämme päätös sohvan ostamisesta syntyi aika vauhdikkaasti. Pyörähdimme kuitenkin Kuusilinnan lähellä olevassa kahvilassa täyttämässä vatsamme ennen varsinaista kaupantekoa. Saatuamme vatsat täyteen olimme entistä varmempia, että tämä sohva on meidän. Niinpä sorruimme ostamaan vielä pienen kakun sohvakauppojen kunniaksi.. (hupsista, mutta oli se hyvää!) Olimmehan vihdoinkin löytäneet SEN sohvan!

Noin kuukauden päästä kaupoista saimme sohvan kotiin. Voi kuinka jännittävää oli avata pakettia ja voi kuinka helpottavaa sekä ihanaa oli huomata, että tämä sohva on kuin luotu meidän kotiin. Lauritzon's -malliston Stark kangas (numero 499) on sävyltään juuri sellainen kuin olimme halunneetkin. Ei liian tumman harmaa, mutta ei myöskään liian vaalea tai hyvin arka harmaan sävy. Myöskin tammipuujalka -valintaan olemme oikein tyytyväisiä, sillä sohvan jalat erottuvat kauniisti edukseen meidän vaalealta kuusilattialta.

Nyt sohvakaupoista on kulunut jo useampi kuukausi ja edelleen lähes joka päivä ihmettelen, kuinka mahtavaa on omistaa sohva! Kyllä sitä kummasti oppii arvostamaan, kun istua kököttää pitkään ja hartaasti siinä kovalla penkillä. (Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu ettet arvosta sohvaasi sille kuuluvan arvon mukaan!;)) Myöskin meidän perheen pienimmällä on ollut fiilikset katossa, etenkin ensimmäisinä päivinä sohvan saapumisesta. Sohvalla olis pitänyt istua aamulla ensimmäiseksi, päivällä joka välissä ja illalla viimeiseksi. Nyt siinä nautitaan yhteisistä hetkistä aina kun vain ehditään!

Nautinnollisia hetkiä sohvillanne!

<3 Krisu

Nostalginen pinnasänky

Tässä blogissa on viime aikoina ollut valitettavan hiljaista! Olen kuitenkin todennut, että ei sitä väkisin kannata ottaa kirjoittamisesta stressiä jos yksinkertaisesti ei ehdi kirjoittaa. Välillä harmittaa kun näin viikolla elämä on niin kiireistä.. päivät venyy töissä ja illat stressaan opinnäytetyön kirjoittamista, jolloin en varsinkaan saa sitä kirjoitettua. Olen vähän turhan tavoitteellinen ja sitten kun en saa asioita aikaseksi, olen stressaantunut ja kireä. Stressaan siis vähän sitä sun tätä, kuten niitä tiskaamattomia tiskejä, pölyistä vessan lattiaa ja rikkaruohoja täynnä olevia kukkapenkkejä.. ja siinä samalla yritän olla mahdollisimman hyvä äiti pikkumurulle, joka on joutunut olemaan taas pitkän päivän hoidossa.

Tänään on ollut suoraan sanottuna mahdottoman huono päivä. Heti aamusta alko kaatua niskaan mitä tylsempiä pikkujuttuja, mutta kun niitä pikkujuttuja alko olla vähä isompi kasa niskassa, tuntu että tästä päivästä ei voi selvitä kunnialla. Eipä siitä sen enempää, paitsi sen verran vielä kun päivän päätteeksi pääsin bussiin ja ojensin pankkikorttia lompakosta, (koska bussikortista oli matkat tyhjenneet) sanoi bussikuski sitä kerran höylättyä, että tämä ei käy. Katsoin häntä hölmistyneenä ja änkytin, että "ei käy?". Bussikuski vastasi: "niin, visa electron ei käy meillä". Kerkesin siinä sadasosan sekunnin ajan ajatella minua pientä raukkaa poistumassa nolona bussista ja seisomassa mitään tietämättömänä kadulla vesisateessa ja toteamassa, että näin hyvä päätös tällekin päivälle saatiin. Onnekseni minut kuitenkin päästettiin bussiin, eikä tarvinnut jäädä kadulle pohtimaan elämän menoa. Niin se sankka pilviverho alkoi rakoilemaan ja aurinko pilkisti risukasaankin! :D

No, mutta vihdoinkin päästään otsikon aiheeseen eli pinnasänkyyn. Ostimme noin puoli vuotta sitten tori.fi:stä käytetyn pinnasängyn. Hintaa sängyllä ja patjalla oli huimat 20€. Sängyn osto tuli ajankohtaiseksi silloin aivan yhtäkkiä. Me ei oltu jotenkin tajuttu kuinka ahdasta pikkumurulla oli lainassa olleessa kehdossa ollut kun kerran huomasin hänen ähräävän sängyssä, mutta hän ei päässyt kääntymään, koska kumpikin laita tuli liian nopeasti vastaan. Poika oli silloin jo 8kk, joten kääntyminen olis ollut varmasti ihan mukavaa.. ;)

Tartuin siis tuumasta toimeen ja aloin surffaamaan pojalle sänkyä kun silmiin osui muutama tämmönen nostalginen sänky ja yksi sattui olemaan vielä ihan meidän nurkilla myynnissä. Niinpä se oli sitten pakko mennä ostamaan ajatuksella, että ei se haittaa jos se ei kestäkään kauan, koska ei me siitä paljon makseta. Kävi paremmin kuin hyvin, nimittäin sänky olikin oikein hyvässä kunnossa. Mitä nyt pientä maalia voisi kaivata, mutta toistaiseksi me ei olla sitä maalattu, koska ollaan haluttu säilyttää ajan tuoma rosoisuus sängyssä ja sehän tähän taloon sopiikin!

Sitten vielä siitä nostalgisuudesta.. Sattui nimittäin vielä niin, että minä olen nukkunut tismalleen samanlaisessa sängyssä vauvana. Voiko olla suloisempaa kuin se, että äidillä ja pojalla on ollut samanlaiset sängyt? No, luultavasti aika monikin asia on suloisempaa, mutta ainakin nostalgista tämä on! ;)

Unikavereiden kanssa on turvallista nukkua!<3

Huomenna onkin minulla "vapaapäivä" kun jään silmätulehdusta potevan pikkumurun kanssa kotiin. Eihän tämmöstä tulehdusta kukaan toivo (vaikka hölmöyksissäni sen aivan kuin hain meille), mutta täytyy silti todeta, että loppujen lopuksi pienten asioiden kanssa tässä painitaan. Minä nimittäin sain työni puolesta hankkia lastenkirjoja Somaliaan lastenkotiin vietäväksi. Kyllä sitä tuli muutama kyynel tirautettua kun ajattelikin minkälaisissa oloissa pienet lapsiparat siellä elää, mutta saanpahan auttaa edes pienesti niitä pienokaisia. Varmasti kirjoilla, värityskirjoilla ja värikynillä on paljon suurempi arvo heille kun me osaamme ajatellakaan! HUOM! Muutamia kuvallisia lastenkirjoja vielä kaivattaisiin lisää ja miksei värittämättömiä värityskirjojakin, joten jos joku vielä haluaa lahjoittaa, ota yhteyttä minuun.

<3 Krisu

Ps. Lähitulevaisuudessa on luvassa juttua pikkumurun 1v. kuvauksista, joten pysykää kuulolla. ;)