Herkulliset lehtikaalisipsit

Oletteko te kuullut näistä herkullisista ja terveellisistä lehtikaalisipseistä? Minä ajelin viime viikolla töistä kotiin kun radiosta tuli juuri juttua vielä vähän tuntemattomasta, mutta sitäkin terveellisemmästä lehtikaalista. Ehdin kuunnella jutusta vain loppupätkän ja sitäkin vain puolella korvalla. Mielenkiintoni heräsi kuitenkin siinä kohden kun he puhuivat lehtikaalisipseistä. Mitä ne on? Kuulosti todella helpolta valmistaa ja ehkä hyvältäkin, mutta nojaa, ajattelin, taitaa jäädä kuitenkin tekemättä..

Totta puhuen en koko ohjelman aikana saanut päähäni edes miltä lehtikaali näyttää.. Minulla ei siis ollut harmainta aavistustakaan siitä ennen viime lauantaita. Viime lauantaina anoppini pyöräili meille mukanaan hänen oman kasvimaan lehtikaalia. (Nyt siis tiedän miltä se näyttää!) Ensin ajattelin, että voi ei, mitäköhän tuostakin tekisi, kun ei sitä voi poiskaan heittää. Sitten muistin ne lehtikaalisipsit, ehkä sittenkin kokeilen niitä.

Ohje on yksinkertainen. Pese ja kuivaa lehtikaalin lehdet. (Märkänä niistä ei kuuleman mukaan tule rapeita). Laita kulhoon vähän oliiviöljyä tai esim. rypsiöljyä ja mausta suolalla (suolan kanssa saa olla varovainen, sitä tulee helposti liian paljon tai vastaavasti liian vähän.. minulla sitä lipsahti liikaa ja osa sipseistä oli todella  suolaisia.) Halutessaan öljyyn voi sekoittaa mitä vain mausteita maun mukaan. Pyörittele lehtikaalin lehdet öljyssä ja paista 150 asteessa n. puoli tuntia. Lehdet on hyvä kääntää 15 min. kohdalla niin kumpikin puoli rapeutuu tasaisesti.

Nämä oli kyllä yllättävän herkullisia eikä tule ollenkaan samanlainen ällöttävän raskas olo kuin esim. tavallisista sipseistä! Ja mainittakoon vielä, että yleisesti ottaen en ole kaalin ystävä.. (Lievä kaalin epämukava haju kyllä leijaili keittiössä, mutta tuuletuksella siitäkin selvittiin!) Näitä kannattaa siis kokeilla joka tapauksessa ja näitä myös saa napostella hyvällä omalla tunnolla. Herkullista alkuviikkoa! :)

<3 Krisu

Kuka hullu saa lapsen kesken opintojen?

Miten sä nyt kesken opiskelujen haluat lapsen? Eikö sitä voi odottaa sen hetken, että opinnot ovat päätöksessään? Wau, oletpa sä reipas! Olen kuullut monenlaisia kommentteja sekä puolesta että vastaan kun sain lapsen kesken opintojeni.

Toinen vuosi oli juuri alkanut ammattikorkeakoulussa kun sain kuulla olevani raskaana. Olin koko ikäni haaveillut omasta lapsesta, joten lapsi oli todellakin toivottu! Alkuunsa asia vaati luonnollisesti totuttelua kaiken tunnemyllerryksen keskellä ja koulun käymistä alkoi miettiä ihan uudelta kantilta. Onko tämä nyt se mun juttu? Mitä jos lopettaisin ja opiskelisin sitten joskus..? Pitääkö kaikki koulukaverit ja opettajat mua nyt ihan hulluna?

Valmistun vielä tämän vuoden puolella kansainvälisen kaupan ja markkinoinnin tradenomiksi. Tällä alalla ollaan ymmärrettävästi urakeskeisiä, business kun on juuri sitä itseään, kaupan tekemistä. Ja jos ei ole ahkera ja tee työtään intohimolla, ei yleensä menestystäkään tule. Arvata saattaa, että ne kaikista urakeskeisimmät koulukaverini eivät voineet ymmärtää valintaani. Juuri kun oltiin alettu luomaan suhteita ympärillä oleviin yrityksiin ja tekemään kunnolla yhteistyötä niiden kanssa niin minä sain ensimmäisen lapseni. Heti meni pieleen, äiti ja business, oh no, huono yhtälö.

