Uimakoulussa 2 -vuotiaana

Meidän pikkumurulla on takana uimakoulua nyt 7 uimakertaa. Ilmoitin hänet meidän paikkakunnalla järjestettävään uimakouluun, joka on maauimalassa viisi päivää viikossa, puoli tuntia kerrallaan ja yhteensä kahden viikon ajan eli yhteensä 10 uimakertaa. Päätös uimakouluun laittamisesta on ollut ehdottoman hyvä päätös!

Mieheni sisko puheli alkukesästä, että hän on ilmoittanut lapsensa uimakouluun, myös meidän poikaa vuoden vanhemman pojan. Ensin ajattelin, että mahtava juttu, mutta ei ole vielä meille ajankohtainen. Myöhemmin puhuimme asiasta uudelleen ja pienen kannustuksen jälkeen uskaltauduin kuitenkin ilmoittamaan myös pikkumurun vesipeuhu -ryhmään. Ilmoittautumista seuraavana päivänä soitin vielä uimakoulun vetäjälle, että voiko todella vasta 2 -vuotias lapsi, joka ei oikeastaan koskaan ole käynyt uimassa, osallistua jo uimakouluun? Hän kertoi, että joka vuosi on ollut pari reilu 2 -vuotiastakin ja toivotti tervetulleeksi kokeilemaan. Niinpä minä suunnistin innosta puhkuen ostamaan uimavaippoja pikkumurulle. Hän pääsisi kohta uimakouluun!

Ensimmäisenä uimakoulupäivänä olimme hyvissä ajoin paikalla. Katselimme kun edellinen ryhmä polski vedessä ja pikkumurun innostus vain kasvoi uimaan menemisestä. Mutta kuten varmasti jo arvaatte, kun tuli hänen vuoronsa mennä altaaseen, hän takertui minuun kiinni ja alkoi itkeä. Ryhmän opettaja yritti jossain välissä saada poikaa altaaseen hänen sylissään, mutta sinä puol tuntisen aikana sinne ei menty. Leikkiminen renkailla ja palloilla kuitenkin kiinnosti, joten tutustuimme erilaisiin uimavälineisiin altaan reunalla. Uimakoulun jälkeen aloin miettiä, että onko meidän veteen tottumaton lapsi kuitenkin liian pieni tämmöiseen touhuun. Vielä seuraavana aamunakin mietin, lähdemmekö enää kokeilemaan vai kokeillaanko uudestaan vuoden päästä. Onneksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kokeillaan vielä kerta ja jos näyttää, että yhtään edistystä ei tapahdu, jatketaan vuoden päästä.

Toisella kerralla pikkumuru takertui jälleen minuun kiinni, kun oli hänen vuoronsa mennä altaaseen. Tällä kertaa hän kuitenkin suostui jo istumaan altaan reunalla niin, että jalat olivat vedessä. Vartin totuttelemisen jälkeen nostin hänet veteen ja yllätyksekseni hän jäi sinne! Pikkumuru otti siis heti toisella kerralla valtavan edistysaskeleen! Tätä samaa edistymistä on tapahtunut koko ajan huimaa vauhtia. Kolmannesta kerrasta lähtien hän on ollut vedessä koko puol tuntisen ajan. Vielä hän ei jaksa keskittyä koko aikaa muiden mukana leikkimiseen, mutta opettelee erinomaisesti omaan tahtiin. Miten ylpeä äiti voikaan olla omasta pienestä ja rohkeasta pojasta!

Minulle tämä on ollut yhtälailla koulua, mutta enemmänkin sitä henkistä koulua. Itse en ole koskaan ollut mikään vesipeto. Syy siihen on yksinkertainen. En osaa uida mitenkään ihmeellisesti ja lisäksi olen aina ollut arka veden kanssa. Lukiossa uin kyllä sen vaaditun kilometrin, mutta säälittävästi räpiköiden viimeisten joukossa. Lisäksi minulla on lapsuudesta muisto, jossa luokkakaverini painoi pääni veden alle eikä päästänyt sitä pois. Se oli hauska leikki, eikä hän ymmärtänyt, mikä vaaratilanne siitä aiheutui. Olin lähellä tukehtua. Siksi pelkään myös oman lapseni puolesta, erityisesti siis veden äärellä. Ja siksi haluan entistä enemmän, että oma lapseni oppii uimaan kunnolla!

Alkuun kauhistuin kun huomasin, että siinä lasten altaassa, missä tämäkin vesipeuhu -ryhmä on, on syvemmässä päässä puol metriä vettä ja matalammassa päässä 40 senttiä vettä. Eikä kenelläkään ole kellukkeita! Olin kuvitellut, että näin pienet lapset leikkivät ja opettelevat jossain kahluualtaassa. Nyt ymmärrän, että pakkohan sitä vettä on olla hieman enemmän, jotta lapsilla on mahdollisuus oppia uimaan. Se onkin ollut erityisen jännä katsella, miten nopeasti lapset kehittyvät taidoissaan. Ensimmäisen päivän jälkeen en olisi uskonut, että puolen välin jälkeen meidän poika pomppii vedessä, heittelee renkaita ja osaa nostaa ne jalalla poiskin sieltä! Äitikin on oppinut istumaan kiltisti muiden vanhempien kanssa penkillä, eikä kyykötä altaan reunalla valmiina ottamaan kiinni, jos vain pikkumuru sattuisi keikahtamaan. Se on sitä todellista koulua minulle!

En voi kun suositella uimakoulua, jos sellainen jostain lähettyviltä löytyy! Vaikka ette olisi käynyt vauvauinnissa (niin kuin emme mekään), vaikka ette olisi käyneet uimahallissa (niin kuin emme mekään) ja vaikka ette olisi käyneet järvessä/meressä uimassa (pikkumuru on käynyt kerran istumassa vähän aikaa järvessä isänsä kanssa), voi uimakoulun hyvin aloittaa jo 2 -vuotiaana! Uimakoulu on juuri sitä veteen tutustumista ja oppimista varten. Nyt taidan minäkin mennä ostamaan sen uimapuvun, jotta pääsemme jatkossakin harjoittelemaan uimista pikkumurun kanssa ja ens kesänä uimakoulu taas jatkuu! Niin ja olishan niitä uimakouluja aikuisillekin.. Mutta täytyy harkita vielä jokunen tovi, uskaltaako semmoiseen lähteä mukaan. ;)

Uimaintoa jokaiselle!

<3 Krisu