Minä tykkään herkuista!

Minä tykkään herkuista! Sitä asiaa ei voi kierrellä ja kaarrella, sillä täysi totuus piilee noissa kolmessa sanassa. Mutta niin varmasti monet muutkin ihmiset pitävät, oikeastaan lähes kaikki! Ovathan oikein hyvät herkut nyt hyviä ja makee kun maistuu ihmiselle luonnostaan. Ihminen on kuitenkin viisas olento, joka kykenee ajattelemaan, mikä on sairaalloista herkkujen mässytystä ja mikä hyvän maun rajoissa kulkevaa. Eri asia kuitenkin on onnistuuko ihminen siirtämään asian ajatuksen tasolta käytäntöön.

Minulla herkkujen syönti on kausittaista. Tiettynä aikana kuusta voisin syödä kaksin käsin kaiken mitä vain kaapista löytyy, etenkin kaiken suklaisen. Toisinaan taas syön vain syömisen ilosta (eihän kukaan nyt niin teen! :o), jolloin on pakko keksiä vaihtoehtoisia herkkuja. Vähän vähemmän sokerisia ja rasvaisia. Rasva ja sokeri kohtuuttomasti syötynä kun ei tee ihmisen sisäelimille hyvää, vaikka herkkujen syöminen ei näkyisikään suoranaisesti painon nousuna. Itse tiedän kyllä kuuluvani myös siihen heimoon, joiden paino alkaa nousta holtittoman herkkujen ahmimisen seurauksena ja vaikka lihomista ei vielä näkyisikään muille ihmisille, oma olo on kaikkea muuta kuin hyvä.

Itse olen hyvin laiska olemaan millään dieeteillä, ei sen puoleen, että tällä hetkellä olisi tarvetta, mutta juuri sen takia haluan pitää terveydestäni ja itsestäni huolta, jotta siihen ei koskaan olisikaan tarvetta. Ainut ongelma tässä on mieli, joka on myös liian laiska. Kun olen tarpeeksi väsynyt ja kiukkuinen, etsin helppoa syötävää, joka ei yleensä satu olemaan kovin terveellistä. (Uskon, että en ole ainoa!) Siinä onkin opettelemista, että saa pidettyä mielen kurissa ja herkut kohtuudessa!

Toisinaan innostun kovasti kokeilemaan kaikkea uutta ja tämä pätee myös näihin herkkuihin. Viime aikoina olen kiinnostunut terveellisemmistä herkuista, jotka ei nekään kuitenkaan ole niin terveellisiä, että kannattaisi ahmia monta annosta päivästä toiseen. Nämä ovat kuitenkin parempi vaihtoehto rasvaa ja sokeria pursuaville kakkusille ja etenkin silloin kun on se päivä, jolloin mikään ei auta siihen makeen himoon! Suosittelen kokeilemaan vaikka pääsiäisenä jälkiruuaksi!

Tämä on niin makeaa, että pienikin annos riittää taltuttamaan kovankin makeen himon!

Taateli-suklaamousse (väh. 3 hengelle)

200 g tuoreita taateleita (juicy dates)

½ dl tummaa kaakaojauhetta

1 prk (400ml) kookosmaitoa (vain kiinteä osa)
100 % suklaata tai muuta tummaa suklaata

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa, raasta pala 100 % suklaata päälle ja nauti!

(Resepti Kodin Kuvalehdestä)

Tämän rahkan koostumuksessa minua itseäni häiritsi hieman passionhedelmän pienet kivet, mutta maku oli raikas.

Passionhedelmärahka (n. 4 hengelle)

2 dl kermaa

500 g maustamatonta rahkaa

5 passionhedelmää

(sokeria)

Vatkaa kerma vaahdoksi (kevyemmästä versiosta kerman voi jättää poiskin). Lisää sekaan rahka ja passionhedelmien liha. Itse en pahemmin lisäile sokeria, mutta sitä voi laittaa mielensä mukaan. 

