Ensimmäiset villasukat

Edellisessä tekstissäni mainitsinkin, että olen kutonut villasukat. Tämä on historiallista, nimittäin nämä sukat ovat mun ensimmäiset ja lähiaikoina tuskin tulen toisia tekemään. En siis tarkoita, että villasukkien kutominen olisi ollut jotenkin kamalaa, päinvastoin se oli oikein hauskaa kun kudoin ystäväni kanssa yhdessä.. Mutta kun ystäväni lähti pidennetyltä viikonloppureissultaan kotiin, jäi kutomiseni saman tien. Onneksi ehdin saamaan pikkumurun villasukat valmiiksi tai muuten ne olisi vieläkin kesken.

En ole järin tyytyväinen käsialaan, mutta villasukilta nämä näyttää, joten siihen olen varsin tyytyväinen! Kutomista harrastava ystäväni suositteli ottamaan isommat puikot kuin normaalisti, koska tiesi minun kutovan tiukkaa, mutta niinhän se on käsiala löystynyt, että tais tulla vähän liian harvat sukat poitsulle.. :D

Viimeksi ala-asteella olen aloittanut villasukkia.. Niin, aloittanut. Puikot nirsku ja narsku kun kudoin sormet verellä niin tiukkaa kuin vain suinkin sain. Vuoden minä niitä kudoin kun kaikki muut ehti sillä välin tehdä vaikka mitä muitakin käsitöitä. Onneksi luokallani oli silloinen paras kaverini, joka oli yhtä hidas kutomaan kuin minä. Käsityötunneilla oli vapaus istua vaikka käytävässä kutomassa, joten siellä me aina istuttiin, puhuttiin, vähän kudottiin ja taas puhuttiin. Kun lukuvuosi läheni loppuuan, opettaja totesi, että ei me niistä villasukkia saada, joten niistä tehtiin lyhyet säärystimet. Lankojakaan ei ehditty päättelemään, niinpä ne on edelleenkin päättelemättä!

Vielä on ala-asteella kudotut säärystimet tallessa (pitäsköhän nuo langat nyt yrittää vihdoinkin päätellä.. ;)) Voisinpa väittää, että näissä on siistimpi käsiala kuin noissa äskettäin kutomissani villasukissa.

Kutominen on periaatteessa oikein kiva harrastus, mutta mun innostus tahtoo aina lopahtaa kesken kaiken. Mieluummin käytän aikani sitten esimerkiksi leipomiseen tai muunlaiseen näpräilyyn kuin kutomiseen. Tällä hetkellä mulla on tekeillä viimeistelyä vaille valmis tyynynpäällinen. Aloitin pari vuotta sitten syksyllä kutomaan helmineuloksella tyynynpäällistä olohuoneen sohvalle.. Arvatakin saattaa, että se sitten jäi kaappiin pariksi vuodeksi kunnes tänä syksynä kaivoin sen taas esille ja olen kohta saanut sen valmiiksi. Jospa voin sitten esitellä sen teillekin makoilemassa remontoidun olohuoneen uudella sohvalla.

Hyvin mahtui kaikki elämäni aikana kutomalla tehdyt käsityöt samaan postaukseen. Eipä niitä kovin montaa ole, mutta kuka tietää jos vaikka joskus kutomiskärpänen puraisikin oikein kunnolla! Joskus ainakin olisi kiva kokeilla kutoa tai virkata sellainen suuri nappinen nappitakki pikkumurulle.

<3 Krisu

Nostalginen pinnasänky

Tässä blogissa on viime aikoina ollut valitettavan hiljaista! Olen kuitenkin todennut, että ei sitä väkisin kannata ottaa kirjoittamisesta stressiä jos yksinkertaisesti ei ehdi kirjoittaa. Välillä harmittaa kun näin viikolla elämä on niin kiireistä.. päivät venyy töissä ja illat stressaan opinnäytetyön kirjoittamista, jolloin en varsinkaan saa sitä kirjoitettua. Olen vähän turhan tavoitteellinen ja sitten kun en saa asioita aikaseksi, olen stressaantunut ja kireä. Stressaan siis vähän sitä sun tätä, kuten niitä tiskaamattomia tiskejä, pölyistä vessan lattiaa ja rikkaruohoja täynnä olevia kukkapenkkejä.. ja siinä samalla yritän olla mahdollisimman hyvä äiti pikkumurulle, joka on joutunut olemaan taas pitkän päivän hoidossa.

