Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluteeniton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluteeniton. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Jäätelökekkerit

Nyt täytyy tunnustaa, että olen toden teolla nauttinut kesästä ja samalla ottanut vapauden olla kirjoittamatta tänne yhtikäs mitään, jos ei huvita tai oikein ole aikaa! Välillä on ollut mielessä, että olispa kiva kirjoittaa tästä tai tosta aiheesta, mutta kummasti se aika lentää valoisina kesäiltoina, eikä illan kääntyessä yöhön, ole enää jaksanut alkaa naputella. Nyt kuitenkin avaan jälleen sanaisen arkkuni ja kerron teille eräistä kekkereistä, jotka järjestimme äitien ja lasten kesken.



Minulla on aina ollut paljon haaveita. Toisinaan hyvin isoja ja toisinaan hyvin pieniä. Välillä vähän hassujakin. Yksi pienemmistä haaveistani on ollut jo kauan järjestää jätskikekkerit! Haave tasolla suunnitelma on mennyt suunnilleen näin: "Haluan järjestää kekkerit jäätelö -teemalla kauniissa, huolitellussa puutarhassa, jossa on romanttiset, rautaiset ja valkoiset puutarhakalusteet. Puutarha on koristeltu viirein, paperilyhdyin ja teemaan sopivin koristein. On erillinen pöytä, jonne on katettu kauniisti luonnon kukkakimppu, jäätelöt ja kaikki ihanat lisukkeet, joilla saa jokainen lapsi ja aikuinen koristella oman jäätelöannoksensa. Ei sotkua eikä tappelua. Lapset istuvat sievästi kauniissa mekoissaan ja sortseissaan syöden omia jäätelöannoksiaan. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja kuuluu heleää tasaista puheen sorinaa. Kekkerit päättyvät onnellisiin hymyihin!"

Hmm.. Tässä kohtaa piti olla kuva unelmieni jäätelökekkereistä, mutta ei olekaan, koska en löytänyt googlettamalla sellaista kuvaa.. Vaikka googlehan tietää kaiken? ;)

Tosi asiahan on, että pääsin kuin pääsikin vihdoin järjestämään jätskikekkerit, mutta menikö mikään niin kuin suunnittelin haaveissani onkin jo aivan eri asia! No, enhän minä ihan tosissani haaveillut kekkereistä, joissa lapset istuvat hiljaa sievästi rivissä, se lause vain sopi hienosti sellaiseen "täydelliseen" haaveeseen! Muuten kuta kuinkin haaveeni oli se, jonka pohjalta lähdin rakentamaan nopeasti järjestettäviä jätskikekkereitä. Käväsin tigerissa, josta ostin jäätelöviirin ja värikkäitä minivaahtokarkkeja muutamalla eurolla, ostin myös jäätelövohveleita sekä ainekset itse tehtävään jäätelöön. Muuten selvisin niillä tavaroilla mitä kaapista sattui löytymään ennestään!



Tuli kekkereiden järjestämisen aamu, mutta luvattua aurinkoa ei näkynyt missään! Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Se niistä haaveideni ihanista pihakekkereistä! Ei se minua silti lannistanut, vaan laitoin pöydän niin koreaksi sisälle kuin osasin, remontin keskelle. Koristelin myös olohuoneen, joka vaati kyllä hieman virittelyä, mutta muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen sekin onnistui! Kun kaikki oli valmista, alkoi pilkistelemään se luvattu aurinkokin. Ja lopulta tuli ne ihanat vieraatkin, jotka toivat suolaiset tarjottavat mukanaan! Näin pääsin itse helpommalla. 





Tein itse kuvissa näkyvät jäätelöt. Toinen jäätelö on pätkisjäätelö, jonka ohje löytyy täältä. Tein siis sen variaation mukaan, johon tuli myös tummaa suklaata. Toisen jäätelön valmistuksessa kokeilin perusmassaan uusia makupareja. Tässä jäätelössä maistuvat mansikka, lime ja punaherukat. Ohje löytyy tästä alta.

