lauantai 17. joulukuuta 2016

Olohuoneen yksityiskohtia

Edellisessä postauksessa lupasinkin jo näyttää meidän remontin tuloksia yksityiskohtaisemmin, joten tässäpä niitä nyt sitten olis. Tällä kertaa annan kuvien puhua puolestaan ja jätän lörpöttelyn vähemmälle.


Sisustuksessa ollaan päästy jo hyvään alkuun, mutta vielä se on kesken. Teemme ostoksia mieluummin harkiten, joten pieni keskeneräisyys ei meitä haittaa. Verhot on kuitenkin jo tilattu ja niiden pitäisi saapua ennen joulua! Tässä kohtaa täytyy myöntää, että tämä verho-ostos oli elämäni ensimmäinen olohuoneeseen. Tähän asti (2 vuotta tässä talossa ja tätä ennen 1,5 vuotta kerrostalossa) ollaan pärjätty hyvin ilmankin kun en ole tiennyt minkälaiset haluan ja niimpä olen "säästänyt" rahaa unelmien verhoihin. Lisäksi voitte huomata katosta roikkuvan virityksen, joka ei kyllä ole vieläkään se meidän unelmien lamppu (onkohan sellasta tehtykään?), vaan väliaikainen tee-se-itse-lamppu.

Meille tuli Renovan mustat katkasijat ja valkoset pistorasiat. Ollaan kyllä tyytyväisiä!

Pattereista haluttiin vanhaan taloon sopivat, joten päädyimme Purmon jaeradiaattoreihin ja olemme tähänkin valintaan todella tyytyväisiä!

Tällä hetkellä meidän keittiö on niin pieni, että ruokapöytä on olohuoneessa. Ruokapöydän päällä roikkuu toinen lamppuviritys, design valaisin autotallista kun emme ole vielä saaneet sähköjä kaikkialle. Taustalla näkyy kirjastohuone, joka toistaseksi tekee leikkihuoneen virkaa ja pian muuntautuu meidän makuuhuoneeksi kun toinen puoli alakerrasta menee remonttiin. 




Täällä ollaan jo hyvin joulutunnelmissa, kuusi vain enää puuttuu. Niin ja muutama muukin asia, mutta suhteellisen hyvässä vauhdissa ainakin ollaan jo. Porkkanalaatikot on tullut jo tehtyä, savukinkku tilattua ja tänään viimeset lahjatkin tuli hankittua, tarviiko sitä muuta jouluna ollakaan? ;) Ens viikolla alkaakin kunnon tohina (ainakin pyrkimys) viimesten leipomusten ja joulusiivousten kanssa, mutta huomenna me nautitaan perheen kesken yhteisestä ajasta ja mennään hevostallille hevosii kattoon. Toivottavasti pikkumuru pääsis ratsastaan ku se on hänestä niin mahdottoman hauskaa eikä äiti tai isikään panis pahakseen jos vois kans hyppää satulaan! :)

Ihanaa joulun odotusta kaikille! <3

<3 Krisu

torstai 1. joulukuuta 2016

2 vuotta muutosta - mitä on tapahtunut?

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta kun saimme ensimmäisen ihka oman kodin avaimet käteen. Fiilikset oli korkealla kun vihdoinkin sai lopettaa ajattelun, että "..sitten kun meillä on se oma koti ja oma piha..". Tunnelmat omalta osaltani keikahtivat kuitenkin päälaelleen aika pahastikin kun astelimme sisään. Tiesinhän minä sen, että edelliset asukkaat jättivät paaljon huonekaluja, astiat astiakaappeihin ja muuta tavaraa taloon, koska olimme niin sopineet, mutta konkreettisesti kun muuttikin kalustettuun taloon, jonka sisustustyyli oli kaukana omasta, iski ahdistus. Eikä se ahdistus vain niistä huonekaluista tullut, sillä nehän sai raivattua pois, vaan lisäksi kaikista tummista ja pinttyneistä pinnoista, joita ei saanut puhtaaksi vaikka raivopäänä olisi hinkannut. Lisäksi muutimme vuoden pimeimpään aikaan kaupungista maalle, jossa yhtäkkiä ei ollutkaan katuvaloja missään. Pimeänpelkoni lähes tulkoon riistäyty käsistä! Mietin, mitä me olimme menneet tekemään? Siinäpä oli oiva alku romanttisille kuvitelmille omasta kodista ja pihamaasta.

Muuttopäivänä otettu kuva. Kuvasta meidän tavaroita on vain rattaat, ruokalappu, kassi ja laukku.

Onneksi tässä tapauksessa, niinkuin elämässä yleensäkin, on mahdollisuus kääntää nokka ylöspäin. Muuttopäivänä säästyin hillittömältä itkukohtaukselta (vaikka se ei ollut kaukana), kun ihanat siskoni ja miehen sisko tulivat avuksi. Jouluksi saimme raivattua taloon tilaa sen verran, että lopulta vietimme ihanan tunnelmallisen joulun, eikä aatonaaton kiukku purkauksista ollut enää tietoakaan. Kevään mittaan kun valo lisääntyi ja ilmat lämpeni, oli ihanaa kun sai olla omalla pihalla ihan rauhassa. Lisäksi kesällä alkava remontti motivoi kestämään pinttyneitä ja tummia pintoja.

Keväällä 2015 otettu kuva suunnilleen samasta kohdasta kun ylempi kuva.

Nyt muutosta on kulunut se kaksi vuotta ja remonttiakin on tehty jo puoltoista vuotta. Tällä hetkellä remontti on pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta valmis ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Nyt nautitaan tästä, vaikka edelleenkin tästä talosta löytyy tummia pintoja ja pinttyneitä kohtia puolen alakerran verran sekä kokonaisen yläkerran verran. Ens keväänä remontti jatkuu, mutta nyt yritetään elää vain ja ainoastaan tässä ja nyt!

Ja tässä tämän hetkinen kuva. 

Vielä on sisustus pahasti kesken ja katosta roikkuu väliaikasii lamppuja pitkien johtojen kera kun ei olla vielä saatu sähköjä joka paikkaan, mutta tälläkin jo pärjää! Myöhemmin teen uuden postauksen yksityiskohdista, mutta nyt on alotettava leipomaan ahkerasti viikonloppua varten! :)

<3 Krisu