Vaikka itse en tykkää banaanista, niin kyllä se tällä tavalla makean himoon maistui! ;)

Kuorrutetut banaanit (2 hengelle)

1 banaani

muutama pala 85 % tummaa suklaata

kuivattuja karpaloita

(raastettua valkosuklaata)

Leikkaa banaani kahteen osaan, työnnä tikut banaaneihin ja laita hetkeksi pakastimeen jäätymään. Sulata tumma suklaa ja sivele sitä banaanien ympärille. Ripottele suklaan päälle kuivattuja karpaloita tai vaikka pähkinärouhetta. Raastettua valkosuklaata voi lisätä epäterveellisempään muotoon. ;)

Edellä mainittujen herkkujen lisäksi teen toisinaan smoothieita makean nälkään. Variaatioita on monia, mutta tästä linkistä klik löydät yhden vaihtoehdon.

Lopuksi voin vielä todeta, että vaikka välillä on terveellistä osata kieltäytyä kaikista maailman ihanista herkuista, niin kyllä välillä on oikein terveellistä myös nauttia niistä herkuista! Hyvistä herkuista en aio luopua koskaan kokonaan. Oikein suussa sulavalla suklaakakulla on myös positiivisia vaikutteita, se nimittäin piristää päivää ja mikäs sen romanttisempaa kuin yhdessä miehen kanssa nauttia tämmöistä herkkupalaa! :D

Nautinnollista pääsiäisviikkoa! 

<3 Krisu

Joulu

Eilen kotiuduttiin reissulta Turun suunnalta. Me oltiin viettämäs joulua mun lapsuudenkodissa eli pikkumurun mamman ja pappan luona. Joulu meni oikein rennosti syödessä, porukalla lautapelejä pelatessa ja valvoessa.. Oonkin aina ihmetelly sitä kun loman jälkeen puhutaan et palataan virkeenä takas töihin/kouluun tms. niin mää kyl oon palannu jokaselt lomalta aina entistä väsyneempänä. Mä oon aina ollu sellanen yökukkuja mutta lomilla se vaan pahenee eikä näin iän karttues sitä enää tahdo jaksaa samanlai sit seuraavana päivänä. No, jospas sitä joskus löytäs tähänkin asiaan kultasen keskitien. ;)

Kyllä se vähän jännitti istua pukin syliin (etenkin kun oli tullu syötyä sen verran tuhdisti, vaikka kamera kyl jotenkin omituisesti leventää tota mun päätä.. en mä niin kauheesti kuitenkaa syöny, ehkä.. tai ehkä ihan vaa vähä ähkyyn muutamana päivänä.)

Pikkumuru pelkäs pukkia ihan toden teolla. Ensin yritettiin laittaa yksin istuu pukin syliin, mutta tuli niin kauhee huuto, että piti mennä äitin kans yhdessä. Läpyn kuitenkin suostu pukille antamaan vaikka sekin alko itkettää. Kävikös muilla muuten joulupukkia, jonka iho oli kärähtänyt punertavan ruskeeksi Kaliforniassa? Oli vissiin pukilla ollu onnistunut lomareissu kun oli niin nuortunu ja innostu jopa laulaa lurittelemaankin. Pukki oli myös niin vitsikkäällä tuulella, että koko porukka sai nauraa vedet silmissä.. Kuulema joulupukillakin on Instakramppi!

Lahjat ehti kuusen alta jo lähes hävitä ennen kun kerkesin käskyttää kuvaajana ollutta miestäni ottamaan niistäkin kuvan. Täytyy kyllä sanoa, että miehelläni on mielikuvitusta kun paketoi mulle osotetun lahjan mainoslehtisiin. (Eikä itse lahjakaan ihan noin iso ollut, sillä se oli laitettu pahvilaatikkoon, jossa yli puolet oli sanomalehtiä.. :D mutta lahjaan olin silti enemmän kuin tyytyväinen!) Kuusen alimmilta oksilta joulukoristeet nous yks kerrallaan korkeemmalle kun menossa mukana oli sen verran monta pientä innokkasta koristeiden ihastelijaa. Päästiinpähän edes jouluna kaikki helpommalla.

