Onnelliset uuden sohvan omistajat

Tiedättekö sen tunteen kun on kököttänyt puoltoista vuotta kovalla penkillä ja kuvitellut istuvansa pehmeällä, unelmien sohvalla? Tai sen tunteen kun edelleen kököttää siinä kovalla penkillä ja tajuaa, että niitä unelmien sohvia on aika harvassa?

Se tunne on aika moninainen. Ensiksi takamushan siinä puutuu, vaikkei sitä puoltatoista vuotta ihan yhtä mittaan istuiskaan.. Toiseksi se ajatus mukavasta sohvasta tuntuu hyvin kaukaiselta siinä remontin keskellä eikä sitä uskalla edes alkaa etsimään sohvaa. Kurjuushan siinä tulis kun sitä ei vois heti kantaa sisälle. Ja kolmanneks se epätoivo kun niitä sohvia vihdoinkin saa tai oikeastaan on jo pakko alkaa katselemaan.. Nimittäin kokemuksesta voin sanoa, että edelleenkin sohvamarkkinoita vahvasti hallitsee sellaiset sohvat, jotka eivät miellytä meidän silmää tai eivät sovi meidän tyyliin tai niissä on jokin kokonaisuuden pilaava yksityiskohta. Erilaisia sohvia on paljon ja lähes yhtä paljon on syitä, miksi hylkäsimme ne kaikki muut, paitsi yhden.

Meidän sohvan metsästysoperaatio alkoi siitä kun listasimme muutamat ehdottomat kriteerit. Siro, puujalat, harmaa väri, mahdollisimman pitkälle kotimainen ja lapsiperheeseen sopivat kankaat olivat kriteerit, joilla lähdimme liikenteeseen. Googlettelimme jonkin aikaa ja kiersimme muutamia reissujen varsille osuneita liikeitä, mutta se oli aikamoista suossa tarpomista. Seuraavaksi varasimme kalenterista yhden lauantaipäivän Helsingin keskustassa kiertelyyn. Googlettelin sohvaliikkeitä edellisenä päivänä samalla kun tein ruokaa ja samalla kun viihdytin meidän huliviliä. Raapustin vihreään muistilappuun ensimmäiseksi Huonekaluliike Kuusilinna, sillä heidän sivuiltaan pomppasi heti pari kivan näköistä sohvaa, oikeastaan parhaimmat siihen mennessä. Seuraavana päivänä ajoimme Helsinkiin. Jostain syystä harkitsimme jo Kuusilinnan jättämistä pois listalta, mutta lopulta päätimme kuitenkin kävästä katsomassa, miltä siellä näyttää. Tämä käväisy johti siihen, että istun tässä ja nyt pehmeällä, unelmieni sohvalla.

Meidän kannalta tilanne ei ollut kovin houkutteleva sohvakaupoille. "Roudasimme" mukanamme uhmaikäistä huliviliä, jolta kiinnostus sohvia tai ylipäänsä shoppailua kohtaan jäi matkasta jo kauan sitten. Reissua ei yhtään helpottanut se, että meiltä jäi rattaat matkasta ja kun Helsinkiin tulee autolla, harvoin saa autoa parkkiin ihan sille nurkalle, mihin on menossa.. Hikeä pukkasi siis jo ennen kuin pääsimme sisään Kuusilinnaan. Kuusilinnassa tämä pikkuherra halusi tietenkin vähän testailla sohvia, välillä hienosti istuen, välillä kokeillen sohvien jousituksia hieman railakkaammin hyppien. Tässä vaiheessa meillä kaikilla hiki jo virtasi ja olimme luultavasti päivän äänekkäimmät asiakkaat. Kaikesta huolimatta saimme erittäin asiantuntevaa ja ystävällista palvelua. Erityisen tyytyväisiä olimme siihen, että meille kerrottiin suoraan mitkä kankaat ovat lapsiperheille parhaita, jonka vuoksi valikoima pieneni ja sitä kautta värin valinta helpottui huomattavasti.

