Kuka hullu saa lapsen kesken opintojen?

Miten sä nyt kesken opiskelujen haluat lapsen? Eikö sitä voi odottaa sen hetken, että opinnot ovat päätöksessään? Wau, oletpa sä reipas! Olen kuullut monenlaisia kommentteja sekä puolesta että vastaan kun sain lapsen kesken opintojeni.

Toinen vuosi oli juuri alkanut ammattikorkeakoulussa kun sain kuulla olevani raskaana. Olin koko ikäni haaveillut omasta lapsesta, joten lapsi oli todellakin toivottu! Alkuunsa asia vaati luonnollisesti totuttelua kaiken tunnemyllerryksen keskellä ja koulun käymistä alkoi miettiä ihan uudelta kantilta. Onko tämä nyt se mun juttu? Mitä jos lopettaisin ja opiskelisin sitten joskus..? Pitääkö kaikki koulukaverit ja opettajat mua nyt ihan hulluna?

Valmistun vielä tämän vuoden puolella kansainvälisen kaupan ja markkinoinnin tradenomiksi. Tällä alalla ollaan ymmärrettävästi urakeskeisiä, business kun on juuri sitä itseään, kaupan tekemistä. Ja jos ei ole ahkera ja tee työtään intohimolla, ei yleensä menestystäkään tule. Arvata saattaa, että ne kaikista urakeskeisimmät koulukaverini eivät voineet ymmärtää valintaani. Juuri kun oltiin alettu luomaan suhteita ympärillä oleviin yrityksiin ja tekemään kunnolla yhteistyötä niiden kanssa niin minä sain ensimmäisen lapseni. Heti meni pieleen, äiti ja business, oh no, huono yhtälö.

En minä kuitenkaan niin ajatellut! Ajattelin, että nyt minulla on ihana lapsi, mutta halusin myöskin ammatin, joten päätin opiskella loppuun samassa tahdissa kuin luokkakaverini. Opiskelu on vaatinut järjestelyä ja juostavuutta monelta osapuolelta ja välillä olen ollut ihan varma, että se oli nyt tässä. Enää en jatka kun tässä ei ole mitään järkeä! Toisinaan on tehnyt mieli maata lattialla, kiukutella ja potkia jääkaapin ovea niin kuin lapsena kun lukemaan opetteleminen tuntui niin vaikealta. Tässä kohden opiskeluja on kuitenkin helppo sanoa, että kyllä tämä kaikki työ kannatti! (Vaikka ei tässä ihan vielä voi huokaista helpotuksesta kun on vielä 12 päivää työharjoittelua jäljellä ja opinnäytetyöstä loppupuolisko tekemättä, mutta kyllä mun mielestä helpotuksen huokaisua voi jo alotella..)

Toisaalta ymmärrän hyvin niitä, jotka pitävät opinnoista taukoa tai keskyttävät opinnot kokonaan äidiksi tulon jälkeen. Paineet valmistumiseen ovat kovat, koska ammattikorkeakoulut saavat rahoituksen valmistuneiden mukaan. Aina kaikki ei myöskään mene lapsen/lapsien kanssa niin hyvin, että kouluun paluuta jaksaisi edes ajatella. Oikeastaan arvostan paljon niitä, jotka uskaltavat tehdä lopettamispäätöksen syystä tai toisesta. Se ei varmasti ole helppoa kenellekään, joka on lähtenyt tosissaan siihen kouluun. 

Itse olen niin periksiantamaton, että olisin todennäköisesti opiskellut loppuun vaikka pää kainalossa (se ei ole aina todellakaan hyvä asia!) ja sitä kuvastaa varmaankin aika hyvin se, että olin lähellä valmistua hieman etukäteen. Viime keväänä iski kuitenkin väsymys ja motivaatio opinnäytetyön kirjoittamiseen loppui kuin seinään. Päätökseni keskeyttää opinnäytetyön kirjoittaminen vähäksi aikaa oli kyllä yksi parhaimmista. Siihen loppui mieletön stressi opinnäytetyöstä ja valmistumisesta etukäteen. Nyt voin jo sanoa, että odotan vähän sitä hetkeä kun pääsen jatkamaan opinnäytetyötä. Välillä on siis hyvästä ymmärtää omat rajat ja toimia niiden mukaan. 

Olin siis se hullu, joka halusi ja sai lapsen kesken opintojen. Olen ehkä vieläkin hieman hullu, mutta haittaakos se? Toisille parasta on se tieto, mitä koulusta saa tulevalle uralle, minulle parasta koko kouluaikana oli tämän pienen ihmeen syntyminen. (Ne koulussa opitut tiedot ja taidot tulee heti hyvänä kakkosena.) Jokainen tekee valintansa siinä määrin kun se on mahdollista.