Pikkumurun paketeista paljastui mm. legopaketti ja yöpuku. Legoja pikkumurulla ei ennestään ollut ja niistä tulikin aivan ehdottommat suosikkilelut. Legot on kyllä sellasia, että niihin ihastuu aika helposti koko perhe. En tiiä kuka niillä on eniten innossaan rakennellu.. minä, mies vai pikkumuru. ;)

<3 Krisu

Valmistunut

Nyt on kyllä vähintään yhden Facebook -päivityksen aika! Olen nimittäin viimeisen vuoden enemmän tai vähemmän innostuneesti pyöritellyt päässä sanoja Facebook -markkinointi, sosiaalinen media, Instagram, Twitter jne.. Erityisen ahkerasti olen kuitenkin, ehkä pakonkin edessä, joutunut paneutumaan Facebookin ihmeelliseen maailmaan paljon syvällisemmin kuin tavallinen Facebook -käyttäjä koskaan. Nyt tämä kaikki on ohitse, enkä tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Valmis opinnäytetyö on vihdoinkin lähtenyt sähköisiä lankoja pitkin eteenpäin! Nyt saan luvan kanssa elää tässä hurmoksessa kunnes opinnäytetyö singahtaa takaisin kertoen kaipaavansa vieläkin vähän viilausta ennen julkaisemista..

Näin päivitin Facebook -profiiliini reilu kuukausi sitten, jolloin olin jo hyvin lähellä valmistumista. Niinhän se opinnäytetyö vielä kerran tuli takaisin, mutta pienten viilausten jälkeen se oli lopullisesti vihdoinkin valmis! Yhteensä kolmen ja puolen vuoden puurtaminen päättyi kuin seinään. Fiilikset oli epätodelliset.

Itseoikeutetusti kuvauspaikkana on remontissa oleva olohuone. (Kohta saakin tehdä postauksen valmiista lattiasta!)

Eilen sitten oli suuri päivä kun koululla oli valmistujaisjuhla. Valmistuin ammattikorkeakoulusta juuri sinä päivänä kuin minun valmistumiseksi oli merkattu koulun alkaessa. Voitin itseni ja uskomatonta kyllä, olin luokkani ainoa joka valmistui tuona päivänä. Muutama valmistui etukäteen, mutta noin 50 muuta luokkakaveriani, jotka aloittivat kolme ja puol vuotta sitten, joko keskeyttivät tai valmistuvat myöhemmin. Ehkä tässä on sittenkin aihetta olla edes vähän ylpeä.. Enpä olisi sillon kolme ja puoli vuotta sitten uskonut mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen kuin valmistun.. olen naimisissa, meillä on pieni ihana poika ja omistamme omakotitalon. (Eipä menny suunnitelmat ihan niin kuin lukion ekalla luokalla suunnittelin, että omakotitalon voi omistaa vasta yli kolmekymppisenä ja tässä kohtaa matkustan maailmalla villinä ja vapaana.. Nyt voin matkustaa perheen kanssa ja remontoida omaa kotia, vähintään siis yhtä hyvä vaihtoehto!)

Tästä lähtien voitte siis kutsua minua rouva tradenomiksi. Lauseesta kuultaa ehkä pieni sarkastisuus sillä en pidä siitä, että ihmisiä arvotetaan titteleiden mukaan. Tosiasia nyt kuitenkin on se, että valmistuin tradenomiksi ja erikoistumisalanani oli kansainvälinen kauppa ja markkinointi. (blogistani kyllä niin huomaa, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä kun tämä mun blogin ulkoasu ja kuvat on mitä on. :D) Ja toinen vieläkin suurempi tosiasia on se, että en edelleenkään tiedä mitä haluan isona. Pieniä ja vähän suurempia haaveita kyllä on, mutta oliko tämä tutkinto se "haaveammatti" niin tällä hetkellä sanoisin, että ei, mutta aika näyttää. Tästä ammatista vain on erittäin paljon hyötyä monella saralla, joten ei tämä tutkinto ole ollenkaan hukkaan heitetty. 

