perjantai 8. toukokuuta 2015

Mitä minä saan pukea lapseni päälle?

Lastenvaatteet. Onpa pinnallinen aihe, voisi joku ajatella ja niinhän se jossain määrin onkin. Niistä kuitenkin riittää äitien keskuudessa juteltavaa ja niistä löytyy mielipidettä suuntaan jos toiseenkin. Ja niinhän sen pitääkin olla! Olisihan tämä maailma aika tylsä jos kaikki olisivat aina vain samaa mieltä kaikesta..

Itse lukeudun niihin äiteihin, jotka haluavat pukea lapsensa kauniisti. Niin, mikä on sitten kaunista kenenkin mielestä. Sanottaisiinko siis näin, että haluan panostaa lastenvaatteissa laatuun ja siihen, että se on lapsen päällä mukava. Ja tottahan toki, vaatteen täytyy miellyttää minun silmääni! Miksi minä muuten siihen rahojani laittaisin?


No, miksi minä sitten lähdin kirjoittamaan näin pinnallisesta ja ehkä jopa kuluneestakin aiheesta? Siksi, koska olen joutunut jonkun kerran kokemaan lievää pahaa mieltä siitä, että minut on lokeroitu tietynlaiseksi ihmiseksi ja arvosteltu sen mukaan minkälaisia vaatteita lapseni käyttää.

Etenkin nuorena ensimmäisen lapsen äitinä, sitä pyrki aluksi mukautumaan mahdollisimman hyvin valtavirtaan, jotta ei erottuisi sillä, kuinka tiedon puutteessa ja epävarma sitä äitinä oli. Pitkään oli tarve selitellä, miksi minä jonkun asian teen näin tai miksi lapseni käyttää tietynlaisia vaatteita. Viimein kuitenkin ymmärsin, että ei se ole pääasia mitä muut ajattelevat, vaan se mitä minä ajattelen.

Minä tykkään monista merkkivaatteista. Etenkin lapsille on tehty jos minkälaista merkkivaatetta ja toinen toistaan ihanempia! Sitä paitsi lapsillehan on paljon helpompi shoppailla kuin itselle. Niille kun sattuu kaikki aina sopimaan, ei ole tissejä jonka takia kauluspaidan napit poksahtelee, eikä jenkkakahvoja, jotka pursuaa farkkujen vyötäisiltä, eikä myöskään muuten vain nuutunutta olemusta, jolloin mikään väri ei näytä hyvältä. Ainakin niinhän me naiset monesti kuvittelemme vaikka totuus olisikin aivan toinen. Oli niin tai näin, pidän silti enemmän yksi vuotiaalle shoppailusta, koska hän on vain tyytyväinen, että on vaatteet päällä. (Siis ainakin yleensä ;))



Merkkivaate ei kuitenkaan ole itseisarvo. Sekin on loppujen lopuksi vain vaate. Minä kyllä voin käyttää lapsellani minkä vain merkkisiä vaatteita, mutta mielelläni käytän sellaisia, joiden valmistuksessa on käytetty mahdollisimman vähän myrkkyjä eikä ole käytetty esimerkiksi lapsityövoimaa! Minä en ole millään muotoa rikas, päinvastoin. Mutta en minä myöskään käytä viimeisiä varojani poikani merkkivaatteisiin. Pyrin tekemään ale löytöjä ja ostamaan vain silloin kun siihen on varaa. Lisäksi jokainen äiti tekee valintansa, haluaako lapselleen määrää, laatua vai kenties molempia. Minä valitsin laadun ja se yhdistettynä opiskelijaan, tarkoittaa sitä, että poikani vaatelaatikko on pieni. Tästä syystä en voi ymmärtää supinaa siitä, että taas sen ja sen lapsella on niin ja niin kallis vaate tai tiesitkö, että se naapurin serkun lapsen rouva käytti kaikki ruokarahat siihen mini rodinin uusimpaan haalariin. Supisijalla kun ei ole yleensä jakaa ollenkaan totuudenmukaista tietoa.


Tulipas tässä nyt näin perjantai-illan kunniaksi kirjoitettua normaalia enemmän tekstiä. Toivottavasti jaksatte lukea ja antakaa toki palautetta sekä puolesta että vastaan! :)

Mukavaa viikonloppua ja äitienpäivää kaikille!

<3 Krisu

5 kommenttia:

  1. Hoksasin vasta nyt että oli fb:ssä linkannu mulle tän! Niin kivalta kuulostaa ja näyttää, tuun ehdottomasti toistekin kurkkimaan. :) ihania vaatteita reiän pikkusella, mää vaan haaveilen noista ja pyrin pukemaan meiän poikaa edullisesti mutta kivan näkösesti kuitenki. Muutaman kivan merkkivaatteen oon kyllä tilannu aina jotaki kokoja, monesti ne on kyllä laadukkaampiakin!
    - Hanna K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Vaikka edullisesti pukee, se voi näyttää silti tosi kivalta! Eikä kaikki merkkivaatteet edes oo kivan näkösii ja valitettavasti nekään ei kaikki oo laadukkaita. Kyllä itelläki tulee osteltuu kirppareilta vaatteita ja välillä h&m:stä tms. mut niin monesti saanu kokee et kerran pesun jälkeen jo ihan nukkanen ni tuntuu ku heittäs rahat roskiin.

      Poista
    2. Joo toi on just niin että kokemus opettaa mitä kannattaa ostaa ja mitä ei! Siks syynäänki materiaalilaput aina tarkkaan, saa ees vähä osviittaa noista. Zaran vaatteet on ollut yllättävän hyvälaatusia, yllätyin! Välillä huvittaa kuin paljo iteki saa ajatuksia tuhraantumaan yhen pienen pojan vaatteisiin, huhhuh! Jos ens kerralla panostais itteensä. :D

      Poista
  2. Hyvä postaus! Luin tän jo aikasemmin, mut sillon en kerennyt kommenttia laittamaan. Mun mielestä jokaisella on oikeus pukea lapsensa (ja itsensä) just niin ku haluaa. Itse oon aika pihi tekee vaatehankintoja ja sikspä meidän poitsun vaatteista varmaan 80% on kirppikseltä, tai muuten käytettynä hankittuja. En nää siinä mitään väärää, jos joku haluaa tilata tai ostaa kalliimpia merkkivaatteita. Keneltä se on pois? Kirppareissa on se hyvä puoli, et jos vaate näyttää edelleen hyvältä kirppikseltä ostettuna, niin sillon se on luulutavastikin hyvälaatuinen. Meidän vaatekaapista löytyy monenmerkkistä vaatetta, siitäpä huomaakin, että mulle se merkki ei oo tärkein Vaikka en väitä, etteikö monilla merkeillä oo aivan ylisuloisia ja ihania vaatteita. Joskus tuleekin sellaisia "tuo vaate on pakko saada" :D Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja unohdetaan se turhanpäiväinen arvostelu. Ja varsinkin niissä tapauksissa, kun todellisuutta ei tiedetä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sepä just että jokaisella on oikeus valita ja onneks jokainen tekee erilaisen valinnan niin ei olla kaikki samanlaisissa vaatteissa. :) Ja kirpparit on kyllä hyvii, jos vaa sattuu tekemään löytöjä. Itelle niin harvoin käy mut siinäki harjaantus kun ahkerasti kävis ja harjottelis kirppistelyä. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!