<3 Krisu

Toivoisin päivään yhden tunnin lisää aikaa

Olette ehkä huomanneetkin, että tämän blogin puolella on ollut kuukauden ajan todella hiljaista. Se ei ole ollut tahallista hiljaisuutta, vaan joskus elämässä on vain tehtävä valintoja. Viimeisimmän kuukauden ajan olen ollut niin kiireinen, että illan viimeisimmät tunnit olen halunnut viettää poikani kanssa, eikä näin ollen aika ole enää riittänyt tämän blogin kirjoittamiseen, valitettavasti!

Minä en ole koskaan pitänyt kiireisestä ja todella aikataulutetusta elämästä, se ei vain sovi luonteelleni. Nyt olen kuitenkin huomannut olevani pieni ihminen, joka ikään kuin säntäilee sinne tänne kalenterin kanssa, jonne on tarkalleen kirjoitettu missä minun pitää olla milloinkin. Herätyskellon soidessa aamulla puol 6 aikoihin ja nukkumaan päästyä illalla 10-12  aikaan, olen monesti todennut, että tämä ei ole ihmisen elämää! Mutta kenen elämää se sitten on?

Tosi asiassa minua välillä oikein huvittaa se, että jokainenhan saa kuitenkin jossain määrin valita miten kiireiseksi oman elämänsä tekee. Toki tietyt seikat määrittelevät jokaisen elämää, joihin ei välttämättä pysty itse vaikuttamaan, mutta miten on niiden asioiden laita, joihin pystyy vaikuttamaan? Itsestä ainakin välillä tuntuu, että on vain niin väsynyt, että ei jaksa vaikuttaa niihinkään asioihin, mihin voisi.

Minä olen kuitenkin sen verran onnekas, että tiedän tarkalleen päivän kun minun työharjoitteluni päättyy ja tämä kiireinen aikataulu helpottaa. Vai helpottaako? Sitten astuvat kuvioihin opinnäytetyön loppukiri, jotta valmistun vuoden loppuun mennessä, pikkumurun muskari, jota olemme odottaneet hartaasti puolen vuoden tauon jälkeen ja kaikki muut suunnitellut ja tekemättömät työt. Ja kaiken päälle tämä ikuisuus projekti, remontti! Niin se vain taitaa olla, että jokainen ihminen tekee itse oman kiireensä. Toisin sanoen, olisiko siitä mitään hyötyä, että päivään tulisi yksi tunti lisää aikaa? Tuskinpa! Kyllähän minä varmasti senkin saisin täytettyä jollakin kiireellä. Tai ehkä sittenkin siitä olisi jotain hyötyä, jos sitten ehtisin harrastamaan sitä liikuntaa tarpeeksi!;)

Jotta tämä teksti ei olisi nyt yhtä kiirettä, täytyy kertoa, että olemme me ehtineet välillä nauttiakin elämästä! Alla näkyy kuvina muutamat meidän pienet ja isommat kuluneen kuukauden ilon hetket. :)

Nämä taisi kukkia jo heinäkuussa, mutta meidän omalle pihalle nousseet kauniit kukat on ollut koko kesän ilo ja ihmetys koko perheelle!

Vietimme miehen perheen kanssa elokuun alussa päivän Söderskärin majakalla. Se oli kyllä kaunis paikka. Suosittelen tekemään päiväretken sinne! :)

Saanko esitellä meidän perheen uusimman tulokkaan, Lakuliinin. Itse en ole koskaan ollut mikään kissafani, mutta eihän tuommoista pientä mustaa pentua voinut vastustaa kun se tuli meille. Lakuliini asustaa meidän vanhassa navetassa ja siitä onkin tulossa mainio hiirien pyydystäjä. Tämä nuori neiti on pikkumurun paras kaveri! ;)

Ja nämä.. Meidän ensimmäiset oman kasvihuoneen tomaatit! Tarviitseeko tästä sen enempää mainitakaan.. häviävät hyvin nopeasti!

Täytyy vielä mainita, että eilen olimme Porvoon Vanhassa kaupungissa Ostosten Yö -tapahtumassa. Yleensä Porvoon Vanhan kaupungin putiikit sulkevat ovensa klo. 16.00-18.00, mutta Ostosten Yönä ne ovat auki klo. 22.00 saakka. Lisäksi siellä on monenlaisia katusoittajia ja esiintyjiä. Se on todella tunnelmallinen ja ihana tapahtuma lämpimänä syysiltana. Harmi, että ei tullut otettu kameraa mukaan, mutta jos vuoden päästä elokuun lopulla teillä lukijoilla on käyntiä Porvoossa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Ostosten Yöhön! :)

Huomenna suuntaamme nokkamme kohti Loviisaa, jossa on Loviisan Wanhat talot -tapahtuma. (Tavoitteenani on muistaa ottaa kamera mukaan sinne, jotta voin tehdä siitä sitten postauksen.) Mutta nyt täytyy kyllä todeta, että vaikka välillä tuntuu stressaavalta ja epämiellyttävän kiireiseltä, niin kyllä meidän elämässä on paljon positiivista kiirettä! Nauttikaamme siitä! :)

Positiivisen kiireistä viikonloppua!

<3 Krisu