tiistai 22. joulukuuta 2015

Lattialaudat asennettuna

Täällä sitä mies on porannu lattialautoja kiinni lähes jokainen ilta yömyöhään asti. Nyt lattia on paikallaan ja me voidaan alottaa joulun vietto! Minäkin selvisin kunnialla nämä työpäivät kalatiskin takana kahden vuoden tauon jälkeen, joten todellakin ollaan ansaittu pieni joululoma! Ennen joululomalle siirtymistä päivitän kuitenkin vielä remonttikuulumiset tänne.


Lattiarungot paikallaan ja sen alla kulkee lämmitysputket.


Lämmöneristeeksi puhallettiin selluvilla reilusti yli. Aika kivan pehmee patja olis tommonen! ;)


Selluvilla paineltiin tiiviiksi, jotta se ei painuisi myöhemmin.

Selluvillan päälle laitettiin ilmansulkupaperi, joka teipattiin tiiviiksi saumakohdista.


Lattialaudat esittelyssä! Lauta on kuusipuuta ja leveydeltään 95mm. 


Ja näin pääsen vihdoinkin kertomaan, että olemme saavuttaneet saman tason mistä heinäkuussa lähdettiin purkamaan. Huh, kyllähän tähän ollaan jo aikaa saatu kulumaan! Ensi vuoden puolella palataan sitten siihen miten lopulta päädymme käsittelemään lattian. 

Seuraavaksi on vuorossa lattian peittäminen ja sitten päästään seinien kimppuun! Arvatkaa vaan, olenko innoissani kun mäkin pääsen tekemään omia kädenjälkiä seiniin.. Hehe. Ehkä kuitenkin maalaan ihan telalla, mutta siis munkin kädenjälki pääsee näkyviin. Nyt olemme valmiita aloittamaan joululoman, joten lattian siivoukset parempaan kuvauskuntoon saa odottaa. Tässä nyt vain esimakua siitä, minkälaista lattiaa meillä on. :)

Rauhallista joulua kaikille lukijoille! <3

<3 Krisu

6 kommenttia:

  1. Mikä lattiarakenne teillä on talossa? Ihan tuulettuva rossilattia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tuulettuva rossilattia. Lattia on suurimmaksi osin kellarin betoniholvin päälle rakennettu puulattia. Voit tutustua työvaiheisiin klikkaamalla tunnisteista "lattia" tai "remontti" kohtia. :)

      Poista
    2. Joo kävinkin kurkkimassa. Samantyyppinen ratkaisu ilmeisesti kuin meilläkin oli, ns piilorossi. Kierretään nykyään sellaiset kaukaa :D Toki jos salaojitukset ym kunnossa niin elinikä varmasti pidempi. Jos löytäisi sellaisen talon missä kokonaan tuulettuva alapohja niin se olis aika löytö, siis alkuperäiskuntoisena :)

      Teittekö taloon mitään homekartoituksia tms kun ostitte? Meillä ei näkynyt mitään silmällä, mut lopulta homekoirat kävi kaiken läpi ja kaput :/ Ehdittiin siis asua siinä vuosikaudet ja rempata sitä.

      Poista
    3. Tosi harmi kun teillä on käynyt niin! Toivotaan, että mahdollisen seuraavan oman kodin kanssa käy paremmin! Ette siis huomannut mitään poikkeavaa remontoidessa taloa?

      Mieheni on alan ammattilainen, joten hän kävi talon läpi. :)

      Poista
    4. Ei huomattu :( meillä kans mies ko. alalla. Nyt oon vuoden päivät lukenut ja tutkinut hirveesti tota asiaa. Meille antoi kosteuskuntokartoittaja ratkaisun että ainoa oikea pitkäikäinen lattiarakenne olisi betonilattia, mihin lattialämmitys ja parketti/matto/laminaatti. Ja sit ku meillä oli osittain talon alla vielä kellari nii se ois pitäny saada katkastua pois ettei kosteus nousisi mutta ihan mahdoton operaatio.

      Meillä kaikki tosiaan selvis vasta kun kävi homekoirat talon läpi. Herkän hajuaistin omaavana meillä ei ihmisnenään haissut mikään eikä missään tosiaan näkynyt mitään.

      Poista
    5. Piti tulla lisäämään, että en tarkoittanut loukata tms vaikka ulosanti saatto olla vähä tökerö :)
      Innolla jään seuraamaan teidän projektia!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!