Tämän Tuuli -nimisen sohvan nähtyämme päätös sohvan ostamisesta syntyi aika vauhdikkaasti. Pyörähdimme kuitenkin Kuusilinnan lähellä olevassa kahvilassa täyttämässä vatsamme ennen varsinaista kaupantekoa. Saatuamme vatsat täyteen olimme entistä varmempia, että tämä sohva on meidän. Niinpä sorruimme ostamaan vielä pienen kakun sohvakauppojen kunniaksi.. (hupsista, mutta oli se hyvää!) Olimmehan vihdoinkin löytäneet SEN sohvan!

Noin kuukauden päästä kaupoista saimme sohvan kotiin. Voi kuinka jännittävää oli avata pakettia ja voi kuinka helpottavaa sekä ihanaa oli huomata, että tämä sohva on kuin luotu meidän kotiin. Lauritzon's -malliston Stark kangas (numero 499) on sävyltään juuri sellainen kuin olimme halunneetkin. Ei liian tumman harmaa, mutta ei myöskään liian vaalea tai hyvin arka harmaan sävy. Myöskin tammipuujalka -valintaan olemme oikein tyytyväisiä, sillä sohvan jalat erottuvat kauniisti edukseen meidän vaalealta kuusilattialta.

Nyt sohvakaupoista on kulunut jo useampi kuukausi ja edelleen lähes joka päivä ihmettelen, kuinka mahtavaa on omistaa sohva! Kyllä sitä kummasti oppii arvostamaan, kun istua kököttää pitkään ja hartaasti siinä kovalla penkillä. (Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu ettet arvosta sohvaasi sille kuuluvan arvon mukaan!;)) Myöskin meidän perheen pienimmällä on ollut fiilikset katossa, etenkin ensimmäisinä päivinä sohvan saapumisesta. Sohvalla olis pitänyt istua aamulla ensimmäiseksi, päivällä joka välissä ja illalla viimeiseksi. Nyt siinä nautitaan yhteisistä hetkistä aina kun vain ehditään!

Nautinnollisia hetkiä sohvillanne!

<3 Krisu

Olohuoneen yksityiskohtia

Edellisessä postauksessa lupasinkin jo näyttää meidän remontin tuloksia yksityiskohtaisemmin, joten tässäpä niitä nyt sitten olis. Tällä kertaa annan kuvien puhua puolestaan ja jätän lörpöttelyn vähemmälle.

Sisustuksessa ollaan päästy jo hyvään alkuun, mutta vielä se on kesken. Teemme ostoksia mieluummin harkiten, joten pieni keskeneräisyys ei meitä haittaa. Verhot on kuitenkin jo tilattu ja niiden pitäisi saapua ennen joulua! Tässä kohtaa täytyy myöntää, että tämä verho-ostos oli elämäni ensimmäinen olohuoneeseen. Tähän asti (2 vuotta tässä talossa ja tätä ennen 1,5 vuotta kerrostalossa) ollaan pärjätty hyvin ilmankin kun en ole tiennyt minkälaiset haluan ja niimpä olen "säästänyt" rahaa unelmien verhoihin. Lisäksi voitte huomata katosta roikkuvan virityksen, joka ei kyllä ole vieläkään se meidän unelmien lamppu (onkohan sellasta tehtykään?), vaan väliaikainen tee-se-itse-lamppu.

Meille tuli Renovan mustat katkasijat ja valkoset pistorasiat. Ollaan kyllä tyytyväisiä!

Pattereista haluttiin vanhaan taloon sopivat, joten päädyimme Purmon jaeradiaattoreihin ja olemme tähänkin valintaan todella tyytyväisiä!

