sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Road trip Pohjois-Norjassa (Skarsvåg, Nordkapp, Honningsvåg, Gjesvaer)

Vietimme elokuussa kaksi viikkoa kesälomaa koko perheen voimin, jolloin suuntasimme vuokratun asuntoauton nokan kohti Pohjois-Norjaa. Meidän pienen perheen seuraksi saimme meidän uskolliset kolmen vuoden takaiset kaason ja bestmanin. Reissusta kertyi yhteensä 5000 ajokilometriä, mutta yllätyksekseni se ei kyllä pahemmin tuntunut. Myös 2- vuotias pikkumies jaksoi istua hänen mittakaavassaan erittäin hyvin! Loma onnistui kaiken kaikkiaan aivan yli odotusten, sillä edes mukaan pakatuille sadevaatteille ei ollut ollenkaan käyttöä! Paremminkin bikinit ois saanut olla mukana, ainakin sitten kun ei oltu enää Jäämeren välittömässä läheisyydessä. (paitsi että enhän minä edes omista sopivia bikineitä..)

Matkamme starttasi Etelä-Suomesta, josta suuntasimme kohti Kokkolaa hakemaan viimeisenkin matkustajan kyytiin. Kokkolasta ajoimme oulun kautta Rovaniemelle ja siitä kohti Inaria. Alla olevassa kuvassa on ensimmäinen määränpää Norjan puolella merkattu punaisella pisteellä. Piste on Norjan pohjoisimman kalastajakylän Skarsvågin kohdalla.


kauniit maisemat ne on suomenkin lapissa

ensimmäinen pysähdys Norjan puolella

Skarsvåg sijaitsee samalla pienellä saarella Nordkapin kanssa, jonne pääsee merenalaista tunnelia pitkin


Skarsvågissa me majoituimme viisi yötä yhdessä kylässä olevista omakotitaloista, jonka saimme tuttavan kautta käyttöömme. Siellä saimme olla ihan vain rennosti. Halukkaat pääs vaeltamaan ja kalastelemaan. Sai ne kalastajat saalistakin, joten pääsimme kaksi kertaa savustamaan seitiä kun tajusimme ottaa sähkösavustimenkin mukaan. Teimme autolla päiväretkiä myös samalla saarella oleviin muihin kyliin. Honningsvåg oli hieman isompi kylä, josta löytyi ruokakauppa ja muutama muu putiikki. Gjesvaer taas oli erittäin söpö kalastajakylä, jossa oli vain ihana nauttia auringonpaisteesta ja maisemista. Ja Nordkapp oli kyllä maksamisen arvoinen paikka, etenkin kun samalla lipulla sai käydä 24 tunnin sisällä niin monesti kuin halusi, joten me suuntasimme sinne toistamiseen auringonlaskun aikaan. 

Lapsiperheen näkökulmasta ainoa ongelma oli se, että kaikki kylät oli meren äärellä, eikä kävelysiltojen yms. kaiteet olleet kovinkaan kummoisia. Lasta, joka ei ole tottunut veden ääressä elämään, kiinnosti vähän liikaakin meren elämä. Vähän hulluakin, mutta vaikka meitä oli 4 aikuista yhtä lasta kohtaan, välillä tuntui, että kädet ei silti riitä. Kallioiden ja siltojen reunoilla oli vain ne parhaat leikkipaikat ja tietenkin sitä mentiin juosten paikasta toiseen. Tietenkin kylissäkin vieraillessa olisi voinut laittaa pikkumurun rinkkaan, mutta oli hänenkin päästävä välillä juoksentelemaan. Etenkin kun sattuu olemaan poika, jolla energiaa riittää ja riittää! Ihme ja kumma, silti selvittiin ilman haavereita! Mutta ymmärrän kyllä miksi kylissä vierailevat muut turistit olivat lähes yksistään aikuisia..



kylä jäi suhteellisen aikasin varjoon kun aurinko painui vuorten taa


kylässä lenkkiseurana oli enimmäkseen "porukkaa" niin kuin meidän 2-vuotias poroista totesi



Kirkeporten Skarsvågissa oli lyhyen vaelluksen päässä kylästä

tällä pojalla energiat ois aina vain riittäneet kiipeilemiseen






Nordkapp



Nordkapissa auringonlaskua ihailemassa

meidän pieni perhe




Honningsvåg


matkalla Gjesvaeriin

Gjesvaer

viimeisenä iltana Skarsvågissa iltalenkillä

Jaan tämän reissun kahteen eri postaukseen, jotta ei menisi mahdottoman pitkäksi. Tässä oli aikalailla reissun ensimmäinen viikko. Toinen viikko vietettiinkin kokonaan asuntoautossa ja liikuttiin enemmän. Siitä tulossa oma postauksensa lähiaikoina. :)

*osa kuvista on mieheni ja ystäväni ottamia ja ne on julkaistu heidän luvallaan.

<3 Krisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!