Viime viikolla olin pikkumurun ja ystäväni kanssa Ikeassa. Pikkumuru alkoi jo olla aika väsynyt siihen tavaroiden paljouteen ja joka kohdassa pysähtelyyn. Päiväunetkin oli keskeytyneet eikä kummitädin tekemä tomaattilinssikeitto ennen reissua maistunut aivan toivotulla tavalla. (Itse kyllä yllätyin kuinka hyvää tomaattilinssikeitto oli! Vaikka alkuun olinkin vähän epäileväinen niiden linssien suhteen..) Kaikesta huolimatta pikkumuru oli oikein reipas, mutta ei oikein viihtynyt enää ostoskärryissä. Hän ei kyllä viihdy siellä silloinkaan, vaikka olisi kuinka hyvin syönyt ja nukkunut, koska on hyvinkin energinen ja menevä puoltoistavuotias. Välillä työnsimme vuoron perään ystäväni kanssa kärryjä, joissa pikkumuru nousi seisomaan ja laitettiin takas istumaan ja nousi jälleen seisomaan. Lisäksi kannoimme sitä kymmen kiloista hieman vastahakoista pötkylää pitkin kauppaa ja viihdytimme, jotta vuorollaan aina saimme katsella kaikkea tarvitsemaamme. Lopulta päästin tämän energiapakkauksen irti ja annoin hänen vähän kävellä itse, omilla pienillä jaloillaan ja minä tietenkin tiukasti perässä. Se ei kuitenkaan ollut kaikkien kaupassa olijoiden mieleen.
Kävihän siinä tietenkin niin, että tämä meidän poikakulta ehti salaman nopeasti harhauttaa äidin kannoiltaan ja mennä juttelee hänen mielestään vauvalle, siis suunnilleen samanikäiselle tytölle. Siinä oli vain yksi mutta, sillä tämä tyttö nukkui niissä matkarattaissaan ja kun pikkumuru nätisti kosketti tämän tytön kättä, raotti tyttö silmiään ja katseli hiljaa meidän pikku vintiötä. Tämän tytön isähän tästä tempauksesta ei tietenkään tykännyt vaan hieman liioitellen lähti punasena puhisten, silmät pullistuneena ja rattaiden renkaat vingahtaen paikalta. Itse nappasin poikani hieman häpeissäni ja istutin äkkiä kärryihin, joissa hän ei tietenkään halunnut istua.
Jälkikäteen aloin miettimään, että tätähän tämä vähän tahtoo olla suomessa. Lapsiin suhtaudutaan paikassa kuin paikassa äkäisesti ja ne ovat aina häiriköitä leikkeineen, itkuineen tai nauruineen. Ymmärrän kyllä aikuisena ihmisenä, että tätä pienen tytön isää varmasti mahto harmittaa, jos hän vaikka oli juuri saanut lapsensa nukkumaan. Enkä tietenkään olisi päästänyt poikaani koskettamaan tyttöä jos olisin ehtinyt sen estämään. Mutta minun syynihän se oli kun päästin poikani kävelemään.
Leikitäänpäs kuitenkin sellaista ajatusleikkiä, että en olisi päästänyt poikaani kävelemään vaan olisin tiukasti istuttanut häntä ostoskärryissä ja vaikka sitonut vyöllä siihen, että olisi pysynyt paikallaan. Arvatkaas vaan olisiko siitä vasta melu syntynyt. Olisihan siitä ja varmasti semmoinen melu, että tämä pieni tyttö ei olisi enää vain avannut silmiään ja istunut hiljaa vaan hänkin olisi itkenyt niin, että hänen isänsä olisi tarvinnut korvatulpat. Niin ja kaikki muutkin kaupassa olijat. Ja taas olisi paettu paikalta, ehkä vieläkin vikkelämmin, jopa matkarattaiden renkaat savuten.
Tässä kirjoituksessa nyt todellakin yleistetään, enkä oikeasti ole sitä mieltä, että kaikki suomalaiset tai espanjalaiset käyttäytyvät näin, mutta kerronkin yleisesti ottaen sen, mitä olen havainnut. Tämä ei siis ole mielestäni mitään harvinaista suhtautumista lapsiin tässä rakkaassa suomen maassa.