Tällä hetkellä meidän keittiö on niin pieni, että ruokapöytä on olohuoneessa. Ruokapöydän päällä roikkuu toinen lamppuviritys, design valaisin autotallista kun emme ole vielä saaneet sähköjä kaikkialle. Taustalla näkyy kirjastohuone, joka toistaseksi tekee leikkihuoneen virkaa ja pian muuntautuu meidän makuuhuoneeksi kun toinen puoli alakerrasta menee remonttiin. 

Täällä ollaan jo hyvin joulutunnelmissa, kuusi vain enää puuttuu. Niin ja muutama muukin asia, mutta suhteellisen hyvässä vauhdissa ainakin ollaan jo. Porkkanalaatikot on tullut jo tehtyä, savukinkku tilattua ja tänään viimeset lahjatkin tuli hankittua, tarviiko sitä muuta jouluna ollakaan? ;) Ens viikolla alkaakin kunnon tohina (ainakin pyrkimys) viimesten leipomusten ja joulusiivousten kanssa, mutta huomenna me nautitaan perheen kesken yhteisestä ajasta ja mennään hevostallille hevosii kattoon. Toivottavasti pikkumuru pääsis ratsastaan ku se on hänestä niin mahdottoman hauskaa eikä äiti tai isikään panis pahakseen jos vois kans hyppää satulaan! :)

Ihanaa joulun odotusta kaikille! <3

<3 Krisu

2 vuotta muutosta - mitä on tapahtunut?

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta kun saimme ensimmäisen ihka oman kodin avaimet käteen. Fiilikset oli korkealla kun vihdoinkin sai lopettaa ajattelun, että "..sitten kun meillä on se oma koti ja oma piha..". Tunnelmat omalta osaltani keikahtivat kuitenkin päälaelleen aika pahastikin kun astelimme sisään. Tiesinhän minä sen, että edelliset asukkaat jättivät paaljon huonekaluja, astiat astiakaappeihin ja muuta tavaraa taloon, koska olimme niin sopineet, mutta konkreettisesti kun muuttikin kalustettuun taloon, jonka sisustustyyli oli kaukana omasta, iski ahdistus. Eikä se ahdistus vain niistä huonekaluista tullut, sillä nehän sai raivattua pois, vaan lisäksi kaikista tummista ja pinttyneistä pinnoista, joita ei saanut puhtaaksi vaikka raivopäänä olisi hinkannut. Lisäksi muutimme vuoden pimeimpään aikaan kaupungista maalle, jossa yhtäkkiä ei ollutkaan katuvaloja missään. Pimeänpelkoni lähes tulkoon riistäyty käsistä! Mietin, mitä me olimme menneet tekemään? Siinäpä oli oiva alku romanttisille kuvitelmille omasta kodista ja pihamaasta.

Muuttopäivänä otettu kuva. Kuvasta meidän tavaroita on vain rattaat, ruokalappu, kassi ja laukku.

Onneksi tässä tapauksessa, niinkuin elämässä yleensäkin, on mahdollisuus kääntää nokka ylöspäin. Muuttopäivänä säästyin hillittömältä itkukohtaukselta (vaikka se ei ollut kaukana), kun ihanat siskoni ja miehen sisko tulivat avuksi. Jouluksi saimme raivattua taloon tilaa sen verran, että lopulta vietimme ihanan tunnelmallisen joulun, eikä aatonaaton kiukku purkauksista ollut enää tietoakaan. Kevään mittaan kun valo lisääntyi ja ilmat lämpeni, oli ihanaa kun sai olla omalla pihalla ihan rauhassa. Lisäksi kesällä alkava remontti motivoi kestämään pinttyneitä ja tummia pintoja.

Keväällä 2015 otettu kuva suunnilleen samasta kohdasta kun ylempi kuva.

Nyt muutosta on kulunut se kaksi vuotta ja remonttiakin on tehty jo puoltoista vuotta. Tällä hetkellä remontti on pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta valmis ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Nyt nautitaan tästä, vaikka edelleenkin tästä talosta löytyy tummia pintoja ja pinttyneitä kohtia puolen alakerran verran sekä kokonaisen yläkerran verran. Ens keväänä remontti jatkuu, mutta nyt yritetään elää vain ja ainoastaan tässä ja nyt!

