lauantai 4. huhtikuuta 2015

Vaienneet portaat

Meidän kodissa on yläkerta, jonne vie kapeat, narisevat portaat. Nämä portaat on kokenut monenlaista ja jos minkälaista kulkijaa lähes 70 vuoden mittasen historiansa aikana. Jos portaat osaisivat puhua, kertoisivat ne mitä mielenkiintoisempia tarinoita niissä kulkeneista ihmisistä ja elämänkiemuroista. Nyt nämä portaat ovat kuitenkin vaienneet.

Meidän yläkerta on kylmä ja täynnä tavaraa. Siellä ei oikeastaan ketään käy paitsi joskus joku yksinäinen sielu etsimässä jotain tavaraa tai viemässä ylimääräistä roinaa alakerrasta piiloon. Asiaan on kyllä tulossa muutos, nimittäin me aiotaan remontoida yläkerta käyttökuntoiseksi, mutta ensin on vuorossa alakerta joten siihen voi mennä vielä vuosia.

Tänään pääsiäisen kunniaksi raotan teille, rakkaat lukijat, yläkertaan vievää ovea ja saatte tuntea häivähdyksen historiaa. ;) (Pieni maitotonkka on talon aarreaitasta, mutta pajunoksat on peräisin suloisilta pieniltä noidilta, joita kävi palmusunnuntaina. Pääsiäismunat taas on mun maalaamia, eikä niillä vielä ole kovin montaa päivää pitkää historiaa takana. ;))






Eilen saimme kaukaisia vieraita pohjoisesta, jonka kunniaksi kokeilin jäädetettyä mangokakkua. Omasta mielestäni se oli ihanan raikasta kaiken suklaisen mässäilyn jälkeen. Harmikseni koristeluun ei jäänyt aikaa, joten tällä kertaa pääsiäiskarkit sai toimittaa koristeiden virkaa. Tänään otetuissa kuvissa on jo korkattu kakku, mutta syötäväksihän se olikin tarkoitettu!



Ps. Toivottavasti ensi pääsiäisenä mulla on jo tarjoiluastioita, jotta sais laitettuu tarjottavat kauniisti esille. Seuraavaa tilipäivää odotellessa.. ;)

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

<3 Krisu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!