keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Meidän talon tarina

Tässä hiljattain tuli mieleen, että enhän ole koskaan oikein avannut teille lukijoille sitä, minkälaisessa talossa me asumme. Mikäpä siis parempi uuden vuoden aloitus täällä blogin puolella kuin se, että kerron vähän meidän kotimme historiaa. Kuvia löytyy jo useammasta edellisestä postauksesta, mutta tähän linkitän nyt omat suosikkini. Matka olohuoneeseen ja Keittiössä tapahtuu ovat mielestäni parhaimpia postauksia liittyen meidän talon historiaan. Etenkin Matka olohuoneeseen -postauksessa pääsee hyvin siihen tunnelmaan, miltä tässä talossa näytti kun muutimme tänne. Sillon meinas lievästi sanottuna tulla katumus ja järkytys, mitä me olimmekaan menneet tekemään. Tämä olikin elämäni erikoisin muutto, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni muutin taloon, joka ei ollutkaan tyhjä..

Joulukuun alussa tuli kuluneeksi vuosi siitä kun saimme mieheni kanssa avaimet ensimmäiseen omaan kotiimme. Olimme syksyn aikana jutelleet paljon erilaisista vaihtoehdoista asumisen suhteen ja haimme jopa tonttia yhdeltä asutusalueelta, mutta jälkikäteen ajateltuna, onneksemme emme saaneet sitä. Asutusalueella asuminen ei vain oikein ole meidän juttumme. 

Kuva otettu maaliskuussa 2015. Ikkunasta avautuu näkymä omalle pihalle, jossa on tilaa leikkiä. Tämä makuuhuone joutuu tai paremminkin pääsee seuraavaksi mylläyksen kohteeksi ja voin paljastaa, että tulee varmasti muuttumaan toden teolla.

Tämä meidän talomme on vuonna 1947 rakennettu kaksikerroksinen, ulkoa jo hieman rapistuneen näköinen rintamamiestalo. Tämän talon ovat rakentaneet Koivistolta tulleet evakot ja aina vuoden 2014 joulukuuhun asti tämä talo kuului sille samalle suvulle. Ymmärrätte varmaan, että sota-ajalla eläneet ihmiset ovat kokeneet kovia ja tottuneet säästämään kaiken mahdollisen myöhempää käyttöä varten, joten tämä talo oli ja on edelleenkin hyvin täynnä tavaraa. Olemme vasta raivanneet alakerran tyhjäksi, jotta omat tavaramme on mahtunut sisään ja astiat kaappeihin.

Tämän talon entiset asukkaat olivat alunperin mieheni perheen tuttuja, jonka vuoksi kyläilimme täällä toisinaan. Syksyllä 2014 entiset asukkaat sitten alkoivat puhumaan, jospa se olis aika luopua tästä isohkosta talosta ja pihamaasta, joiden hoitamiseen kuuluu niin paljon aikaa ja jaksaminen on vanhoilla ihmisillä kortilla. Myöhemmin kun mieheni uskaltautui kysymään, että mitäs mieltä he ovat myymisestä, oli neuvotteluja helppo jatkaa kun he olivat jo etukäteen miettineet kiinnostaisikohan meitä ostaa.. Onhan se vanhojen ihmisten aina helpompaa myydä tutuille, etenkin kun kyseessä on vanha talo, jolla on paljon tunnearvoa. Mieheni ammatin tuoman pätevyyden vuoksi meidän oli helpompi uskaltaa ostaa vanha talo, koska tiedostimme riskit heti alusta lähtien. 

Nyt kun tämä vanha talo on meidän, haluamme kunnioittaa ja vaalia tiettyjä perinteitä, mutta samalla kunnostamme ja remontoimme tätä entistä nykyaikaisemmaksi. Pyrimme sekoittamaan vanhaa ja uutta sopivasti, niin, että ne kietoutuvat toisiinsa ja saavat meidät henkäilemään ihastuneena. Näin ainakin toivomme ja haaveilemme salaa.

Aikaisemmin mainitsinkin jo, että talo on edelleen täynnä edellisten omistajien tavaraa, joka on nyt siis meidän omistuksessamme. Kerran olemme jo ehtineet pitämään pihallamme kirppistä, sillä kaikkea emme tarvitse. Mutta matka yläkerran hiukka ummehtuneeseen hajuun on joka kerta yhtä mielenkiintoinen. Joku päivä sieltä löytyy jo hieman hauraaksi mennyt morsiuspuku, jonka tarina on jäänyt meille tuntemattomaksi ja toinen päivä ihailemme vihreää puusohvaa, jonka voisi sijoittaa vaikka minne. Tavaroiden tarinat kiehtovat ja saavat mielikuvitukseni laukkaamaan dramaattisten parisuhteiden syövereihin. Toivon, että viihdytte tämän talon tarinan parissa, joka jatkaa kulkuaan vaikka ihmiset ja suhdekuviot vaihtuvat.

Kuva on viime elokuulta meidän pihamaalta kun pidimme pihakirppiksen.


Onpa mukava palata näihin elokuun lämpimän sunnuntain tunnelmiin. Pihakirppiksen yhteydessä oli pieni kahvila, jossa myynnissä oli mun ja kahden siskoni tekemiä leivonnaisia.

Meidän ja tämän talon tarina on vasta aluillaan, mutta monta tarinaa on vielä kertomatta. Olohuoneen ja kirjastohuoneen remontti valmistuu hiljalleen, jonka jälkeen siirrymme jossain vaiheessa alakerran toiseen makuuhuoneeseen ja keittiöön ja vielä myöhemmin yläkertaan. Remontoimista riittää tämän talon jälkeen vielä ulkorakennuksissakin, joista yhdessä sijaitsee esimerkiksi meidän sauna. Paljon haaveita ja paljon aikaa. Vuosikymmentenkin jälkeen varmaan vielä naputtelen täällä jo harmaahapsisena ja yritän kertoa tämän talon tarinaa, joka on muuttunut vuosien saatossa. Vaikka luulen kyllä, että sitten on blogien kirjoittaminenkin siirtynyt aivan uudelle tasolle.. ainakin tietokoneilla naputteleminen on sitten yhtä vanhanaikaista kuin kirjoituskoneella nykyisin kirjoittaminen..

Mukavia kirpeitä pakkassäitä!

<3 Krisu


2 kommenttia:

  1. Vanhat talot on ihania <3 Muuttaisin mieluummin vanhaan kuin uuteen. Mutta niissä on niin kovat riskit aina :( Ei sillä, on uusissakin. Me asuimme vielä vuosi sitten omassa talossa (50-60 luvun taitteessa rakennetussa), mutta nyt siellä ei enää voi asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku niissä vanhoissa taloissa vaan niin viehättää! Riskit on toki isompia, mutta meidän tapauksessa oli onni, että talo on kuulunut samalle suvulle koko ajan, joten suurin piirtein kaikki rakennus- ja muutosvaiheet on tiedossa. Ei ainakaan vielä ole suurempia yllätyksiä tullut, onneksi! :) Todella surullista, että olette joutunut luopumaan omasta kodista, tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!