Ja tässä tämän hetkinen kuva. 

Vielä on sisustus pahasti kesken ja katosta roikkuu väliaikasii lamppuja pitkien johtojen kera kun ei olla vielä saatu sähköjä joka paikkaan, mutta tälläkin jo pärjää! Myöhemmin teen uuden postauksen yksityiskohdista, mutta nyt on alotettava leipomaan ahkerasti viikonloppua varten! :)

<3 Krisu

Road trip Pohjois-Norjassa (Tromssa ja Lofootit)

Teimme siis elokuussa kahden viikon road tripin Pohjois-Norjaan. Aikaisemmin julkaisinkin postauksen, joka sisälsi meidän road tripin ensimmäisen viikon. Postauksen voit käydä lukemassa täältä. Tässä postauksessa kerron toisen viikon tapahtumista ja tässäkin postauksessa kuvat näyttelevät pääroolia.

Skarsvågista lähdimme ajamaan Altan kautta Tromssaan. Pohjoisen karu ja puuton luonto vaihtui paljon rehevämpään eteläänpäin ajaessa. Skarsvåg oli niin pieni kylä, että sinne kotiutui hetkessä. Viiden päivän jälkeen tuntui kuin siellä olisi asunut ainakin puolet elämästään. Niimpä puuttomiin vuoriinkin tottui hetkessä ja olikin taas outoa nähdä puita. Reissun parasta antia oli kuitenkin juuri erilainen luonto jo aivan pohjoisimman kärjen ja pohjoisen välillä. Vaikka kun toisaalta ajattelee, niin Norjan luonto on periaatteessa aika yksitoikkoista, vuoria vuorien perään, mutta me ei ehditty kyllästyä alkuunkaan, niin kaunista se on!

-me oltiin täällä ensin. -luovuta jo kaveri, tuo pörisijä on vahvempi ku noi sun sarvet.

ilta kääntyi jo yöksi kun vihdoinkin näimme Tromssan valot

Tromssassa vähän niinkuin unohtui valokuvaaminen. Tai oikeastaan taisimme niin lumoutua kaupungin viehättävyydestä, että ei huvittanut katsella kaupunkia kameran linssin lävitse. Siellä kokemamme tunnelma ja maisemat piirtyivät lähinnä verkkokalvoillemme. 

Tromssa poikkesi muista matkan kohteista siinä mielessä, että siellä oli mahdollisuus tutustua kaupunkielämään ja mahdollisuus shoppailla koko matkan edestä. Jekta Storsenterissä vietimme lopulta aikaa yhden iltapäivän ja seuraavan aamupäivän. Itse ihastuin erityisesti kauppakeskuksen sisustuskauppoihin ja tarttui sieltä mukaan muutama ihana sisustuslöytökin! Jekta Storsenterissä olisi myös ollut viihtyisän näköinen lapsiparkki, mutta valitettavasti alaikäraja oli muistaakseni neljä vuotta, joten pikkumurun viihdyttäminen jäi sitten meidän kontolle. Shoppailun lisäksi matkasimme gondolihissillä Fjellheisenille. Fjellheisenille olisi päässyt myös vaeltamaan, mutta reitti oli suhteellisen jyrkkä, joten emme pitäneet sitä vaihtoehtona väsyneen pikkumurun kanssa. Gondolihissi olikin sitten meille kaikille, mutta etenkin pikkumurulle, mahtava elämys. Gondolihissilippu huipulle ja takas maksoi 170 NOK per aikuinen. Alle 3 -vuotiaat lapset pääsivät ilmaiseksi. 