Mansikka-lime jäätelö punaherukoilla

6 dl vispikermaa
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei kinuskia)
½ dl glukoosisiirappia

½ l mansikoita 
1 lime (mehu + raastettu kuori)
(Kokonaisia punaherukoita)

1. Laita kerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi kulhoon ja vatkaa vaahdoksi.
2. Lisää hyvin pestyn limen puristettu mehu ja raastettu kuori sekä jonkun verran soseutetut mansikat.
3. Halutessasi voit sekoittaa joukkoon jonkun verran punaherukoita piristämään makua. (Itse laitoin niitä, kun tuntui, että eihän tämä jäätelö maistu miltään, mutta se maku tulikin esiin vasta pakastetusta jäätelöstä, jolloin huomasin, että olisi pärjännyt hyvin myös ilman. Hyvää siis kummassakin tapauksessa!)
4. Laita jäätelö esimerkiksi leipävuokaan tai pieniin paperisiin jäätelökuppeihin. Pakasta yön yli. Ja nauti!



Halusin samalla kokeilla valmistujaisiani (joita ei siis vieläkään ole päästy remontin vuoksi juhlimaan!) varten tämmöistä gluteenitonta suklaakakkua, jossa on sisällä vadelmaraita. 



Jäätelö kekkerit olivat lopulta hyvin onnistuneet, vaikka puolet kutsutuista eivät pääseetkään ja vaikka päivään sisältyikin sotkua ja vähän nahisteluakin! Se kaikki kuuluu asiaan. Parastahan se oli katsella lasten sottaisia, mutta hymyssä olevia suita, tahmeita käsiä ja valuvia jäätelöitä.

Jätskikekkerit on helppo järjestää vaikka vain oman perheen kesken ja hyvinkin pienellä budjetilla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan omanlaisella versiolla, se saa lapset taatusti hihkumaan!

<3 Krisu

ps. Älkää välittäkö, vaikka kuvat olisikin hieman vinossa ja tekstistä pomppisi kirjoitusvirheitä, sillä minäkin olen nyt lomalla, enkä jaksa ajatella liikoja, joten älkää tekään! :D

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Smoothie flunssan karkoitukseen

Täällä ollaan päästy taas vaihteeksi tutuiksi kevätflunssan kanssa, mutta tänään päätin hankkiutua siitä eroon! ;) Erityisesti mustaherukkaa pidetään hyvänä flunssalääkkeenä, koska siinä on hyvin paljon C-vitamiinia, mutta ei punaherukkaakaan huono vaihtoehto ole. Yleensä flunssaa karkotetaan juomalla kuumaa mustaherukka- tai punaherukkamehua, johon on lisätty esimerkiksi hunajaa. Itse en kuitenkaan ole kovin suuri mehujen ystävä, joten sain hyvän tekosyyn tehdä flunssan parantavaa smoothieta. (Vaikka smoothien tekoon ei kyllä tarvitse edes tekosyytä, nehän ovat terveellisiä välipaloja!)


Punaherukka-vadelma-minttu smoothie

Runsaasti punaherukoita
Vähän vadelmia
Kourallinen tuoreita mintun lehtiä
Sopivasti turkkilaista jugurttia
Lusikallinen hunajaa
(Tarvittaessa loraus maitoa)

Sekoita kaikki ainekset hyvin tehosekoittimessa ja NAUTI!


Jos nyt sattuu käymään niin hassusti, että tämä flunssa ei lähde tällä smoothiella niin täytyy seuraavaksi kokeilla smoothieta mustaherukasta tai tyrnimarjasta. Eiköhän näillä keinoilla olla tämä matsi kohta voitettu! :D

<3 Krisu


tiistai 22. maaliskuuta 2016

Minä tykkään herkuista!

Minä tykkään herkuista! Sitä asiaa ei voi kierrellä ja kaarrella, sillä täysi totuus piilee noissa kolmessa sanassa. Mutta niin varmasti monet muutkin ihmiset pitävät, oikeastaan lähes kaikki! Ovathan oikein hyvät herkut nyt hyviä ja makee kun maistuu ihmiselle luonnostaan. Ihminen on kuitenkin viisas olento, joka kykenee ajattelemaan, mikä on sairaalloista herkkujen mässytystä ja mikä hyvän maun rajoissa kulkevaa. Eri asia kuitenkin on onnistuuko ihminen siirtämään asian ajatuksen tasolta käytäntöön.