En minä kuitenkaan niin ajatellut! Ajattelin, että nyt minulla on ihana lapsi, mutta halusin myöskin ammatin, joten päätin opiskella loppuun samassa tahdissa kuin luokkakaverini. Opiskelu on vaatinut järjestelyä ja juostavuutta monelta osapuolelta ja välillä olen ollut ihan varma, että se oli nyt tässä. Enää en jatka kun tässä ei ole mitään järkeä! Toisinaan on tehnyt mieli maata lattialla, kiukutella ja potkia jääkaapin ovea niin kuin lapsena kun lukemaan opetteleminen tuntui niin vaikealta. Tässä kohden opiskeluja on kuitenkin helppo sanoa, että kyllä tämä kaikki työ kannatti! (Vaikka ei tässä ihan vielä voi huokaista helpotuksesta kun on vielä 12 päivää työharjoittelua jäljellä ja opinnäytetyöstä loppupuolisko tekemättä, mutta kyllä mun mielestä helpotuksen huokaisua voi jo alotella..)

Toisaalta ymmärrän hyvin niitä, jotka pitävät opinnoista taukoa tai keskyttävät opinnot kokonaan äidiksi tulon jälkeen. Paineet valmistumiseen ovat kovat, koska ammattikorkeakoulut saavat rahoituksen valmistuneiden mukaan. Aina kaikki ei myöskään mene lapsen/lapsien kanssa niin hyvin, että kouluun paluuta jaksaisi edes ajatella. Oikeastaan arvostan paljon niitä, jotka uskaltavat tehdä lopettamispäätöksen syystä tai toisesta. Se ei varmasti ole helppoa kenellekään, joka on lähtenyt tosissaan siihen kouluun. 

Itse olen niin periksiantamaton, että olisin todennäköisesti opiskellut loppuun vaikka pää kainalossa (se ei ole aina todellakaan hyvä asia!) ja sitä kuvastaa varmaankin aika hyvin se, että olin lähellä valmistua hieman etukäteen. Viime keväänä iski kuitenkin väsymys ja motivaatio opinnäytetyön kirjoittamiseen loppui kuin seinään. Päätökseni keskeyttää opinnäytetyön kirjoittaminen vähäksi aikaa oli kyllä yksi parhaimmista. Siihen loppui mieletön stressi opinnäytetyöstä ja valmistumisesta etukäteen. Nyt voin jo sanoa, että odotan vähän sitä hetkeä kun pääsen jatkamaan opinnäytetyötä. Välillä on siis hyvästä ymmärtää omat rajat ja toimia niiden mukaan. 

Olin siis se hullu, joka halusi ja sai lapsen kesken opintojen. Olen ehkä vieläkin hieman hullu, mutta haittaakos se? Toisille parasta on se tieto, mitä koulusta saa tulevalle uralle, minulle parasta koko kouluaikana oli tämän pienen ihmeen syntyminen. (Ne koulussa opitut tiedot ja taidot tulee heti hyvänä kakkosena.) Jokainen tekee valintansa siinä määrin kun se on mahdollista.

<3 Krisu

Remontissa uusi vaihde päälle

Vähään aikaan en ole päivitellyt remonttikuulumisia, mutta miksi? Siksi kun siellä ei ole nyt tapahtunut oikein mitään. Nyt kuitenkin parina päivänä työmaalta on kuulunut jälleen iloista sahan laulantaa, vasaran pauketta ja viheltelyä ja sekös ilahduttaa minuakin! Lauantaina sähkömies toi vähän tarvikkeita, joten mies on saanut nyt aivan uuden vaihteen remontin suhteen päälle. Se on siis aika päivittää remonttikuulumisia! :)

Remontoiminen on pitkää pinnaa vaativaa hommaa ja lisäks sen pitkän pinnan päälle tarvii jatkojohdon, josta saadaan lisää kärsivällisyyttä kun asutaan itse remonttikohteessa ja mukana touhuumassa on pieni poika. Ja tiedättekös mitä? Mullahan sitä kärsivällisyyttä ei ole koskaan ollut, on näköjää kaikki menny naapuriin kun sitä ominaisuutta on jaettu. Joten välillä tämä tilanne on saanut lähes tulkoon silmäni pullistumaan päästä ja suustani on kuulunut omituista puhinaa. Sen verran olen kuitenkin oppinut tässä elämän varrella, että pinnaaki voi kasvattaa, joten ilmeisesti tämä on nyt juuri se kohta, kun harjoittelen kärsivällisyyttä!