Tänään on ollut suoraan sanottuna mahdottoman huono päivä. Heti aamusta alko kaatua niskaan mitä tylsempiä pikkujuttuja, mutta kun niitä pikkujuttuja alko olla vähä isompi kasa niskassa, tuntu että tästä päivästä ei voi selvitä kunnialla. Eipä siitä sen enempää, paitsi sen verran vielä kun päivän päätteeksi pääsin bussiin ja ojensin pankkikorttia lompakosta, (koska bussikortista oli matkat tyhjenneet) sanoi bussikuski sitä kerran höylättyä, että tämä ei käy. Katsoin häntä hölmistyneenä ja änkytin, että "ei käy?". Bussikuski vastasi: "niin, visa electron ei käy meillä". Kerkesin siinä sadasosan sekunnin ajan ajatella minua pientä raukkaa poistumassa nolona bussista ja seisomassa mitään tietämättömänä kadulla vesisateessa ja toteamassa, että näin hyvä päätös tällekin päivälle saatiin. Onnekseni minut kuitenkin päästettiin bussiin, eikä tarvinnut jäädä kadulle pohtimaan elämän menoa. Niin se sankka pilviverho alkoi rakoilemaan ja aurinko pilkisti risukasaankin! :D

No, mutta vihdoinkin päästään otsikon aiheeseen eli pinnasänkyyn. Ostimme noin puoli vuotta sitten tori.fi:stä käytetyn pinnasängyn. Hintaa sängyllä ja patjalla oli huimat 20€. Sängyn osto tuli ajankohtaiseksi silloin aivan yhtäkkiä. Me ei oltu jotenkin tajuttu kuinka ahdasta pikkumurulla oli lainassa olleessa kehdossa ollut kun kerran huomasin hänen ähräävän sängyssä, mutta hän ei päässyt kääntymään, koska kumpikin laita tuli liian nopeasti vastaan. Poika oli silloin jo 8kk, joten kääntyminen olis ollut varmasti ihan mukavaa.. ;)

Tartuin siis tuumasta toimeen ja aloin surffaamaan pojalle sänkyä kun silmiin osui muutama tämmönen nostalginen sänky ja yksi sattui olemaan vielä ihan meidän nurkilla myynnissä. Niinpä se oli sitten pakko mennä ostamaan ajatuksella, että ei se haittaa jos se ei kestäkään kauan, koska ei me siitä paljon makseta. Kävi paremmin kuin hyvin, nimittäin sänky olikin oikein hyvässä kunnossa. Mitä nyt pientä maalia voisi kaivata, mutta toistaiseksi me ei olla sitä maalattu, koska ollaan haluttu säilyttää ajan tuoma rosoisuus sängyssä ja sehän tähän taloon sopiikin!

Sitten vielä siitä nostalgisuudesta.. Sattui nimittäin vielä niin, että minä olen nukkunut tismalleen samanlaisessa sängyssä vauvana. Voiko olla suloisempaa kuin se, että äidillä ja pojalla on ollut samanlaiset sängyt? No, luultavasti aika monikin asia on suloisempaa, mutta ainakin nostalgista tämä on! ;)

Unikavereiden kanssa on turvallista nukkua!<3

Huomenna onkin minulla "vapaapäivä" kun jään silmätulehdusta potevan pikkumurun kanssa kotiin. Eihän tämmöstä tulehdusta kukaan toivo (vaikka hölmöyksissäni sen aivan kuin hain meille), mutta täytyy silti todeta, että loppujen lopuksi pienten asioiden kanssa tässä painitaan. Minä nimittäin sain työni puolesta hankkia lastenkirjoja Somaliaan lastenkotiin vietäväksi. Kyllä sitä tuli muutama kyynel tirautettua kun ajattelikin minkälaisissa oloissa pienet lapsiparat siellä elää, mutta saanpahan auttaa edes pienesti niitä pienokaisia. Varmasti kirjoilla, värityskirjoilla ja värikynillä on paljon suurempi arvo heille kun me osaamme ajatellakaan! HUOM! Muutamia kuvallisia lastenkirjoja vielä kaivattaisiin lisää ja miksei värittämättömiä värityskirjojakin, joten jos joku vielä haluaa lahjoittaa, ota yhteyttä minuun.

<3 Krisu

Ps. Lähitulevaisuudessa on luvassa juttua pikkumurun 1v. kuvauksista, joten pysykää kuulolla. ;)