Minulla herkkujen syönti on kausittaista. Tiettynä aikana kuusta voisin syödä kaksin käsin kaiken mitä vain kaapista löytyy, etenkin kaiken suklaisen. Toisinaan taas syön vain syömisen ilosta (eihän kukaan nyt niin teen! :o), jolloin on pakko keksiä vaihtoehtoisia herkkuja. Vähän vähemmän sokerisia ja rasvaisia. Rasva ja sokeri kohtuuttomasti syötynä kun ei tee ihmisen sisäelimille hyvää, vaikka herkkujen syöminen ei näkyisikään suoranaisesti painon nousuna. Itse tiedän kyllä kuuluvani myös siihen heimoon, joiden paino alkaa nousta holtittoman herkkujen ahmimisen seurauksena ja vaikka lihomista ei vielä näkyisikään muille ihmisille, oma olo on kaikkea muuta kuin hyvä.

Itse olen hyvin laiska olemaan millään dieeteillä, ei sen puoleen, että tällä hetkellä olisi tarvetta, mutta juuri sen takia haluan pitää terveydestäni ja itsestäni huolta, jotta siihen ei koskaan olisikaan tarvetta. Ainut ongelma tässä on mieli, joka on myös liian laiska. Kun olen tarpeeksi väsynyt ja kiukkuinen, etsin helppoa syötävää, joka ei yleensä satu olemaan kovin terveellistä. (Uskon, että en ole ainoa!) Siinä onkin opettelemista, että saa pidettyä mielen kurissa ja herkut kohtuudessa!

Toisinaan innostun kovasti kokeilemaan kaikkea uutta ja tämä pätee myös näihin herkkuihin. Viime aikoina olen kiinnostunut terveellisemmistä herkuista, jotka ei nekään kuitenkaan ole niin terveellisiä, että kannattaisi ahmia monta annosta päivästä toiseen. Nämä ovat kuitenkin parempi vaihtoehto rasvaa ja sokeria pursuaville kakkusille ja etenkin silloin kun on se päivä, jolloin mikään ei auta siihen makeen himoon! Suosittelen kokeilemaan vaikka pääsiäisenä jälkiruuaksi!

Tämä on niin makeaa, että pienikin annos riittää taltuttamaan kovankin makeen himon!

Taateli-suklaamousse (väh. 3 hengelle)

200 g tuoreita taateleita (juicy dates)
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 prk (400ml) kookosmaitoa (vain kiinteä osa)
100 % suklaata tai muuta tummaa suklaata

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa, raasta pala 100 % suklaata päälle ja nauti!
(Resepti Kodin Kuvalehdestä)


Tämän rahkan koostumuksessa minua itseäni häiritsi hieman passionhedelmän pienet kivet, mutta maku oli raikas.

Passionhedelmärahka (n. 4 hengelle)

2 dl kermaa
500 g maustamatonta rahkaa
5 passionhedelmää
(sokeria)

Vatkaa kerma vaahdoksi (kevyemmästä versiosta kerman voi jättää poiskin). Lisää sekaan rahka ja passionhedelmien liha. Itse en pahemmin lisäile sokeria, mutta sitä voi laittaa mielensä mukaan. 


Vaikka itse en tykkää banaanista, niin kyllä se tällä tavalla makean himoon maistui! ;)

Kuorrutetut banaanit (2 hengelle)

1 banaani
muutama pala 85 % tummaa suklaata
kuivattuja karpaloita
(raastettua valkosuklaata)

Leikkaa banaani kahteen osaan, työnnä tikut banaaneihin ja laita hetkeksi pakastimeen jäätymään. Sulata tumma suklaa ja sivele sitä banaanien ympärille. Ripottele suklaan päälle kuivattuja karpaloita tai vaikka pähkinärouhetta. Raastettua valkosuklaata voi lisätä epäterveellisempään muotoon. ;)

Edellä mainittujen herkkujen lisäksi teen toisinaan smoothieita makean nälkään. Variaatioita on monia, mutta tästä linkistä klik löydät yhden vaihtoehdon.