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt sen verran muissa kiireissä, että remontoimaan ei ole vain ehtinyt. Miehellä töitä riittää (en valita yhtään, sillä tilanne voisi olla toinenkin!) ja mä en oikein siellä voi yksin alkaa mitään tekemään, koska saattaisi käydä sellainen pieni moka, että kohta olisimme asunnottomia! ;) (Kyllä mä odotankin sitä vaihetta, kun kaikki lattiat yms. on valmiina ja mä saan siellä maalailla vaikka kukaan ei olisikaan vahtimassa!) Lisäksi oli semmoinen välivaihde, että vähän kaikilla tässä talossa oli motivaation puutetta vähän kaikkeen. Eipä se ole sitten kiva miehen yksin tuolla touhuta, kun musta ei oo apua pojan ollessa hereillä. Meillä nimittäin asuu semmoinen super suloinen ja super energinen pikkupoika, jota ei kyllä voi hetkeksikään jättää yksin, muulloin kuin syömään! (Syömisestä hän tykkää niin paljon, ettei yleensä touhua kovin paljon mitään ylimääräistä. Mitä nyt kaataa suoraan lautaselta ruokaa suuhun, mutta sehän onkin aika nopea ja luova tapa syödä. Enpäs itse ole moista keksinyt! ;))

Tähän asti tässä talossa on lähinnä päästy purkutöihin. Aina kun ollaan ajateltu, että tämä on nyt viimeinen, mitä puretaan ja sitten aletaan tekemään uutta niin kas onkin keksitty, että puretaanko vielä tämäki.. Parempihan se on tehdä kerralla kunnolla entä sitten vähän ajan päästä harmitella! Aikaisemmin postasinkin siitä, että kirjastohuoneeseen valettiin uusi betoni. Se on siis uutta ja nyt sekä kirjastohuoneen että olohuoneen puolella on seinät suoristettu ja alajuoksut (hieno termi, älkää huoliko, en minäkään ennen tiennyt mitä se tarkoitti!) vaihdettu uusiin. Lisäksi tänään kirjastohuoneen puolelle ilmaantui reikä ensimmäiselle pistorasialle. (+ onhan mies tehnyt siellä kaikenlaista enemmän huomaamatonta, mutta tärkeää, joten täytyyhän tässä olla tyytyväinen, että koko ajan jotain pientäkin tapahtuu)

"Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" kuuluu sanonta vaan eipä ole rakennusinsinöörilläkään piirrustuksia tehtynä omaan taloprojektiin. Tai no, onhan nämä toki. Kunnia paikalla olohuoneen seinään piirrettynä. Mies piirsi minulle kuvaa mitä lattioiden alle tulee, mutta arvatkaas vaan muistanko enää, mitä nuo kaikki ihmeelliset merkit tarkoittaa?

Siinä näkyy ylemmässä kuvassa uutta alajuoksua, jos nyt olen ymmärtänyt tämän alajuoksun ihan oikein. Alemman kuvan seinä oli yksi niistä, joka piti suoristaa. Tämän vuoksi sinne piti rakennella erilaisista palikoista uutta tukea. Tämän seinän suoristaminen ei ilmeisesti ollut mikään helppo homma!

Täällä me tuon seinän takana asutaan!

Tähän kuvaan on hyvä päättää. Myötätuulia. Hymyhuulia. Löydettiin tuommonen erilaisilla kuvilla vuorattu ovi tuolta meidän ulkorakennuksesta, joten se oli omiaan peittämään keittiöön menevää aukkoa. Pelkkä muovi ei nimittäin riittänyt, koska pikkumuru meinasi mennä siitä yhtenään läpi. Tämä puoli ovesta näkyy remppapuolelle, joten hyvä tsemppaus siellä ainakin on! :)

Myötätuulia ja hymyhuulia teidänkin alkaneeseen viikkoon!

<3 Krisu

Vaaleanpunainen kakku

Kun muut ovat tänään lakkoilleet, on minulla ollut aikaa toteuttaa pitkäaikainen haave kokeilla leipoa vaalenapunainen kakku ja nimenomaan tämän tyyppinen, jossa on keksit reunoilla. En ota tässä nyt sen enempää lakkoiluun kantaa, mutta itse olin pois töistä julkisen liikenteen seisauksen vuoksi (en ole niin reipas, että olisin työmatkapyöräillyt 60km yhteen suuntaan), jonka lisäksi esimieheni kehotti minua "vain työharjoittelijaa" pitämään vapaapäivän ja sehän minulle kelpasi paremmin kuin hyvin.