Mies haki kakun kahvilasta, joten vähän ehdittiin jo juhlistaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että tipahdin ikään kuin vähän tyhjän päälle. Opiskeluelämä päättyi tällä erää tai paremminkin 15 ja puolen vuoden opiskeluputki. En ole elämässäni pitänyt yhtään välivuotta opiskelusta, joten tämän hetkinen tilanne tuntuu todella hassulta. Nyt olen tienristeyksessä, jossa pitäisi valita jäänkö kotiin kokoaikaisesti vai haenko töitä esimerkiksi kolmeksi päiväksi viikkoon. Olen kyllä jo pistänyt harvoja hakemuksia menemään, sillä itse ajattelen, että vastavalmistuneen on hyvä saada heti työkokemusta juuri siltä omalta alalta. Kuitenkin samaan aikaan kiinnostaisi nyt vihdoinkin nauttia kotiäidin elämästä pikkumurun kanssa ilman minkäänlaista stressiä opiskeluista tai töistä. Kyllä tämäkin asia järjestyy, ehkä se on parempi, että aina ei tiedä mitä nurkan takana odottaa. Nyt täytyy vain nauttia joululomasta! Kunhan se vain alkaa.. Olen lupautunut vielä kahdeksi päiväksi kalatiskin ruuhkaan töihin kahden vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti asiakkailta riittää ymmärrystä ja joulumieltä vaikka tiskin takana välillä pitäisikin kaivaa muistia hieman pidempään tai kun mustekalat ja ahvenet menevät sekaisin!

ps. Ens vuoden puolella juhlitaan monta päivää kunhan saadaan remontissakin olevat tilat käyttöön. ;)

<3 Krisu

Olen aikuinen ja pelkään pimeää

Olen aikuinen, ainakin vuosien perusteella. Olen aikuinen, jolla on hyvä mielikuvitus ja joka pelkää pimeää. Siis aikuinen, jonka elämää pimeänpelko rajoittaa vähäsen. Samalla kuitenkin olen aikuinen, joka ihastelee pimeää kynttilän valossa ja nautiskelee pimeän luomasta tunnelmasta. Ristiriitaista.

Pimeänpelko on peloistani pahin ja ärsyttävin, sillä se vaivaa suhtellisen usein täällä pohjolassa. Kesät menevät kuin siivillä kun ei tarvitse miettiä pimeää. Syksysin pelko alkaa taas hiipimään takaraivoon. Inhoan sitä järjen ja tunteen kilpajuoksua. Kyllä minä osaan ajatella, että miksi siellä pimeässä juuri minua joku joka ilta tuijottais tai havittelis minun pientä omaisuuttani tai miksi joku juuri pimeän aikaan haluaisi kävellä meidän puuliiteriin kun ei sinne kukaan päiväsaikaankaan eksy. Kyllä minä tiedän, että todennäköisyys kaikkeen tähän on hyvin pieni. Niin tiedän, mutta kun mitä jos joku kerjäläinen kuitenkin on hiipinyt saunan päällä olevaan vanhaan veneen veistämöön lämmittelemään tai ihan varmasti joku nyt tuijottaa minua tuosta verhottomasta ikkunasta (vilkaisu olan yli ikkunaan).

Siinä mielessä pimeänpelko rajoittaa elämääni, koska pyrin tekemään kaikki ulkona tehtävät asiat ennen pimeää. Käyn hakemassa puut sieltä liiteristä valmiiksi saunalle mielellään ennen pimeää, käyn lenkillä valosaan aikaan, pyykkejä en hae narulta jos on jo tullut pimeää, enkä oikeastaan tarvitse puhelintakaan, jos se on unohtunut autoon pihan kauimmaiseen nurkkaan ja on ehtinyt tulla jo pimeää.. Lista on niin pitkä ja omituinen, että alkaa melkein hävettämään. Miten voin olla näin toivoton pelkuri?