Lopuksi voin vielä todeta, että vaikka välillä on terveellistä osata kieltäytyä kaikista maailman ihanista herkuista, niin kyllä välillä on oikein terveellistä myös nauttia niistä herkuista! Hyvistä herkuista en aio luopua koskaan kokonaan. Oikein suussa sulavalla suklaakakulla on myös positiivisia vaikutteita, se nimittäin piristää päivää ja mikäs sen romanttisempaa kuin yhdessä miehen kanssa nauttia tämmöistä herkkupalaa! :D


Nautinnollista pääsiäisviikkoa! 

<3 Krisu

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Helppo gluteeniton pannukakkukakku

Meillä on yleensä aina gluteenittomia jauhoja kaapissa, koska kaksi siskoistani on gluteenittomia. Lisäksi lähipiirissä on muitakin gluteenittomia, joten heidän vierailuihin on syytä varautua. Harvemmin kuitenkaan leivon etukäteen pakkaseen gluteenittomia, sillä tottumuksesta tulee vain tehtyy kaikki leivonnaiset tavallisiin vehnäjauhoihin tai muihin gluteenittomille sopimattomiin jauhoihin.

Eilen sitten saimme kaksi ihanaa siskoani kylään, joten täytyi nopeasti keksiä jotain suhteellisen helppoa ja nopeaa tarjottavaa. Leivontaa rajoitti se, että meiltä ei löytynyt kovinkaan ihmeellisiä leivontatarvikkeita. Onneksi olimme syksyn mittaan poimineet kuitenkin paljon marjoja pakkaseen, joten niitä on runsaasti käytettäväksi ja ne on takuuvarmasti gluteenittomia. Lisäksi jääkaapissa oli 2dl kermaa, joka huusi "käytä minut ennen kuin päiväykseni menee umpeen". Tästä sainkin idean kokeilla gluteenitonta pannukakkukakkua! Ja voin kyllä sanoa, että se oli mielestäni hyvää. Ei yhtään liian makeaa, sillä teen aina letut suolaisina ja sitten niiden päälle voi laittaa joko suolaista tai makeaa täytettä.



Letut:

½ l maitoa
2 kananmunaa
2 ½ dl gluteenitonta jauhoa
½ tl suolaa
50 g sulatettua voita

Kaikki ainekset vispataan kulhossa sekaisin. Äidin oppien mukaan laitan sulatetun voin suoraan taikinan sekaan, niin itse paistamisessa ei enää tarvitse käyttää voita. Jos tykkää makeasta lettutaikinasta, voi taikinaan lisätä maun mukaan sokeria. Anna lettutaikinan turvota hetki ennen paistamista. Paista letut. Niitä tuli muistaakseni noin 9 kappaletta.

Itse pannukakkukakun tai lettukakun, miksi tätä nyt haluaakin nimittää, kasaaminen on helppoa. Käytin tähän kakkuun lähes kaikki letut, mitkä paistoin. Ehkä 1-2 jäi käyttämättä, kun katosivat parempiin suihin ennen kasaamista. Vatkasin 2dl kermaa, mutta halutessaan sitäkin voi vatkata enemmän. Mielestäni tämä kerma määrä oli kuitenkin aivan riittävä. Laita siis tarjoiluastian päälle suurin lettu ja sivele siihen vähän kermaa ja ripottele kerman päälle erilaisia marjoja. (Itse käytin mansikoita, mustikoita, punaviinimarjoja ja vadelmia vuorotellen.) Laita tähän päälle taas uus lettu ja tee sama uudelleen niin kauan kun kermaa ja lettuja riittää. Päällimäiseksi kasasin isoimman keon marjoja ja sulatin 3 palaa tummaa suklaata, jolla viimeistelin koristelun. Nauti! <3

ps. Tästäkin kakusta tulisi vielä näyttävämpi ja paremman makuinen, jos marjat olisi tuoreita, joten täytyy sitten kesäaikaan tehdä tuoreista marjoista! Lisäksi tämmöisen kakun voisi tehdä myös suolaisilla täytteillä. Täytyykin kokeilla ens kerralla. :)

<3 Krisu