Vapaapäivän kunniaksi halusin siis leipoa sen vaalenpunaisen kakun (ja jonka takia se vessa jäi sitten siivoamatta, mutta ehkä huomenna sitten.. ;))! Ajatuksena on leipoa tämmöinen työpaikalleni kun lopetan harjoittelun siellä kolmen viikon päästä, joten olihan se nyt vähän harjoiteltava etukäteen. Nimittäin täytekakkukokeiluni voi laskea yhden käden sormilla. (Sitten on ne lapsena isille ja äidille tehdyt täytekakku räpellykset kääretorttupohjista, joita ei lasketa.) En siis ole tehnyt elämäni aikana montaa täytekakkua, vaikka kiinnostusta olisi kyllä harjoitella. Täytekakkuja ei ole vain innostanut tehdä huvin vuoksi, koska kuka ne sitten syö? No minäpä tietenkin kun eihän niitä voi roskiinkaan heittää, joten ei kiitos!

Minulla on viime aikoina ollut omituisia vaaleanpunaisia päähän pinttymiä. Tässä kohtaa täytyy varmaan valottaa, että en koskaan aikaisemmin ole pitänyt vaaleanpunaisesta, mutta kas nykyään se raivaa tietään jo lempivärien joukkoon. Syytä en tiedä tai no, nyt ehkä hieman valehtelin, sillä aavistelen sen kyllä johtuvan siitä pikkiriikkisestä tyttölapsen kaipuusta (eiks lähes kaikilla oo haaveena saada ainakin yksi poika ja yksi tyttö?).. ;) Mutta voihan syynä olla vanhentuminen tai ehkä olenkin niin rakastunut jälleen, että katselen kaikkea niiden kuuluisten vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Mene ja tiedä, mutta vaaleanpunainen on nyt se mun uus juttu! Mielenkiinnolla odotan, löytääkö se tiensä jopa meidän sisustukseen. (Niin, sitten joskus kun tuo olohuone ja kirjastohuone on siinä kunnossa, että niitä viitsisi alkaa sisustamaan.)

Palatakseni itse kakkuun niin tein pohjaksi sienikakkupohjan (ei siis sisällä sieniä vaan nimitys tulee kakkupohjan "höttömäisestä" olemuksesta), jonka ohje on peräisin äidiltäni ja jonka hän on saanut sen muistaakseni hänen äidiltään. Koska alkuperäinen ohje on 6 munan, pienensin sitä sen verran, että sain 4 munan kakkupohjan aikaseksi. En tämmöiseksi huvin vuoksi kakuksi viitsinyt tehdä 6 munan jättiläiskakkua. Täytteeksi laitoin valkosuklaamoussea ja kokonaisia puolukoita. Mielenkiinnolla odotan miltä nämä pikaiset päähänpisto täytteet maistuu.. Pursotukset päälle on tehty kuohukerma-rahkaseoksesta ja joka on värjätty punaisella elintarvikevärillä. Harmittaa kun menin pursottelemaan toisenkin kerroksen ruusuja, sillä eihän niistä tietenkään tullut niin nättejä, mitä sinne alle sitten jäi. Eipä se näytä koskaan olevan kannattavaa lähteä korjailemaan töitään kun yleensä aina ne menee vain huonompaan suuntaan..


Täällä olisi siis tarjolla kaikille remonttimiehille palkaksi tämmöstä kakkua, joten toivottavasti mun ei tarvitse syödä tätä yksikseni! ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

<3 Krisu

Loviisan Wanhat talot

Elokuun loppupuolella kävimme koko pienen perheen voimin katsastamassa Loviisan Wanhat talot. Pääsin käymään tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja voin kyllä todeta, että sinne voisi mennä toistekin. Sille päivälle sattui vielä aurinkoinen ja hyvä ilmakin, joten mikäs siinä oli vanhoja taloja ja pihoja kierrellessä. Lähtipä sieltä mukaan yksi kirppislöytö, vähän metrilakuja ja pieni pullo rakkausjuomaakin. ;)

Näissä kuvissa on ihania ideoita ehkäpä mun tulevaan/haaveilemaani kahvilaan & sisustuskauppaan..

Loviisan Wanhat talot on kaksi päiväinen tapahtuma elokuun lopussa, jolloin vanhojen talojen omistajat avaavat kotiensa ovet vieraille. Kaikkien talojen kiertämiseen on varattava mielestäni aikaa se kaksi päivää, mutta jos tavoitteena ei ole kiertää kaikkia taloja, riittää yksi päivä vallan hyvin. Me kävimme Loviisassa siis yhden päivän reissun ja vaikka taloista ei ihan hirveästi mitään uutta inspiraatiota tullutkaan, niin mielestäni tapahtuman tarkoitus on enemmänkin se kiva tunnelma ja mahdollisuus tutustua erilaisiin oikeasti vanhoihin koteihin. Eipä tämä meidän 1947 rakennettu talo niiden talojen rinnalla niin vanha enää olekaan. ;)

Tämän talon oikeasti vanha tiiliseinä ihastutti sekä minua että miestäni. En ole oikein koskaan tykännyt tiiliseinästä kun olen aina ajatellut jotain 70- luvun tunkkaisia tiilisieniä, mutta näissä vanhoissa on jo jotain sellaista, mitä voisin omaankin kotiin ajatella.