Aina kaikkea ei kuitenkaan pysty ennakoimaan eikä esimerkiksi saunaa, joka on ulkorakennuksessa, viitsi aina lauantaisin lämmittää keskellä päivää. En voi miestäkään aina pimeän aikaan pidätellä  kotona minun turvanani. Joskus sitä on vain laitettava pihalle kaikki mahdolliset valot päälle ja juostava pyykkinarulle hakemaan se toinen sukka, joka jäi päivällä narulle roikkumaan. (Vaikka en kyllä ole vieläkään osannut päättää, onko parempi, että kaikki mahdolliset valot on päällä, jotta voin nähdä ylimääräisen tunkeilijan vai onko sittenkin se parempi, että on mahdollisimman pimeää, jotta minut on vaikeampi havaita?!) Kaikkeen kai tottuu ajallaan.. Mutta milloin se aika koittaa? Lapsena ajattelin, että sitten kun olen aikuinen. Nyt olen aikuinen ja ajattelen, että ehkä sitten kolmikymppisenä..

Nyt kun olen äiti, pelko on hieman muuttanut muotoaan. Nyt minulla on lapsi suojeltavana. En voi vain piiloutua viimeiseen nurkkaan kun kuulen jonkun koputtavan ulko-oveen. Minun on oltava rohkea ja tarkistettava onko uhka todellinen vai kuvitteellinen. En voi myöskään viedä viikonlopun poissaolon jälkeen lasta omaan sänkyyn ennen kuin olen tarkastanut sängyn alusen valmiina hyökkäämään tunkeilijan kimppuun. Hullua! Toisaalta en halua näyttää turhaa pelkoani lapselle, koska viimeisenä haluan, että tämä periytyy hänelle! Hmm.. "kyllä kultaseni, tämä on vain rutiinitarkastus, onko joku pyyhkinyt pölyt sängyn alta poissaollessamme ja ei, ei veitsen kanssa saa tulla makuuhuoneeseen, äiti nyt vain pilkkoo porkkanoita tässä samalla". Näinkö minä sen sängyn alle kurkkimisen hänelle sitten aion kyselyiän koittaessa selittää.

Muistan kuinka ala-asteella olin halunnut jäädä koulun jälkeen kaverilleni kylään. Eihän sitä silloin päivällä ajatellut, että se ehtii tulla pimeä kun pitää lähteä pyöräilemään kotiin. Matkaa oli neljä kilometriä. Silloin poljin ennätysajassa, vain muistaakseni 8 (tai sanotaan, että n. 10) minuuttia ja olin kotona. Se olen siis minä, joka pimeään aikaan kuntoilee ja rikkoo niitä ennätyksiä. Niitä ei vain kukaan ole todistamassa. Niin, paitsi ne kaikki minun pimeässä vaanivat pelottavat ja vähemmän pelottavat ystäväni..

Mahtaakohan lukijoista löytyä tämmöisiä hassuja kohtalon tovereita? Kommentoikaahan omista kokemuksista, niitä on aina kiva lukea! :)

<3 Krisu

Kuka blogin takaa löytyy?

Minä olen lomalla, pikkumuru on päiväunilla ja nyt nautin omasta rauhallisesta hetkestä, jolloin saan olla tekemättä mitään. (paitsi ruoka on tuloillaan, että sitä täytyy tässä samalla hieman vahtia..)

Viime aikoina meidän perhe on viettänyt minun mielestä aivan liian kiireistä elämää ja valitettavasti tiedän, että se tulee jälleen jatkumaan kun ensi viikolla palaan taas työharjotteluun. Kunpa aika pysähtyisi! 

