maanantai 14. maaliskuuta 2016

Meidän talvi kuvina

Nyt on jo maaliskuu ja pääsiäinen lähestyy, joten on aika sanoa hei, hei talvelle ja toivottaa kevät tervetulleeksi! Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani, jolloin musta aina tuntuu, että herään horroksesta. Keväällä myös nauran kilpaa auringon kanssa enkä pysty sulkemaan silmiäni luonnon kauneudelta. Ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää joka kevät! Mutta ennen kuin aloitetaan kevät höpinät, muistellaan vielä mennyttä talvea kuvien muodossa.



Tammikuussa pakkaset oli kovia, jolloin tyydyttiin leikkimään sisällä!

Pakkasten jälkeen tuli vesisateet, jolloin päästiin tekemään ensimmäinen lumiukko! Joku tais myös ihastua lumiukon hattuun kun ei ois sitä halunnu lumiukolle ollenkaa luovuttaa!

Joskus voi käydä myös näin, että äiti nukkuu onnensa ohi, mutta onneksi on toimelias pikkupoika, joka osaa tehdä aamupalansa aivan itse! (Kuvan ulkopuolelle on jäänyt avattu libero öljypullo, jota poika oli juomassa kun äiti heräsi..)

Vesisateiden jälkeen sato uusi lumi, jossa oli taas kiva leikkiä yhdessä karvaisen kaverin kanssa!

Pikkumuru kovasti halus yks aamu hiihtämään, joten olihan mun sitten laitettava mielikuvitus valloilleen ja saatava pojalle sukset. Varastosta löytyi mummun aikaisemmin antamat sukset, joista vaan puuttu siteet.. Kengät naruilla suksiin kiinni, kepin pätkät käteen ja menoksi!

Mutta mites siinä sitten kävi? Siinä sitä sitten ihmeteltiin kun sukset jäi kyydistä ja kengissä oli pelkät narut. Ei tainnu musta keksijää tulla! :D

Aurinkoa kohti!



Aurinkoista kevään alkua kaikille! <3

<3 Krisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!