torstai 28. tammikuuta 2016

Läksiäislahja päiväkotiin

Eilen oli pikkumurun viimeinen päiväkotipäivä toistaiseksi. Pidimme päiväkodista, missä pikkumuru oli, todella paljon! Meillä oli tietyt ennakkoluulot päiväkoteja kohtaan, jonka vuoksi laitoimmekin aluksi pikkumurun yksityiselle perhepäivähoitajalle. Erinäisten sattumusten kautta pikkumuru päätyi lopulta päiväkotiin, josta ei kyllä ole moittimisen sanaa sanottavana, etenkään henkilökunnan puolelta. Tämän päiväkotikokemuksen jälkeen ennakkoluulot ja vähän huono asenne päiväkoteja kohtaan on kyllä karissut. Toki tiedostan sen, että kaikki päiväkodit eivät ole niin pieniä kuin se missä pikkumuru oli. Lisäksi isomissa päiväkodeissa on helpommin ongelmia, ainakin itse muistan kokeneeni lapsena päiväkodissa isossa ryhmässä sen, kuinka ei aina otettu leikkeihin mukaan, eikä sitä oikein kukaan huomannut, että jäin yksin. Aina ei myöskään henkilökunnan kanssa suju näin hyvin mitä meillä sujui.


Olimme siis hyvin tyytyväisiä tähän päiväkotiin, joten halusimme myös jotenkin muistaa päiväkotia pikkumurun viimeisenä hoitopäivänä. Itse en ihan täysin ymmärrä sitä päiväkodin hoitajien ja opettajien lahjomista aina jouluisin ja keväisin. Toki se on kiva antaa jotain muistoksi, jos ollaan oltu oikein tyytyväisiä yhteistyöhön, mutta silti. Hoitajat ja opettajat saavat kantaa koteihinsa kaikenlaista roinaa, joista osa päätyy varmasti kirppiksille tai roskiin. Niin ja tulee tässä samalla mieleen se kliseinen, että eihän muissakaan ammateissa työskenteleviä lahjota niin paljoa mitä esimerkiksi opettajia. Noh, tästä asiasta voisi vääntää varmaan aika paljonkin sillä siinä on niin monta vaikuttavaa seikkaa ja mielipidettä. Itse en ole täysin kumpaakaan mieltä, mutta palataanpas takaisin varsinaiseen aiheeseen.


Halusimme siis viedä jotain muistoksi päiväkotiin, koska pikkumuru lopetti siellä kokonaan. Selasin yks ilta netistä keskustelupalstoja, mitä muut olivat vieneet hoitajille kun lapsi lopettaa päiväkodissa. Leffaliput, kukat ja lahjakortit eivät jotenkin tuntuneet omalta ja sitä paitsi olisivat tulleet hyvinkin nopeasti kalliiksi. Päiväkodissa kun on se kuusi-seitsemän hoitajaa. Aikani selattuani, yhden keskustelupalstan viimeisen sivun viimeinen kommentti kuului suunnilleen näin: "veimme päiväkotiin lahjaksi lastenkirjoja". Siis, wau, mun mielestä ihan mahtava idea! Arvaattekin jo varmaan, että toteutin saman idean. Satuin vielä löytämään K-Citymarketin kirja-alesta pari hyvää lastenkirjaa edullisesti, joten siinä oli mielestäni oikein hyvä lahja koko päiväkodin käyttöön. Tästä lahjasta on iloa vieläkin vaikka hoitajat ja lapset vaihtuisivat. Ja niistä kirjoista jäi konkreettinen muisto pikkumurusta päiväkotikavereille ja hoitajille. Parasta tässä lahjassa on kuitenkin se, että niistä on iloa myös lapsille, eikä lahja päädy vain hoitajan pölyiseen kaappiin, missä on ne kaikki muutkin hoitolapsilta aikoinaan saadut lahjat!


Edellisenä iltana pikkumuru sai vielä maalata sormiväreillä kortin päiväkotiin. Äiti vähän auttoi tekemään kädenjäljet, mutta muuten kortti oli pikkumurun omaa käsialaa. Päiväkodissa oltiin todella tyytyväisiä lahjaan. He aikoivatkin aina muistella pikkumurua kun lukevat niitä kirjoja.

Mitäs mieltä te olette hoitajien tai opettajien lahjomisesta? Onko teillä muita hyviä lahjavinkkejä vastasuuden varalle?

<3 Krisu

2 kommenttia:

  1. Huippu idea tuo, että vie jotain yhteiseen käyttöön! :) Ja aivan suloinen kortti :')
    Jotain syötävääkin vois viedä, nykyään vain meinaa olla rajoituksia, mitä lapsille saa päiväkodissa tarjota..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo oli kyllä mielestäni myös tosi hyvä idea! :) Jotain syötävää on myös hyvä idea, mutta tosiaan pitäisi tietää noista rajoituksista tai keksiä sellasta mikä sopii mahdollisimman monelle erilaiselle ruokavaliolle. Tässä tuli mieleen et ilmapallot lapsille ja aikuisille pientä syötävää päiväkahville vois toimii kans hyvin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!