tiistai 24. maaliskuuta 2015

Valkoinen pinnatuoli

En kyllä arvannut, minkä aarreaitan menimmekään ostamaan! Täytyy myöntää, että aluksi olin hieman vastahakoinen tämän talon ja etenkin kaiken "romun" suhteen mitä talo ja ulkorakennukset piti sisällään, mutta onnekseni minulla on minua viisaampi mies, joka ei antanut periksi. Nyt silmät kiiluen ihastelen ja haaveilen minne mikin sopisi.

Aikaisemmin olen aina ajatellut, että haluan modernin talon ja modernin sisustuksen, vaikka vanhastakin olen jossain määrin tykännyt. Nykyään olen rakastunut kaikkeen vanhaan! Sisustustyylini on kuitenkin jonkinlainen modernin ja vanhan yhdistelmä. Vieläkö siinä onnistuisi niin, ettei kumpikaan tyyli riko toisen kauneutta. Onneksi lajissa kuin lajissa voi aina kehittyä!

Tulen täällä blogissani aina välillä väläyttelemään näitä aarteita ja nyt on vuorossa valkoinen pinnatuoli. Näitä pinnatuoleja täältä löytyi kaksi ehjää kappaletta, jotka ovat oikein siistissä kunnossa. Vielä en ole täysin varma minne ne haluan sijoittaa remontin jälkeen.. ehkä ruokapöydän tuoleiksi muiden tuolien kanssa tai sitten olohuoneeseen.. Tällä hetkellä yksi on meidän makuuhuoneessa.



Ps. Näin jossain keltaisen pinnatuolin ja se näytti niin ihanan pirteeltä, että voi olla tänne meillekin joskus sellainen ilmestyy.. Ellei tämä minun keltainen villitys ole jo sitten mennyt ohi. ;)

<3 Krisu





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina!