Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattia. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. syyskuuta 2016

Lähes valmista

Uskomatonta! Meidän nyt aikalailla vuoden kestänyt olohuoneen ja kirjastohuoneen remontti on lähes valmis! Oikeastaan tämä hetki, jolloin remonttipuolen ja keittiön erottanut suojaseinä otettiin pois, oli ehkäpä se odotetuin hetki. Tässä nyt istun keittiön pöydän ääressä ja ihmettelen kun voin nähdä olohuoneen ikkunasta näkyvät omenapuut.

Edellinen remonttipostaus on toukokuulta, jolloin seuraavaksi vuorossa oli seinien hiominen ja maalaus. Nyt seinät on siis hiottu ja maalattu valkoisiksi. Myös ikkunanpielien ruskea väri on saanut väistyä valkoisen tieltä. Olohuoneen katto on maalattu valkoiseksi ja kirjastohuoneeseen tehtiin kokonaan uusi katto, joka maalattiin myös valkoiseksi. Kuusilattia käsiteltiin Uula öljykuullolla, jossa oli seassa 10 grammaa valkoista väripigmenttiä. Muurit käsiteltiin saneerauslaastilla, jolloin huoneisiin saatiin vähän muutakin väriä kuin valkoista. Aikaisemmin olen maininnut myös parilasiovista, joita meillä on nyt siis kaksin kappalein. Sisäovet ovat kirjastohuoneen ja olohuoneen välillä ja ulko-ovet tietenkin vievät olohuoneesta ulos joskus hamassa tulevaisuudessa valmistuvalle terassille. Kirjastohuoneen takka saa jäädä alkuperäiseen kuntoon, jotta talosta löytyy historiasta muistuttavia yksityiskohtia. Olohuoneen takka-leivinuunin käsittely on vielä mietinnässä..






Kuten kuvista jo näkee, ei ole enää kaukana se hetki, jolloin pääsemme kunnolla levittäytymään näihinkin huoneisiin. Paria mattoa oli jo aivan pakko kokeilla uudelle lattialle. Yllä olevassa kuvassa näkyvän automaton ostin keväällä alennuksesta ja se on kyllä ihana. Vielä kun pikkumurulla ei ole omaa huonetta eikä myöskään leikkihuonetta, rakennan hänelle olohuoneen nurkkaan leikkinurkkauksen ja tämä matto sopii sinne väreiltään paremmin kuin hyvin! 

Nyt olen tosissaan innostunut selailemaan nettisivuja ja mainoksia, jotta nyt alkuun löytäisimme olohuoneeseen hyvän sohvan ja sopivan maton. Kirjastohuoneen sisustus on jo lähes valmiina, koska se muuntautuu meidän makuuhuoneeksi niin kauaksi aikaa, että parin kolmen vuoden sisällä saamme remontoitua meidän oikean makuuhuoneen ja muut alakerran tilat. Vähän vielä on kuitenkin maltettava, sillä ennen sisustamista on laitettava patterit, sähköt ja listat paikalleen. 

Aurinkoista syyskuun alkua!

<3 Krisu



tiistai 22. joulukuuta 2015

Lattialaudat asennettuna

Täällä sitä mies on porannu lattialautoja kiinni lähes jokainen ilta yömyöhään asti. Nyt lattia on paikallaan ja me voidaan alottaa joulun vietto! Minäkin selvisin kunnialla nämä työpäivät kalatiskin takana kahden vuoden tauon jälkeen, joten todellakin ollaan ansaittu pieni joululoma! Ennen joululomalle siirtymistä päivitän kuitenkin vielä remonttikuulumiset tänne.


Lattiarungot paikallaan ja sen alla kulkee lämmitysputket.


Lämmöneristeeksi puhallettiin selluvilla reilusti yli. Aika kivan pehmee patja olis tommonen! ;)


Selluvilla paineltiin tiiviiksi, jotta se ei painuisi myöhemmin.

Selluvillan päälle laitettiin ilmansulkupaperi, joka teipattiin tiiviiksi saumakohdista.


Lattialaudat esittelyssä! Lauta on kuusipuuta ja leveydeltään 95mm. 


Ja näin pääsen vihdoinkin kertomaan, että olemme saavuttaneet saman tason mistä heinäkuussa lähdettiin purkamaan. Huh, kyllähän tähän ollaan jo aikaa saatu kulumaan! Ensi vuoden puolella palataan sitten siihen miten lopulta päädymme käsittelemään lattian. 

Seuraavaksi on vuorossa lattian peittäminen ja sitten päästään seinien kimppuun! Arvatkaa vaan, olenko innoissani kun mäkin pääsen tekemään omia kädenjälkiä seiniin.. Hehe. Ehkä kuitenkin maalaan ihan telalla, mutta siis munkin kädenjälki pääsee näkyviin. Nyt olemme valmiita aloittamaan joululoman, joten lattian siivoukset parempaan kuvauskuntoon saa odottaa. Tässä nyt vain esimakua siitä, minkälaista lattiaa meillä on. :)

Rauhallista joulua kaikille lukijoille! <3

<3 Krisu

torstai 12. marraskuuta 2015

Lattiarunkoja tekemässä

Nyt on minun oma pieni hetki aikaa istua rauhassa ja päivitellä tänne remppakuulumisia. Me käytiin tänään taas muskarissa ja se vie meidän pienen pojan energiat sen verran tehokkaasti, että nyt nukuttaa.