Eilen me kuitenkin vietettiin meidän pienen perheen kesken ihanan rauhallista sunnuntai päivää. Kävimme ulkona syömässä vanhassa navetassa, joka oli remontoitu aikamoisen ihanaksi ravintolaksi. Annoimme mielikuvituksen lentää ja haaveilimme, että joskus meidänkin navetasta tulisi jotain ihanaa ja jotain josta muutkin kuin meidän perhe pääsisi nauttimaan.. Harmittaa, että ei tullut otettua paikasta yhtään kuvaa, joten nyt joudutte käyttämään mielikuvitusta. (Mies kyllä vihjaili, että sinne oltais menossa vielä uudestaan syömään lähiaikoina, joten saa nähdä jos sitä pääsisi vielä kuvailemaankin. ;))

Blogin takaa löytyy siis aikamoinen haaveilija. Olen lapsesta asti saattanut istua tunti kausia katse kaukaisuuteen ja haaveillut! Haaveilu saa hymyn huulille ja hyvän mielen aikaan! Näyttäisi vähä siltä, että pikkumuru on perimässä tämän "haaveilu geenin", sillä hänellä on tapana istua syöttötuolissa ja kesken ruokailunkin tuijottaa jonnekin kaukaisuuteen. Mutta ihmekös tuo, jos hänestä tulee haaveilija, sillä olemmehan me molemmat, minä sekä mieheni aikamoisia haaveilijoita. Se on meidän yhteinen mahtava "harrastus". Parasta on kun jaamme asioita, saamme uusia ideoita ja haaveet paisuu. <3

Koska en ole koskaan oikein esitellyt itseäni, tämä meinaa paisua valtavaksi. Siksi päätinkin, että kirjoitan nyt vain osan siitä, mitä olisin halunnut kirjoittaa ja teen joskus vielä toisen hieman erityyppisen postauksen.

Olen 22 vuotias äiti ja vaimo, joka on vasta aloitteleva bloggaaja. Aloitin blogin pitkän harkinnan jälkeen ja suurella innostuksella, mutta tällä hetkellä aika ei tahdo riittää blogiin asti. Valitettavasti. Osasyy blogin kangerteluun on myös se, että en tällä hetkellä pidä tarpeeksi blogini ulkoasusta ja useimmiten tuntuu, että kuvani ovat niin huonolaatuisia ja harkitsemattomasti räpsäistyjä ettei kukaan tämmöisiä halua katsella. Kiire se selittää tätäkin, mutta myös se, että olen vasta harjoittelemassa valokuvausta ja haaveissa olisi kunnon kamera!

Minä ihmettelen sitä, miten epäkäytännöllisiä lastenvaunujen sadesuojat ovat. Olen kyllä sitä mieltä, että sadesuojat ovat toki hyviä kun suojaavat rattaita, mutta miksi ne on niin hankalia laittaa rattaiden päälle äänettömästi silloin kun lapsi nukkuu? Minulta se ei ainakaan onnistu koskaan ja yleensä aina poika herää siihen kun sadesuoja räpsähtää johonkin suuntaan ja kahisee ja kun minun suusta kuuluu hiljaista murinaa. Lisäksi kovalla sateella meidän sateensuoja päästää paljon vettä sisäänsä. Oiskohan vika siis emmaljungan sateensuojassa vai käyttäjässä? Mene ja tiedä, mutta sen tiedän, että olen sen verran äkkipikainen ja tulinen pikkumyy, että ihmekös tuo.

Tämän pienen pintaraapaisun lopuksi haluan julkaista kuvan itsestäni, joka ei ole kovin mairitteleva, mutta hauska kuitenkin. Yksi puoleni on nimittäin se, että tykkään paljon hassutelusta ja yksi pienimmistä haaveistani onkin järjestää lähitulevaisuudessa naamiaiset tai oikeastaan wanhan ajan kekkerit. Siivosin viime viikolla tuota meidän yläkertaa ja löysin sieltä muutamia retro vaatteita sekä muita hyviä asukokonaisuuksia hassutteluun. Niimpä siinä kävi vain sujahdus kun shortsien ja t-paidan päälle oli vedetty mekko ja minusta oli tullut neitokainen, joka kyseli komealta navetassa touhuavalta rengiltä lähintä bussipysäkkiä. Sitä kun piti päästä kaupunkiin! ;)

Tämmöistä tällä erää.. Antakaahan palautetta! Sekä risuja että ruusuja otetaan ilolla vastaan :)

<3 Krisu