Tämä talo oli pieni, mutta söpö!

Jos jollakulla on aikomus mennä ensi vuonna Loviisan Wanhat talot -tapahtumaan, suosittelen tutustumaan netissä kohteisiin hieman etukäteen, sillä siitä on paljon hyötyä, jos aikomuksena on kiertää vain osa taloista. Me emme pahemmin tätä etukäteen tutustumista tehneet, mutta onneksi saimme paikan päältä lippuja ostettaessa mukaamme lehden, jossa oli pieni esittely jokaisesta talosta. Se auttoi vähän suunnittelemaan reittiä. Lisäksi suosittelen tutustumaan, mitä muuta oheisohjelmaa paikan päältä löytyy, esim. huomasin vasta jälkikäteen, että siellä olisi ollut lapsiparkki, satunurkka, monenlaisia ihania kahviloita yms. Meiltä meni aikalailla kaikki muu oheisohjelma ohi, koska emme oikeastaan tienneet niistä, mutta eipä meillä kyllä pahemmin olis ollut aikaakaa enää muuhun, kun pienen lapsen kans touhutessa menee jo oma aikansa. Sitä paitsi ehdittiin me kuitenkin käydä kahvilassa meidän pienen, pippurisen ja todella nälkäisen pikkumurun kanssa ja jolle ei loppujen lopuksi kahvilasta löytynytkään mitään oikein sopivaa syötävää. ;)

Onpas tullut otettua vino kuva. Kuvan eteisen kaappien takia tuli otettua tämä kuva, vaikka tuskin tulisi itselle tehtyä moisia, mutta ne olivatkin juuri sopivat tähän taloon.

Mukavaa viikonloppua! :)

<3 Krisu

Vauvakuumettako?

Terveiset täältä sängynpohjalta, jossa nyt vihdoinkin saan vähän levätä. Ensimmäistä kertaa äidiksi tulon jälkeen olen itse flunssaa pahemmin kipeenä ja olen kyllä saanut todeta, että ei se mitään herkkua ole olla kuumeessa ja angiinassa, etenkään jos on iki-ihana ja energinen pakkaus kotona touhuumassa (joka on myös flunssassa). Eipä sitä äiti voi pahemmin levätä kun täytyy ruokkia, vaihtaa vaippaa ja siivota jälkiä siihen asti kunnes isi tulee töistä illalla ja pelastaa päivän juuri viime hetkellä.

Täytyyki nyt sitten kertoa teillekin hyvät lukijat miten se kuume iski. Maanantaina voivottelin miehelle sitä kun on niin kauhee vauvakuume! ;) Tiistainahan se kuume heti sitten iski ja mies iloisesti kerto siskolleen, että vauvakuume sillä vaimolla on. No en mä ihan tämmöstä "vauva" kuumetta odottanut, mutta minkäs sille mahtaa kun näitä tauteja etenkin näin syksysin taas alkaa olee liikenteessä. Varoitan siis, että ei kannata potea vauvakuumetta, sillä se voi olla yllättävänkin ärhäkkä! ;)

Tässä parin kuukauden sisään on syntynyt lähipiiriin useita vauvoja, joten onkos se kovin ihme jos alkaa potemaan vauvakuumetta. Onhan ne vauvat vaan niin sulosia! Pikkumurun syntymän jälkeen tuntui, että minulle ei kyllä varmasti koskaan tule vauvakuumetta, mutta niin se vain iski kun siitäkin syntymästä ja syntymän jälkeisistä suhteellisen rankoista ajoista on selvitty ja asioista on pystynyt jälleen puhumaan. Vaikkakin kun alkaa ajattelemaan todellisuutta, niin se vauvakuume vähän helpottaa (mutta ei kuitenkaan kokonaan ;)), sillä kukapa nyt rehellisesti sanoen nauttii niistä yövalvomisista..

Voi, näistä kuvista on jo reilu vuosi.. <3

Ps. Tähän postaukseen sain inspiraation rakkaalta mieheltäni (hänen tietämättään kylläkin). Aikomukseni nimittäin ei ollut kirjoittaa mistään vauvakuumeesta, mutta hänen kommenttinsa oli jotenkin niin osuva tähän tilanteeseen, että oli pakko kirjoittaa vähän pilke silmäkulmassa.

<3 Krisu