Remontti on edennyt siihen vaiheeseen, että aletaan saavuttaa se taso, mistä alunperin lähettiinkin. Eli lattiarunko alkaa olemaan kohta valmis ja kun sinne on tullut kaikki tarpeelliset sähköjohdot, selluvillat yms. niin päästään tekemään itse lattiaa. Onhan se aika mahtavaa, että tämän vuoden puolella päästään tuolla olohuoneen ja kirjastohuoneenkin puolella kävelemään ihan samassa tasossa kuin täällä muuallakin. Muutoin esimerkiksi seinän ja katon maalaus- ja korjaustyöt saattavat venähtää ensi vuoden puolelle.. Olin kyllä kuvitellut, että jouluksi tämä remppa on valmis, mutta nyt olen henkisesti valmistautunut siihen, että viimeistään kyllä ens vuoden alkupuolella. Minun syntymäpäivä helmikuun alussa vois olla hyvä deadline, muuta lahjaa en tarvis!


Kylläpä se näistä kuvista jotenkin paistaa, mikä ero on kun kirjastohuoneeseen (ylempi kuva) valettiin uusi betoni. No, mutta ennen lattiarunkojen tekoa piti ensin siivota koko tila tarkasti. Pikkumurukin keräsi ahkerasti nauloja setänsä kanssa.


Apua, nyt en muista oliko näillä lankuil joku erityinen nimike, mutta ne on kuitenkin kiinnitetty betoniin ja itse lattiarunko kiinnitettiin näihin. 


Kummankin huoneen betonin peitoksi kannettiin 5cm paksusti tämmöstä kevyttä, pallomaista soraa.. (en muista valitettavasti sitä oikeaa nimikettä).


Soran peitoksi taas tuli tämmöinen ohut, valkoinen harso.



Ja tässä tämän hetkinen työvaihe, joka alkaa olla jo aika hyvällä mallilla. Kuvissa on siis itse lattiarungot, jotka on kiinnitetty betonissa kiinni oleviin lankkuihin.

Palataan taas remonttiin kun lisää edistystä on tapahtunut! :)

<3 Krisu


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Betonin kuivumista odotellessa

Tällä kertaa ajatuksena oli tehdä enemmän valokuvapostaus, mutta katsotaan miten onnistun siinä, koska aina sitä tekstiä tahtoo vain tulla ja tulla..

Täällä on taas remontti edistynyt hitaan varmasti, mutta siihen on tyytyminen. Molemmat kun ollaan töissä niin eipä sitä voi olettaakaan, että kaikki valmistuu hetkessä! Tuossa erehdyin katselemaan kuvia olohuoneesta ennen remonttia niin kyllä se ruskea parkettilattia alkokin näyttää jo ihan kivalta.. sillon meillä oli sentään lattia ja tilaa liikkua! ;) Tästä näet miltä meillä aikaisemmin näytti: klik ja klik ja klik.

Kirjastohuoneessa remontti vähän laajeni ja pitkän pohdinnan jälkeen mies piikkas betonilattian auki. Sitten hän kaivoi sieltä hiekkaa ties kuinka monta kymmentä senttiä pois. Tiistaina sinne valettiin uusi betoni ja tällä hetkellä odotellaan sen kuivumista. Kuivumista odotellessa tunkataan seiniä suoraksi.

Vanha betoni on poissa ja hiekat on kannettu pihalle

Ihan vielä ei ole tästä pienestä ihmettelijästä kaveriksi

Neljä ämpäriä ja kaksi kantajaa ahkeroi, että saatiin 10cm soraa lattian peitoksi

Reunoilla oleva sora ei ole kanankakkaa vaikka se uhkaavasti siltä näyttääkin! ;)

Soran päälle tuli 10cm styroksia ja styroksin päälle sitten rautakehikot (ei näy kuvassa ;))

Ja tässä näkyy sitten uusi betoni, joka on jo siis niin kuivaa, että siinä voi työskennellä, mutta ei vielä tarpeeksi kuivaa, että sen päälle voisi alkaa tekemään lattiaa

Seinillä näkyy historian havinaa. Yhteensä huoneessa oli neljä kerrosta tapettia, joista alin ja vanhin aloitti talon tarinan vuonna 1947

Toivottavasti teistäkin on mukava seurata remontin edistymistä! Itselleni tämä on vähän kuin päiväkirja, josta voi sitten myöhemmin ihmetellä, että tältäkö se silloin näytti.

Mukavaa sunnuntaita! :)

<3 Krisu