Tavallisessa ruokakaupassa on välttämätöntä käydä, toisin kuin Ikeassa. (Jos joku nyt ajattelee, että miksi menit sinne Ikeaan lapsen kanssa!) Enkä itse ainakaan saa aina lapsenvahtia siksi ajaksi, että käyn ruokakaupassa. Oikeastaan käyn aina pikkumurun kanssa ruokakaupassa ja miksikäs ei? Toisinaan sielläkin tulee vastaan niitä tilanteita, että poikani kiljuu joko ilosta tai surusta. Sillä ei ole väliä, onko kiljunta oman äänen testailua ja ihailua vai raivokkaampaa nälkäistä huutoa, siihen silti suhtaudutaan yhtä nyrpeästi. Aletaan vilkuilla, ensin vaivihkaa ja sitten jo suoraan viestien, että etkö saa sitä lastasi hiljaiseksi. Jotkut jopa ääneen mutisevat ärsyttävistä pikkukakaroista! Ovatkohan nämä mutisijat ja puhisijat koskaan tulleet ajatelleeksi, että itse ovat joskus olleet aivan yhtä ärsyttäviä kakaroita ja että jotkut näistä ärsyttävistä pikkukakaroista hoitaa joskus heidän haavojaan sairaalassa ja pyyhkii heidän pyllyjään vanhainkodissa.
Onhan se toki niin, että itsekin, silloin harvoin kun pääsen ruokakauppaan yksikseni, on ihana vaan kaikessa hiljaisuudessa keräillä ostoksia koriin. Ja toki se särähtää korvaan kun joku vieras lapsi rikkoo hiljaisuuden ja kiljahtaa vieressä. Kyllä se vain on niin, että muiden kuin omien lapsien kiljaisut ja huudot häiritsevät itseä enemmän. Mutta asiaan voi silti suhtautua hieman paremmin kuin suomalaiset jurot ihmiset tekevät.
Tämä teksti uhkaa venyä jo hyvin pitkäksi, mutta yritän tähän loppuun vielä tiivistää sanottavani. Olen reissannut ulkomailla jonkin verran ja tämä lapsiin suhtautuminen pistää eniten silmään kun vertaa lähes mitä vain maata suomeen. Saksassa ollessani olin junassa seurueessa, johon kuului 3-vuotiaat kaksostytöt. Heille se junamatka alkoi jo tuottaa välillä tuskia, joten riitaa syntyi samasta kirjasta ja milloin mistäkin. Samassa vaunussa ollut vanha rouva siinä alkoi juttelemaan heille kaikenlaista ja nopeasti unohtui riidat kun he keskittyivät kuuntelemaan rouvan juttuja. Samoin kun olimme Ikeassa, oli siellä luultavasti espanjalainen perhe, jotka kaikki, teinistä vaariin, hymyilivät meidän pikkumurulle, vaikka hän uhkaavasti väänsi suutansa väärinpäin ja juoksi heidän kärryjensä eteen.
Lapset ovat lapsia! Ei meidän puoltoistavuotias ymmärrä kun hänelle sanotaan, että KOHTA saat sen banaanin kunhan ollaan käyty ensin kassalla, vaan hän haluaa sen tietenkin heti! Eikä hän muista kieltoja kuin sen hetken. Tottahan toki lapsilla on oltava tietyt rajat kaikkialla, mutta kyllä olen sitä mieltä, että Suomessa pienten lasten pitäisi saada ihmisten ilmoilla enemmän liikkumatilaa. Pienet lapset vasta tutustuvat innolla uusiin ympäristöihin ja harjoittelevat sitä kaupassa käyttäytymistä. Ei pieniltä lapsilta voi olettaa samaa kuin aikuisilta. Eihän auton korjaajaltakaan odoteta ammattitaitoa sairaan ihmisen hoitamisessa ilman harjoittelua.
Kiitos ja kumarrus jos jaksoit lukea loppuun asti! :)
<3 Krisu
Ps. Löytyy Suomestakin monia ihania mummeleita, jotka tulevat juttelemaan pikkulapsille ja teinejä, jotka hymyilevät varovasti söpöille vauvoille. Niistä täytyykin varmaan kirjoittaa joskus toisten! :)