matka gondolihissillä kesti vain muutaman minuutin

ylhäältä näki koko Tromssan

pikkumuru oli maisemia kiinnostuneempi koirista ja Fjellheisenilta löytyneestä pienestä leikkipuistosta

haikein mielin hyvästit Tromssalle

matkalla Tromssasta Lofooteille

porojen lisäks reissussa näkyi paljon lampaita

Lofooteilla ensimmäinen määränpää oli Henningsvaer

Henningsvaer oli pieni ja kaunis kylä, jonka ehdimme nähdä lyhyen kävelyn aikana. Kylään tutustumisen jälkeen ajoimme Festvågtinden -vuoren juurelle olevalle pysäköintipaikalle. Pikkumuru nukahti juuri sopivasti autoon päiväunille ja minä ja mies oltiin ainoat innokkaat kiipeilijät, joten meidän matkaseurana olleet ystävät jäivät auton luokse kalastelemaan, nauttimaan maisemista ja ystävällisesti vahtimaan pikkumurua. Kaikki saivat tehdä juuri sitä, mitä halusivat. Minä ja mieheni lähdimme hikiselle matkalle kohti Festvågtindenin valloitusta. Olin heti alkuunsa luovuttaa kun näin vuoren juurella olevat isot kivet, joiden kautta nuolet ohjasivat. Onneksi kuitenkin mieheni oli päättänyt kiivetä huipulle asti, joten ei se auttanut kuin seurata perässä, minä kun en aikonut yksin jäädä rannalle ruikuttamaan! Vuoren huippu oli 541 metrii merenpinnan yläpuolella ja alhaalta katsottuna kohosi kohtisuoraan ylöspäin terävineen huippuineen, joten minun näkövinkkelistä näytti mahdottomalta kiivetä sinne. Tämmöselle amatööri vaeltajalle/kiipeilijälle (ilman köysiä siis) huipulle pääseminen oli lopulta enemmän kuin lottovoitto!

Festvågtinden. Korkein huippu, minne kiivettiin, jää tässä kuvassa piiloon tuon toiseksi korkeimman huipun taakse

kauheest ei uskaltanu alaspäin vilkuilla tai muuten alko huimata

matkalla Henningsvaerista Å:hon

Å oli pieni kalastajakylä

Reine

Pieniä leikkipuistoja löytyi joka kylästä, jos ne vaan sattui löytämään. Reinestä löytyi kuitenkin iso leikkipuisto, jossa pikkumuru sai kuluttaa energiaansa. Loppumatkasta olinkin jo aika hyväksi harjaantunut leikkipuistobongari.

Reinestä matkamme jatkui Lofoottien epäviralliseen pääkaupunkiin Svolvaeriin. Svolvaerissa kiertelimme kaupungilla, joka oli sen verran pieni, että oli kierretty nopeasti. Kävimme myös nopeasti pienessä ostoskeskuksessa. Ilma oli aivan huikea, joten kävimme kaupasta ostamassa evästä ja suuntasimme rannalle loppupäiväksi. Vähän harmitti kun en ollut pakannut yksiäkään shortseja saati niitä (pieneksi käyneitä) bikineitä mukaan. Kaiken kuitenkin korvasi pikkumurun riemu kun rannalla sai vapaasti potkia palloa ja pääsi vielä mereen räpiköimään. Illan päätteeksi sytytettiin rannan läheisyyteen nuotio, jossa paistettiin kunnon grillimakkarat. Kylläpä ne maistukin hyvälle!

Svolvaerista löytyi jo vähän korkeampiakin rakennuksia

kuivattua kalaa myytiin monessa paikassa. Olis se varmaan pitänyt maistaa..

Sinne jäi kaunis Norja, mutta onneksi saimme palata kotiin monia kokemuksia rikkaampana. Reissu kokonaisuutena onnistui aivan yli odotusten ja porukka oli mitä mahtavin. Ei voi kuin olla onnellinen ja kiitollinen tämmösestä mahdollisuudesta! 

*osa kuvista on mieheni ja ystäväni ottamia ja ne on julkaistu heidän luvallaan.

<3 Krisu